80 vuotta muumitarinoita – Muumilaaksoa inspiroineet tosielämän maisemat
Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun ensimmäinen muumitarina julkaistiin. Tässä artikkelissa tutustumme Muumilaaksoa innoittaneisiin Tove Janssonin lapsuuden maisemiin.
Saaristo oli Tove Janssonin henkinen koti. Hän vietti kesät saarilla ja luodoilla jo nuoresta pitäen.
Meri, jylhät kalliot, puut kaikkine maja-mahdollisuuksineen ja avoin horisontti olivat Tove Janssonin sielunmaisema. Saaret olivat tärkeä inspiraation lähde, joka oli vahvasti läsnä muumitarinoissa.
Merenlahti ja salaperäinen luola
Yksi lahdista Pellingissä, jossa Tove Jansson vietti aikaa lapsena kesäisin muistuttaa Muumilaakson lahtea. Alla olevan kuvaparin valokuva on otettu ilmasta, kun Tove Janssonin veli, valokuvaaja Per Olov Jansson, pääsi lentämään lahden yli yhdessä lentäjä Börje Hielmin kanssa. Muumilaakson kartta puolestaan on Tove Janssonin piirtämä Taikurin hattu –kirjaan.
Metsäisessä lahdessa, jossa Tove Jansson lapsena seikkaili, on paikka, joka kutkutteli hänen mielikuvitustaan – kallioinen luola.
“Merenlahtia on viisi sellaista missä ei asu ketään. Jos on kiertänyt ensimmäisen ympäri, täytyy jatkaa ja kiertää toisetkin. Ensimmäinen on leveä ja täynnä valkoista hiekkaa. Siellä on luola jossa on hiekkalattia. Seinät ovat aina märkinä ja katossa on halkeama. Luola on pitempi kuin minä silloin kun makaan selälläni, ja tänään se on jääkylmä.“
Kuvanveistäjän tytär, Merenlahdet 1968
Luola oli kutsu lukemattomiin lapsuuden seikkailuihin, ja se on varmasti inspiroinut Nipsun löytämää luolaa, joka kuvataan kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti.
”Nipsu pidätti hengitystään. Luola, sellainen jonka löytää vain kerran elämässä, jos koskaan. Siinä oli hieno hiekkalattia ja sileät tummat seinät. Ja korkealla katossa sininen taivasikkuna.”
Muumipeikko ja pyrstötähti, 1946
Muumipeikko ja pyrstötähti –tarinassa muumit hakeutuvat suojaan luolaan, kun uhkaava pyrstötähti lähestyy Muumilaaksoa. Muumit pitävät huolen siitä, että kukaan heidän ystävistään ja tuttavistaan ei jää ulkopuolelle, kun he pakkaavat arvokkaimmat tavaransa ja linnoittautuvat luolan sisälle. Pyrstötähden lähestyessä kaikki auttavat tekemään luolasta mahdollisimman suojaavan.
”Vähitellen kaikki tavarat saatiin luolaan, ja äiti ripusti huovan oviaukon eteen.”
Glosholmin majakka – Muumitalon esikuva
Janssonin perhe rakasti saaristossa retkeilemistä, mikä näkyy muumiperheen seikkailunhalussa ja heidän tavassa tutkia ympäristöään leikin kautta.
Majakat kiehtoivat nuorta Tove Janssonia. Yksi majakoista, joissa hän kävi jo varhain, oli Glosholmin majakka, jota hän tutki kesäretkillä perheensä kanssa. Majakan torni tuhoutui sodan aikana, mutta ehkä juuri sen muoto inspiroi Muumitalon pitkää, kapeaa siluettia.
Tunne siitä, miltä tuntuu kiivetä majakan mutkittelevissa rappusissa välittyy hyvin Muumipappa ja meri -tarinassa, jossa muumiperhe kiipeää majakalle ensimmäistä kertaa.
“Portaat kohosivat vaivalloisesti ylöspäin, ne kiipesivät seinän viertä yhä pienenevänä kierteenä, ne natisivat ja kitisivät Muumipapan askelten alla.”
Muumipappa ja meri, 1965
Ensimmäisessä muumitarinassa, Muumit ja suuri tuhotulva, Muumitaloa kuvataan näin:
Ja siellä, niityn keskellä, oli talo joka oli melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu.
Mutta ennen kuin muumiperhe voi asettua Muumitaloon Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan lopussa, he ovat kulkeneet pitkän matkan läpi tulvamaiseman, erossa toisistaan ja ilman kattoa päänsä päällä.
Tove Jansson kirjoitti Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan toisen maailmansodan aikana saduksi lohduttaakseen itseään synkkinä aikoina. Se kuvastaa allegorisella tasolla niiden miljoonien ihmisten todellisuutta, jotka joutuivat pakenemaan ja etsimään turvaa sodan aikana.
Tarinassa seurataan Muumimammaa ja Muumipeikkoa, jotka etsivät uutta kotia ja kadonnutta Muumipappaa. Eräänä kylmänä ja märkänä iltana tulvivassa metsässä Muumimamma kertoo Muumipeikolle ja Nipsulle siitä, millainen muumien elämä oli entisinä aikoina:
”Niinä aikoina he asuivat yhdessä talonpeikkojen kanssa ihmisten kodeissa, yleensä kaakeliuunien takana.
– Joitakin meistä asuu siellä varmasti vieläkin, sanoi Muumimamma.
– Siellä missä ihmisillä on vielä kaakeliuuneja, nähkääs. Mutta lämpöjohdoista me emme pidä.”
Muumit ja suuri tuhotulva, 1945
Kirjan lopussa yhdistetty muumiperhe päätyy paikkaan, joka tullaan tuntemaan nimellä Muumilaakso. Siellä seisoo korkea sininen talo – lämmin ja iloinen paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita riippumatta siitä, millaisia he ovat ja milloin he sattuvat tulemaan. Talo on yhteenkuulumisen ja turvallisuuden symboli, paikka, jossa ovi on aina auki.
Ensimmäistä muumitarinaa ja 80-vuotisjuhlaa juhlitaan koko vuoden 2025 ajan. Vuoden aikana toteutuu monenlaisia tapahtumia, juhlavuoden julkaisuja ja aktiviteetteja, kuten Minun Muumitaloni -kilpailu, jossa muumifanit voivat luoda oman tulkintansa siitä, mitä Muumitalo edustaa. Lue lisää Muumi 80-juhlavuodesta täältä.
