kuva
ATELJEE

Tove muutti Ullanlinnankatu 1:n torniateljeehensa vuonna 1944.

”Pommitusten jälkeen näyttää kamalalta, ei ikkunoita, halkeamia kaikkialla, seinistä on pudonnut suuria kappaleita, kamiina ja patterit tuhoutuneet. Mutta se on kuitenkin suuri haaveeni, valtava, 7,70 metriä kanttiinsa. Ja vieressä on pieni huone, jossa voi asua.”

Kirjeessään Eva Konikoffille Tove kuvaili ateljeetaan elävästi:

”Valtava koristeellinen jugendtyylinen kamiina ja koominen vanha ovi punaisine ja vihreine lasi-ikkunoineen. Ateljee, jota voi kaunistaa koko ikänsä jos tahtoo. Ja sen vierellä on epäsymmetrinen valkeaksi kalkittu huone, jossa voin pitää kaikkia naisellisia romppeitani, kaikkea pehmeää, leikkisää, koreaa ja henkilökohtaista, siellä on katon alla kaksi ikkunaa.”


Ullanlinnankadun ateljeesta tulikin Toven koti ja työskentely-ympäristö useiden vuosikymmenten ajaksi. Alusta alkaen ateljee oli Tovelle suuri rakkaus, vaikka syksyisin ja talvisin se oli jääkylmä. Parin vuoden kuluttua häntä uhkasi myös häätö.

”Olen yrittänyt rakentaa kodin, ihanneateljeen torniin josta olen haaveillut koko ikäni ja nyt kiittänyt Muusaa joka aamu. Ja sitten tulee sutaistu paperilappu jossa sanotaan että syyskuun ensimmäisenä on lähdettävä mihin parhaaksi näen. Se on sitä yhteiskuntaelämää, sitä sivistynyttä kaupunkilaiselämää, johon olen aina suhtautunut kankeasti.”

Vuosien mittaan häätöuhkauksia tuli useita, ja vasta reilun kymmenen vuoden kuluttua torni oli hänen omansa.

Vuonna 1972 Tove asetettiin ensimmäiselle sijalle Porvoon Runoilijakodin asukasehdokkaana. Hän kieltäytyi tästä mahdollisuudesta, vaikka myönsi sen olleen suurin mahdollinen kunnia, jonka ruotsinkielinen kirjailija voi Suomessa saada. Tilava ja valoisa Ullanlinnankadun ateljee oli hänen kotinsa, johon hän oli kasvanut kiinni. Siellä hän saattoi olla rauhassa, omistautua kirjoittamiselle ja maalaamiselle sekä säädellä altistumistaan julkisuudelle. Runoilijakodissa hän ei uskonut voivansa hallita omaa rauhaansa samalla tavoin. Paikan Runoilijakodissa hän halusi luovuttaa kirjailijalle, joka olisi ”todella tuon perhe-elämän ja työn kannalta ihanteellisen paikan tarpeessa”.