SULJE
Muumi-omakuva 1957

Muumiperheen jäsenissä on totuttu näkemään yhtymäkohtia Janssonien perheeseen. Kuvan asetelma, jossa kirjailija-Tove esiintyy samassa perhepotretissa muumilaakson asukkaiden kanssa, osaltaan vahvistaa tätä ajatusta. Varhaisimmat muumihahmotelmat ovat peräisin jo 1930-luvulta, ensimmäinen muumitarina julkaistiin v. 1946 ja muumikirjoja syntyi ripeässä tahdissa lisää. Jo 1950-luvulla muumi-oheistuotteet olivat alkaneet elää omaa elämäänsä ja muumimarkkinat paisuivat. Stockmannin tavaratalo Helsingissä ja NK-tavaratalo Tukholmassa myivät laajaa valikoimaa muumi-oheistuotteita: oli pehmoleluja, tapetteja, kyniä, paperikoreja, rintakoruja, solmioita, jne. Vuonna 1957 NK-tavarataloon avattiin jopa oma erityinen muumiosasto 1950-luvun puolivälissä. Myös nopearytminen muumisarjakuvan tuottaminen englantilaiselle kustantajalle piti Tovea liiankin tiukasti pihdeissään.

1950-luvun loppupuoliskon muistiinpanot kertovat Toven turhautumisesta ja ahdistumisesta omille teilleen karkaavaan muumi-ilmiöön: ”Muumipeikkoon olen purkanut tunteita, mutta hän on muuttumassa. En ole enää pelastautunut salaiseen luolaan, se on sulkemaisillaan minut sisäänsä.”

Suurimman ristiriidan muumit aiheuttivat Toven ammatti-identiteetille, kun niiden suuri suosio alkoi työntää hänen kuvataiteilijan uraansa marginaaliin. Työ muumien ja niihin liittyvien erilaisten sopimusten parissa vei Tovelta yhä enemmän aikaa: vaikka hän toisteli olevansa ennen kaikkea taidemaalari, mahdollisuudet yksityisnäyttelyihin harvenivat ja aiemmin kuvataiteilijanakin tunnustettua Tove Janssonia tituleerattiin yhä useammin pelkästään ”muumien äidiksi”.

Muumit tekivät Tovesta joka tapauksessa maailmanlaajuisesti tunnetun ja rakastetun – 1950-luvulla hänestä tuli todellinen mega-tähti. Ilmiö synnytti runsaasti myös ihailijapostia. Ihailijoilleen uskollisena Tove vastasi hyvin pitkään kaikkiin lukijakirjeisiinkin itse, vaikka se vei suunnattomasti aikaa. ”Vastaamatta jättäminen häiritsisi työtä vielä enemmän kuin vastaaminen”, hän totesi. Helpottaakseen yhä suuremman kirjetulvan käsittelyä hän piti huolellista arkistoa. Hän oli koonnut useisiin työkirjoihinsa mm. vastauksia usein toistuviin kysymyksiin, kuten ”Miten muumipeikko sai alkunsa”. Erityisesti yksi ironiaa tihkuva muistiinpano kertoo paljon ristiriidasta, johon muumipeikon synnyttämä kuuluisuus ajoi kuvataiteilija-Toven: ”Hän on ainoa jota muotoillessani en nähnyt vaivaa, hän on ainoa josta pidätte. Se on oikeastaan oikein ja johdonmukaista.”