kuva
ELÄMÄÄ SAARESSA, YSTÄVIÄ JA YKSINÄISYYTTÄ

Tove rakasti saaria. Unelma saaren omistamisesta sekä oman majakan hoitamisesta kävikin ilmi jo hänen 1940-luvun haastatteluistaan. Porvoon Pellingissä vietetyt lapsuuden kesät ja Janssonin perheen ahkera retkeily olivat tehneet meren ja saariston Tovelle hyvin tutuiksi. Myös hänen tuotannossaan saari näyttäytyy seikkailujen tyyssijana, elämän uudistamisen ja muuttamisen paikkana, jonne voi rakentaa oman maailmansa.


Alueen asumattomista luodoista suurin ja kaunein, Kummelskär, oli Toven ensimmäinen saarirakkaus. Sitä hän ei kuitenkaan koskaan saanut: alueen asukkaat eivät hyväksyneet saarelle rakentamista, sillä aina löytyi sillejä, turskaa, siikaa ja lohta, joiden pyyntiä se olisi häirinnyt. Kun Kummelskär osoittautui mahdottomaksi hankkeeksi, Tove aloitti neuvottelut seuraavasta saaresta. Sen vuokraaminen kävi päinsä, ja jo kesällä 1947 rakennettiin matalarakenteista Vindrosens husia. Myös perhe ja ystävät löysivät reittinsä saarelle hyvin pian, jolloin Tove alkoikin kaivata enemmän vapautta ja yksinäisyyttä.


Kesällä 1963 ihmisvilinään uupuneet Tove ja Tooti pystyttivät telttansa Klovharulle viideksi onnelliseksi vuorokaudeksi. Muistikirjan kuvaus viimeisen päivän rajuilmasta kiteyttää saaren viehätyksen:


”Kuutosen myrsky, sadetta. Vene pelastettu juuri ja juuri. Meri on noidankattila, jyrinät kuin tykinlaukauksia. Teltta halkesi. Suurenmoisen kaunista.”


Toven muutto toiseen saareen oli kova paikka Hamille, joka oli tottunut viettämään kesät yhdessä Toven kanssa tämän lapsuudesta asti. Kesä 1963 oli kuitenkin Tovelle viimeinen pisara. Se oli suoranaista tungoksen aikaa, vieraita oli liikaa ja aikaa työnteolle liian vähän. Oli katsottava vielä kauemmas kohti horisonttia ja ulkomerta, josta löytyi Pellingin kotiseutuyhdistykselle kuuluva kallioinen Klovharun luoto.


Syksyllä 1964 Klovharulla alkoi kiivas rakennusprojekti: mutta nämäkin erakkounelmat murenivat pian. Saaresta, sen erikoisesta rakennusprojektista, talosta ja kirjailijasta tuli nähtävyys, joka veti puoleensa jatkuvasti uusia seurueita.


”Seitsemäntoista vierasta tuli E:stä kahvittelemaan, juomaan drinkkejä ja mehua, juttelemaan ja ’katsomaan minua’. Paskanmarjat. Ham ja Tooti tekivät puutöitä. Vieritin kiviä. Suututtaa.”


Vuorottelu yksinäisen työn ja seuraelämän välillä tasaantui ajan oloon. Myös Ham pääsi sopusointuun Klovharun kanssa ja vietti siellä paljon aikaa yhdessä Toven ja Tootin kanssa. Kesät Tooti teki grafiikkaa ja akvarelleja, Tove kirjoitti ja kuvitti. Rantaan ajautuneesta puutavarasta he tekivät saarelle aina uusia rakennelmia, jotka syysmyrskyt saivat viedä mennessään. Joskus rantaan ajautui yllättävän eksoottisiakin puulaatuja:


”Kerran rannoille ajelehti suuret määrät bambua, me keräsimme kaiken mutta emme oikein tienneet mitä tehdä sillä. Rakentakaa leijoja, Ham sanoi, japanilaista riisipaperiahan on vaikka kuinka paljon.”


- Otteet teoksesta Haru, eräs saari (1996).