#6 Kuvitteluleikki
Kuvitteluleikki, on Tove Janssonin kuudes sarjakuva The Evening News -lehdelle vuodelta 1956.

Rouva Vilijonkka, kodinhoidon asiantuntija ja kurin puolestapuhuja muuttaa lapsineen muumiperheen naapuriin. Kahden kotitalouskulttuurin yhteentörmäys on totaalinen: muumiperhe tekee taloustöitä silloin kun siltä tuntuu, hillon tekemisen sijaan muumeista on hauskempaa käydä omenavarkaissa, aamuisin ei kitketä rikkaruohoja ja tuuleteta vuodevaatteita vaan lojutaan sängyssä ja luetaan jne jne.

Muumimamma päättää kuitenkin Vilijonkan painostuksesta palkata kotiapulaisen ja saa luokseen pikku Miskan, joka on sitä mieltä, että kukaan ei pidä hänestä.


Hillitön kaaostarina muuttuu yhtäkkiä riipaisevaksi hyvin huonolla itsetunnolla varustetun ihmisen kasvukertomukseksi. Lukijan on joissakin kohdissa vaikea pidätellä kyyneliään, sillä jokaisen ihmisen tuttavapiirissä lienee henkilöitä, jotka ajattelevat olevansa maailman huonoimpia ihmisiä. Onneksi kuvitteluleikin avulla Miska vapautuu menneisyytensä kahleista.


Miskalla on Surku-niminen koira, jonka elämän salaisuus on se, että se pitää vain kissoista. Kuvitteluleikki on myös kertomus Surku-koiran vapautumisesta. Tove Jansson kertoi, että hän oli saanut tarinan ilmestymisen jälkeen useammankin kirjeen englantilaisilta kotirouvilta, jotka olivat 1950-luvun puolivälissä joutuneet kätkemään oman homoseksuaalisuutensa. Tämä suloinen tarina oman erilaisuutensa hyväksymisestä oli kuulemma antanut näille naisille toivoa ja rohkaisua.
Hyvin hauska sivuhahmo tarinassa on lippalakkipäinen, piippua polttava yksityisetsivä, joka selvittää rouva Vilijonkan katoamista. Tuo etsivä on nimittäin kuta kuinkin yksi yhteen saksalaisen 1950-1959 julkaistun mestarietsivä Nick Knattertonin kanssa.

Suomenkielinen #6 Kuvitteluleikki, on osa Muumit. Sarjakuvaklassikot 2 -kokoelmateosta.
Alkuperäinen englanninkielinen sarjakuva, Moomin Mamma’s Maid, ilmestyi vuonna 1956. Sarjakuvan nimi ruotsiksi on Låtsaslek.
Teksti: Juhani Tolvanen, 2026
Juhani Tolvanen (s. 1956) on sarjakuvaneuvos ja toimittaja. Hän on julkaissut useita sarjakuvaa käsitteleviä teoksia, minkä lisäksi hän on suomentanut n. 170 sarjakuvakirjaa. Tolvanen on puolisonsa Anita Salmivuoren kanssa kääntänyt suomeksi kaikki Muumipeikko-sarjakuvat (WSOY 1990-1995). Juhani Tolvanen on myös kirjoittanut kirjan Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson – Muumipeikko-sarjakuvan tarina, WSOY, (2000).