Tove Janssonin klassikko täyttää 50 vuotta – tässä hienoimpia lainauksia Kesäkirjasta
Kesäkirja, yksi Tove Janssonin rakastetuimmista kirjoista, täyttää pyöreät 50 vuotta. Kirja oli Tove Janssonille hyvin henkilökohtainen, ja hän mainisti sen useasti omana lempikirjana. Alla listaamme hienoimpia lainauksia Kesäkirjasta.
WSOY julkaisee Kesäkirjasta juhlapainoksen, joka sisältää Tove Janssonin Saari-esseen sekä hänen veljentyttärensä Sophia Janssonin esipuheen.
Kesäkirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1972. Viisikymmentä vuotta myöhemmin tarina on yhtä elinvoimainen kuin ilmestyessään. Kesäkirja kertoo kolmesta ihmisestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella: Sophia-lapsesta, hänen isästään ja isoäidistään. Ennen muuta Kesäkirja on kertomus hyvin vanhan naisen ja hyvin pienen tytön ystävyydestä, ja samalla meistä kaikista.
”Eihän kukaan sukella avaamatta silmiään.”
Lainauksia Kesäkirjasta
Lainaus #1: Uimisesta ja sukeltamisesta (ja miten se tehdään oikein)
Minä osaan sukeltaa, Sophia sanoi. Tiedätkö sinä, millaista se on kun sukeltaa?
Hänen isoäitinsä vastasi: Tiedänhän minä. Pitää hellittää kaikesta, ottaa vauhtia ja sitten vain sukeltaa. Levien hipaisu tuntuu pitkin sääriä, ne ovat ruskeita ja vesi on kirkasta, ylempänä se vaalenee, ja siinä on kuplia. Sitten pitää vain liukua. Olla hengittämättä ja liukua, ja kääntyä ja kohota, tai antaa itsensä kohota. Ja sitten hengitetään ulos. Ja kellutaan. Ei muuta kuin kellutaan.
Ja silmät ovat koko ajan auki, sanoi Sophia.
Niin tietysti. Eihän kukaan sukella avaamatta silmiään.
”Vain maalaiset ja kesävieraat kävelevät sammalissa.”
Lainaus #2: Saaristossa liikkumisesta
Vain maalaiset ja kesävieraat kävelevät sammalissa. Eivät he tiedä, eikä siitä voi kyllin usein huomauttaa,
että sammal on arinta mitä maa päällänsä kantaa. Siihen kun astuu kertaalleen, niin sammal sateen tultua kohoaa,
toisella kerralla se ei kohoa. Jos kolmannen kerran kävelee sammalta myöten, se kuolee.
”Et sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta nyt mennään joka tapauksessa”
Lainaus #3: Miten lasten kanssa puhutaan kuolemasta
“Milloin sinä kuolet? lapsi kysyi.
Hän vastasi: Pian. Mutta sinuun se ei kuulu vähääkään.
Miksei? kysyi lapsenlapsi.
Hän ei vastannut, hän meni kalliolle ja jatkoi siitä rotkolle päin.
Tuo on kiellettyä! huusi Sophia.
Vanhus vastasi halveksivasti: Tiedän. Et sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta nyt mennään joka tapauksessa, isäsihän nukkuu eikä saa sitä tietää.
”Kukaan hyvin kasvatettu ihminen ei mene maihin toisen saareen, kun se on tyhjänä.”
Lainaus #4: Miten saaristossa käyttäydytään (ja protestoidaan)
Keskelle soravallia johtaja oli pistänyt ison taulun, jossa oli mustilla kirjaimilla: Yksityisalue. Maihinnousu kielletty.
Me menemme maihin, sanoi isoäiti, hän oli hyvin vihainen. Sophia näytti pelästyneeltä. Siinä on suuri ero, hänen isoäitinsä selitti. Kukaan hyvin kasvatettu ihminen ei mene maihin toisen saareen, kun se on tyhjänä. Mutta jos ne pystyttävät taulun, niin silloin mennään, sillä se on haaste.
Niin tietysti, Sophia sanoi, hän kartutti vakavasti elämäntuntemustaan. He kiinnittivät veneensä tauluun.
Tämä mitä me nyt teemme, isoäiti sanoi, on mielenosoitus.
Se on sitä, että osoittaa paheksuvansa. Ymmärsitkö?
”Piirrä kaikkein kaameinta mitä osaat ja piirrä mahdollisimman kauan.”
Lainaus #5: Miten aikuinen saa omaa aikaa
Isoäiti kävi hakemassa lehtiön ja hiilikynän ja pani ne portaille. Piirrä kuva, hän sanoi.
En minä tiedä mitään piirrettävää, lapsi vastasi.
Piirrä jotain kaameaa, isoäiti ehdotti, sillä nyt hän oli todella väsynyt. Piirrä kaikkein kaameinta mitä osaat ja
piirrä mahdollisimman kauan. Sitten hän pani oven säppiin, meni sängylle maata ja veti huovan päänsä yli.
”Saari voi olla kauhea paikka sille, joka lähestyy sitä ulkoapäin.”
Lainaus #6: Saarten sulkeutuneisuudesta
Saari voi olla kauhea paikka sille, joka lähestyy sitä ulkoapäin. Kaikki on valmista, kukin omalla paikallaan, sinnikkäästi, rauhallisesti ja itseriittoisesti. Heidän rantojensa sisäpuolella kaikki toimii rituaalien mukaan, jotka ovat monista kertaamisista tulleet kivikoviksi, ja samalla he harhaavat päiviensä halki niin oikullisesti ja umpimähkään kuin maailma loppuisi horisonttiin.
”Jos minä en kerro mielihalusta, siitä syntyy jotain jota ei ole koskaan tapahtunutkaan”
Lainaus #7: Muistamisen vaikeudesta
Merkillistä, isoäiti ajatteli, en osaa enää kuvata, en löydä sanoja, tai ehkä minä vain en ponnista riittävästi. Siitä on niin kauan. Eikä se liity kehenkään. Jos minä en kerro mielihalusta, siitä syntyy jotain jota ei ole koskaan tapahtunutkaan, se umpeutuu ja sitten se on hukassa.
”Kuta enemmän jotain toista rakastaa, sitä vähemmän se toinen välittää.”
Lainaus #8: Vastahakoisen rakastamisesta
Rakkaus on omituista, sanoi Sophia. Kuta enemmän jotain toista rakastaa, sitä vähemmän se toinen välittää.
Tuo pitää paikkansa, huomautti isoäiti. Ja mitäs sitä silloin tekee?
Rakastaa aina vaan, Sophia vastasi uhkaavasti. Aina vaan kovemmin ja kovemmin.
”Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elä”
Lainaus #9: Elokuun öistä
Joka kerta yöt pimenevät aivan huomaamatta. Jonain iltana elokuussa sitä menee ulos asialle ja yhtäkkiä kaikki on sysipimeää, iso lämmin musta hiljaisuus talon ympärillä. Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elä, se on seisahtunut kuihtumatta eikä syksy ole vielä valmis tulemaan.
”Pahuksen kakara, ajatteli isoäiti, kauhea lapsi”
Lainaus #10: Miten käy kun “oikeassa iässä olevat” kasvattavat lapsia
Pahuksen kakara, ajatteli isoäiti, kauhea lapsi, mutta niin siinä käy kun ne kieltävät kaiken hauskan. Ne sellaiset, jotka ovat oikeassa iässä.
Kesäkirjasta sanottua
”Janssonin tapa kirjoittaa on taianomainen, hänen lauseensa yksinkertaisia ja merkityksistä raskaita. Romaanin lukeminen on kuin katsoisi kirkkaan veden pintaa ja näkisi äkkiä syvyyksiin saakka. […] Jansson oli kirjailija, jolla oli kyky nostaa esiin pienten maailmojemme arvokkuus.”
– Ali Smith
”Kesäkirja näyttää Tove Janssonin maailmanluokan kirjailijana.”
– Mark Levengood
