HÄNESTÄ TULEE VIELÄ SUURI TAITEILIJA...
Tove Marika Jansson sai alkunsa Pariisissa, taiteilijoiden kaupungissa, syksyllä 1913 ja syntyi sunnuntaina 9.8.1914 klo 11.55 Helsingissä. Äiti, kuvittaja Signe Hammarsten (Ham) ja isä, kuvanveistäjä Viktor Jansson (Faffan) tallensivat Tove-tyttären elämää taiteeseensa aivan ensimmäisistä hetkistä alkaen. Äitinsä rinnalla Tove itsekin oppi piirtämään jo melkein aiemmin kuin kävelemään "Ehkä meidän Tovestamme tulee vielä kerran suuri taiteilija. Todella suuri!" kirjoitti Viktor Signelle rintamalta sisällissodan melskeestä kevättalvella 1918.
family
Sisällissodan aikana Toven vanhemmat joutuivat olemaan erillään. Signen kotona otettiin paljon valokuvia ja ne toimivatkin Viktorille lääkkeenä tyttären kaipuuseen.
KIPSIVALUA JA HIPPOJA
Koti ja ateljee, työ ja perhe sulautuivat yhteen Toven ja pikkuveljien lapsuudessa. He kasvoivat seuraten alati kuvien parissa työskenteleviä vanhempiaan: niin sukeutui Tovestakin taidemaalari ja piirtäjä, Per Olovista (s. 1920) valokuvaaja ja Larsista (s. 1926) kirjailija sekä vähitellen muumipiirtäjä. Intensiivisen työnteon vastapainoksi Faffan osasi juhlimisen ja Ham juhlien järjestämisen taidon. Usein ateljeekodin salonki muuttuikin improvisoitujen juhlien näyttämöksi.
"Minä rakastan isän juhlimisia. Ne saattavat kestää monta yötä, ja silloin sitä välillä herää ja nukkuu taas ja keinuu savussa ja musiikissa, sitten yhtäkkiä tulee ulvahdus joka menee kylmänä lämmön lävitse jalkoihin asti."
"Äiti on etevä järjestämään juhlia. Hän ei pane kaikkea pöytään eikä hän koskaan kutsu meille ketään. Hän tietää että tunnelmaa saa syntymään vain improvisoimalla. Kaunis sana. Isän täytyy lähteä kaupungille tuttuja haeskelemaan. Niitä voi olla missä tahansa ja milloin tahansa. -- Sitten sanotaan että mennäänpä katsomaan, mitä komerossa olisi. Ja sitten mennään hiljaa katsomaan ja siellä on vaikka mitä! Kallista makkaraa, pulloja, limppuja, voita, juustoa, vichyvettäkin jopa, ja kaikki viedään sisään ja sitten improvisoidaan. Äiti on laittanut kaiken valmiiksi."
"Kauneinta on pöytä. Joskus minä nousen ja katselen sitä kaiteen yli silmät rakosellaan, ja silloin kaikki alkaa hohtaa, siinä ovat mukana lasit ja valot ja kaikki tavarat ja ne menevät sisäkkäin ja luovat kokonaisuuden niin kuin tauluissakin on. Kokonaisuus on tärkeä. Eräät vain tekevät esineistä kuvia ja unohtavat kokonaisuuden. Minä tiedän kyllä. Minä tiedän paljon sellaista mitä en sano."

Otteet Tove Janssonin teoksesta Kuvanveistäjän tytär (1968).
top
family
Ylpeä isä Toven ja Per Olovin kanssa.
LABORA ET AMARE - TEHDÄ TYÖTÄ JA RAKASTAA
Janssonin perheen jäsenet tukivat toisiaan kaikin tavoin toimien myös toistensa hovikriitikoina. Elämä oli yhteen hiileen puhaltamista ja sen avainsanoja vapaus, vastuu ja lojaalius perheelle. Faffanin ura keinui kilpailujen, saatujen ja saamattomien palkintojen, voittojen ja pettymyksien aallokossa. Monien muiden aikansa lahjakkaiden kuvanveistäjien tavoin Faffan joutui työskentelemään Wäinö Aaltosen varjossa. Perheen säännöllisestä toimeentulosta vastasikin Ham.
Ajan henkeen nähden Ham oli itsenäinen, kodin ulkopuolista työtä tekevä nainen, vaikka oli ennen kaikkea myös äiti ja vaimo. Kotiateljee tarjosi tilavat ja valoisat työskentelytilat Faffanille, Hamin piirtäjäntyö löysi sijansa jäljelle jäävästä tilasta.
Vastuu perheestä - ja ennen kaikkea rakkaus perheeseen - oli yksi syy myös Toven alkavalle taiteilijanuralle. Ham oli uupunut perheen elatustaakan ja työnpaljouden alla. Jo 14-vuotiaana Tove tuurasi Hamia kansikuvapiiroksen teossa. "Antaisinko äidin raataa yksin, vaikka Einar-eno uskoo, että voisin auttaa häntä", kirjoitti 16-vuotias Tove kirjeessään. Hamista tulikin tärkeä harjaannuttaja Toven piirtäjän ja kuvittajan uralle, ja hän näytti Tovelle myös tietä kustantamoihin ja toimituksiin.
Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Tukholmassa hän kirjoitti: "Perheen vuoksi minusta on tultava taiteilija."
Vuonna 1947 Tove laati ex libriksensä, johon kirjoitti yhden tärkeimmistä tunnuslauseistaan: "Labora et amare"
top
family
Kotiympäristössä Viktor loi pehmeämmän tyylin naisfiguureja sodanjälkeisten monumenttien vastapainoksi.
FAFFAN JA ISÄNMAA
Vuonna 1918 Viktor värväytyi sisällissotaan valkoisten joukkoihin. Hän oli patriootti ja valmis kuolemaan maansa puolesta. Sisällissodan kauhujen keskeltä palattuaan ei Faffan kuitenkaan enää palannut ennalleen. Sodan järjettömyydessä toivo ja elämän pyhyys löytyivät Viktor Janssonille yhä voimakkaammin taiteesta ja perheestä. Pikkuiseen Toveen hän kohdisti kaipausta, odotusta ja unelmia toivoen voimakkaasti, että lapsesta tulisi taiteilija - ei väliä, oli hän sitten mies tai nainen, piirtäjä tai kuvanveistäjä.

Viktorin kirjeet rintamalta ovat elävää historiankirjoitusta, mukaansatempaavia, kaipuun ja tunnelmien sävyttämiä kertomuksia. "Tämä ei ole mitään tavallista sotaa -- täällä ei saada eikä anneta armoa", hän kirjoitti Hamille rintamalta. Elämäniloinen taiteilija oli kotiin palatessaan sulkeunut ja synkkä. Onnelliseksi Faffanin saivat takuuvarmasti vain myrskyt: myrsky loi hänelle mahdollisuuden ottaa vastuuta, pelastaa se mikä pelastettavissa oli ja koota yhteen kaikki se, mikä oli särkynyt.

"Isä tuli aina vain synkemmäksi ja lakkasi lopulta puhumasta. Eräänä aamuna hän ei mennyt edes ongelle vaan jäi sänkyyn lojumaan ja tuijotti kattoon suu supussa. Ja aina vain tuli kuumempaa ja kuumempaa. Mutta sitten, ihan yhtäkkiä, vesi nousi. -- Ovi lensi auki ja alkoi paukkua ja me juoksimme portaille ja näimme kun Karikiven takana löi valkeata, ja sitten näkyi veden välkettä kaivolla asti, ja isä riemastui ja huusi että piruvie mikä ilma ja veti housut jalkaansa ja oli ulkona yks kaks. -- Kaikki tavara oli pihalta ajautunut mereen, ja maatuuli vei sitä salmeen päin ja tuuli koveni kovenemistaan ja vesi sen kuin nousi. Minäkin huusin riemusta ja kahlasin edestakaisin ja tunsin, miten ruohonkorret huljuivat vedessä ja kiertyivät jalkojen ympäri. Minä pelastin lankkuja ja isä juoksi joskus ohi ja raahasi tukkeja maihin ja huusi: Mitäs sanot?! Se sen kuin yltyy!

-- Sitten isä tempaisi oven auki ja ryntäsi keittiöön ja huusi: Voi piru! Kuvittele! Se on noussut venevajassa puoli metriä! Savi on ihan vellinä. Eikös pidä olla pirunmoista. Mutta minkäs teet.
Kamalaa, sanoi äiti ja näytti yhtä iloiselta kuin isäkin."
Otteet Tove Janssonin teoksesta Kuvanveistäjän tytär (1968).

 

top
family
Signe oli äitinsä tavoin oman sukupolvensa villi papintyttö.
HAMIN TAIDE
Signe Hammarsten syntyi v. 1882 Hännäsissä Kalmarin läänissä sisarussarjan toiseksi vanhimpana. Isosiskon lisäksi Signellä oli neljä nuorempaa veljeä. Nuori Signe rakasti ratsastamista ilman naistensatulaa, oli varma ampuja, esiintyipä hän kerran jopa taitoratsastajattarena kuningasparin ollessa yleisönä.

Signe-tytön emansipaatio suuntautui ulkoilmaelämään: hän harrasti vaelluksia, melontaa, purjehtimista, vuorikiipeilyä, hiihtoa... Hän halusi opiskella, harjoittaa ammattia ja sanella omat ehtonsa siinä kuin miehetkin. Hän oli käynnistämässä Ruotsin partioliikettä myös tyttöjen saataville, aiemminhan siihenkin saattoivat osallistua vain pojat. Tyttöjen tulisi ulkoilla poikien tavoin!

Aikuistuva Signe Hammarsten opiskeli Ylemmässä taideteollisuuskoulussa hyvin arvosanoin. Hänestä oli tulossa piirustuksenopettaja, mutta hän haaveili kuvanveistäjän urasta: 1800-1900-lukujen taitteessa sen toteuttaminen oli kuitenkin nuorille naisille hyvin vaikeaa. Perheen varoja ei enää pikkuveljien opintomaksujen jälkeen suunnattu Signen opintoihin. Signe sai kuitenkin opiskeltua muutamia kuvanveistokursseja ja otti selvää kipsivalusta.

Taideopiskelija Signe halusi myös matkustaa. Toisen Pariisin-matkansa aikana hän tapasi tulevan aviomiehensä Viktorin.

Jo ennen avioitumistaan Signe joutui luopumaan radikaaleimmista taiteilijahaaveistaan. Alusta alkaen hän teki yhteistyötä Viktorin kipsivalutöissä ja alkoi pikku hiljaa myös signeerata miehensä töitä. Tarvittaessa hän saattoi myös parannella niitä.

Kuvanveistäjän urasta haaveilleesta opiskelijasta ja opettajasta tuli piirtäjä, vaimo ja Ham-äiti. Perheen säännölliset tulot saatiinkin jatkossa juuri Hamin piirroksista. Hän oli aikansa tunnetuimpia karikatyristejä ja sai myös viran Suomen Pankin setelipainosta. Postimerkkitaiteilijan pitkät päivät venyivät usein illoiksi kansikuvapiirtäjänä ja kuvittajana.

top
family
Taiteilijakodissa viihtyisyys leimasi kaikkea.
TARINAT JA VELJET

Kertominen, tarinointi oli kiinteä osa Janssonin perheen elämää. Kuten Tovekin, myös veljet Per Olov ja Lars (s. 1926) julkaisivat 1940-luvulla omat esikoiskirjansa.

Vasta 15-vuotiaalta Larsilta ilmestyi seikkailukirja Skatten på Tortuga (1941), joka otettiin suosiolla vastaan. Kirjan kannen teki Ham, kuten myös Larsin seuraavien teosten Härskaren (1945) ...och ändå gryr dagen (1946) sekä Jag är min egen oro (1950).

Per Olovin novellikokoelma Ung man vandrar allena julkaistiin v. 1945, siis samana vuonna Toven ensimmäisen muumikirjan kanssa. Vuonna 1946 julkaistiin Per Olovin romaani Bok med Lycklig slut. Ham toimi kuvittajana ja kansien laatijana myös Prollen teoksiin.

Veljesten nuoruudenteokset kuvaavat taiteilijaperheen ja -kodin elämää. Tove Janssonin elämäkerran laatineen professori Boel Westinin mukaan teoksista löytyykin selviä yhtymäkohtia Janssonien perheeseen - mutta kirjoittamisella oli myös yksi suurempi merkitys: se oli kapinaa perheessä vallinnutta kuvien ylivaltaa vastaan. Toisaalta se oli myös luonnollinen jatkumo perheessä itsestäänselvästi vallinneelle tarinoinnin ja kertomisen perinteelle.

Sisaruksilla oli yhteisiä työprojekteja läpi elämänsä. Tunnetuimpiin yhteistyön hedelmiin kuuluvat Toven ja Larsin yhteistyönä syntyneet muumisarjakuvat, joiden kiivas tuotantotahti muuttui 1950-luvulla Toven kannalta orjuuttavaksi. Tove koki pelastuksen, kun Lars otti myös muumisarjakuvien piirtämisen kokonaan vastuulleen vuodesta 1959 lähtien. Vuoteen 1975 mennessä Lars ennätti laatia 52 pitkää sarjakuvatarinaa. Nuorena vauhdikkaasti käynnistynyt oma kaunokirjallinen tuotanto jäi siten vähemmälle: muumisarjakuvien aikakaudella Larsilta julkaistiin vain yksi romaani, Lontooseen sijoittunut jännitysromaani Viisituhatta puntaa (v. 1967), joka sai ylistävät arvostelut ja sovitettiin myöhemmin tv-elokuvaksi Tuomas Murasen rikos (1994, ohj. Jukka Sipilä).

Valokuvaajana toiminut Per Olov on puolestaan dokumentoinut teoksiinsa niin Tovea itseään kuin hänen teoksiaan ja ateljeetansakin. Esimerkin sisarusten myöhemmästä yhteistyöstä tarjoaa viimeinen muumikirja, valokuvakirja Outo vieras muumitalossa (1980).

top
family
Haraldin ja muiden enojen vierailut olivat Tovelle hyvin merkityksellisiä.
UKKI JOKA SAARNASI KUNINKAALLE
"Minun ukkini oli pappi ja saarnasi kuninkaalle. Kerran ennen kuin ukin lapset ja lapsenlapset ja lastenlastenlapset täyttivät maan, hän tuli vihreälle niitylle joka oli metsän ja vuorten reunustama niin että se muistutti paratiisin laaksoa. Vain toisesta päästä niitty oli avoin ja siinä oli merenlahti jossa jälkeläisten sopi uida."
Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär (1968)

Signen isä, Toven isoisä Fredrik Hammarsten oli kotoisin Itä-Göötanmaalta. Toimittuaan apulaispappina, kappalaisena ja kirkkoherrana hän pääsi Tukholman Jaakobin seurakunnan kirkkoherraksi vuodesta 1908 alkaen. Hänen sanottiin olevan saarnaaja Jumalan armosta: nöyrä ja vaatimaton mies, jonka saarankokoelmat olivat aikansa luetuimpia hartauskirjoja.

Vuonna 1870 Fredrik solmi avioliiton Elin Emanuelssonin kanssa. Elin oli kuuluisan herätysmiehen ja rovastin tytär itsekin, nuorena ”villiksi papintytöksi” tituleerattu. Ajan tapaan sopeutuen hän omaksui roolinsa papinrouvana ja äitinä. Nuoruutensa vapaamielisyyden hän kuitenkin välitti Signe-tyttärelleen, josta tuli seuraavan sukupolven "villi papintyttö".

Hamilla oli laaja suku ja liuta sisaruksia, jotka olivat Tovelle tärkeitä. Seikkailevat, itsepäiset ja tarinoita iskevät enot Torsten, Olov, Einar ja Harald tekivät häneen erityisen vahvan vaikutuksen, innoittivatpa he Tovea kirjoittamaan myös novellin Rakkaat enoni. Kummitustarinoillaan kilpailevia enoja kuuntelevalle Tovelle juttujen sepittäminen näyttäytyy "sukuvikana, jolle ei voi mitään."

top

 

© Moomin Characters™ Copyright Information Share & Bookmark site design by Daddy Finland