Sam Vanni • Tove Jansson in opettaja, rakastettu ja ystävä

01

YSTÄVÄT TAITEESSA JA ELÄMÄSSÄ

Sam Vanni oli Viipurissa syntynyt taiteilija ja akateemikko ja suomalaisen abstraktin taiteen uurtaja. Tove Janssonille hän oli sekä opettaja, rakastettu että ystävä, jonka kanssa hän kävi antoisia keskusteluja taiteesta. Alla taidehistorioitsija Tuula Karjalainen jakaa Tove Janssonilta saamiaan muistiinpanoja Sam Vannin taideopetuksesta.

Tein 1990-luvun puolivälissä näyttelyä ja siihen liittyvää artikkelia Sam Vannin (1908–1992) taiteesta. Vuoteen 1941 Samuel Besprosvannina tunnettu taiteilija oli keskeinen henkilö muutama vuosi aiemmin kirjoittamassani väitöskirjassa, joten tunsin hänet ja hänen tuotantonsa todella hyvin. Sam Vanni oli aikansa legendaarinen ja rakastettu opettaja, hän opetti Suomen taideakatemiassa vuosina 1949–1965 ja Vapaassa taidekoulussa 1943–1957 sekä aika ajoin Teknillisessä korkeakoulussa. Hän oli ollut myös Tove Janssonin yksityisopettaja ja lisäksi ystävä ja rakastettu. Rakkauden hiivuttuakin ystävyys säilyi ja miehestä tuli hyvä ystävä kuten useista muistakin Toven entisistä rakastetuista. Sam oli monen vuosikymmenen ajan ystävä, esikuva, luotettu ja yksityinen taidekriitikko, ja ennen kaikkea Toven elämän tärkeä ihminen.

Sam Vannia tutkiessani minua oli ihmetyttänyt muutamat hänen Italiassa tekemänsä teoksensa, jotka olivat miltei identtisiä Tove Janssonin teosten kanssa. Samin mukaan teokset olivat syntyneet Italian-matkalla, jonka hän ja hänen silloinen vaimonsa Maya Vanni sekä Tove yhdessä tekivät. Halusin tietää nyt enemmän tästä matkasta ja ennen kaikkea Samin opetusmetodeista. Sam itse oli jo kuollut muutamia vuosia aiemmin, joten kirjoitin Tove Janssonille ja pyysin haastattelua. Pelkäsin, ettei hänellä olisi aikaa tai voimia siihen. Ihmeekseni hän kutsui minut ateljeeseensa ja haastattelin häntä kaikesta mahdollisesta, etenkin millainen Sam oli opettajana, mitä hän oli korostanut taiteen tekemisessä ja mitä Tove oli oppinut. Mutta tietenkin myös näiden kahden taiteilijan ystävyydestä.

Nuori Samuel Besprosvanni, joka vuodesta 1941 käytti nimeä Sam Vanni.

Opetusta Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä 7. maaliskuuta 1961. Opiskelija Göran Augustson saa ohjeita taidemaalari Sam Vannilta.

Sam Vanni oli Viipurissa syntynyt taiteilija ja akateemikko ja suomalaisen abstraktin taiteen uurtaja. Tove Janssonille hän oli sekä opettaja, rakastettu että ystävä, jonka kanssa hän kävi antoisia keskusteluja taiteesta. Alla taidehistorioitsija Tuula Karjalainen jakaa Tove Janssonilta saamiaan muistiinpanoja Sam Vannin taideopetuksesta.

Tein 1990-luvun puolivälissä näyttelyä ja siihen liittyvää artikkelia Sam Vannin (1908–1992) taiteesta. Vuoteen 1941 Samuel Besprosvannina tunnettu taiteilija oli keskeinen henkilö muutama vuosi aiemmin kirjoittamassani väitöskirjassa, joten tunsin hänet ja hänen tuotantonsa todella hyvin. Sam Vanni oli aikansa legendaarinen ja rakastettu opettaja, hän opetti Suomen taideakatemiassa vuosina 1949–1965 ja Vapaassa taidekoulussa 1943–1957 sekä aika ajoin Teknillisessä korkeakoulussa. Hän oli ollut myös Tove Janssonin yksityisopettaja ja lisäksi ystävä ja rakastettu. Rakkauden hiivuttuakin ystävyys säilyi ja miehestä tuli hyvä ystävä kuten useista muistakin Toven entisistä rakastetuista. Sam oli monen vuosikymmenen ajan ystävä, esikuva, luotettu ja yksityinen taidekriitikko, ja ennen kaikkea Toven elämän tärkeä ihminen.

Sam Vannia tutkiessani minua oli ihmetyttänyt muutamat hänen Italiassa tekemänsä teoksensa, jotka olivat miltei identtisiä Tove Janssonin teosten kanssa. Samin mukaan teokset olivat syntyneet Italian-matkalla, jonka hän ja hänen silloinen vaimonsa Maya Vanni sekä Tove yhdessä tekivät. Halusin tietää nyt enemmän tästä matkasta ja ennen kaikkea Samin opetusmetodeista. Sam itse oli jo kuollut muutamia vuosia aiemmin, joten kirjoitin Tove Janssonille ja pyysin haastattelua. Pelkäsin, ettei hänellä olisi aikaa tai voimia siihen. Ihmeekseni hän kutsui minut ateljeeseensa ja haastattelin häntä kaikesta mahdollisesta, etenkin millainen Sam oli opettajana, mitä hän oli korostanut taiteen tekemisessä ja mitä Tove oli oppinut. Mutta tietenkin myös näiden kahden taiteilijan ystävyydestä.

02

ANKARA MUTTA ASIALLINEN MENTORI

Sam Vanni oli Tove Janssonin opettaja taidekoulussa, ja jatkoi hänen mentorointiaan myös vapaa-ajallaan kun heistä tuli rakastavaisia ja ystäviä.

Tove kertoi minulle Samin suuresta merkityksestä ja muisteli, että Sam oli opettanut hänelle maalauksesta enemmän kuin kukaan muu. Myöhemminkin Sam tuli usein neuvomaan, katsomaan ja arvostelemaan Toven teoksia. Hän oli ankara, mutta aina asiallinen. Vaikka Sam ei ollut Toven mielestä ylen määrin rohkaiseva, hän kuitenkin onnistui herättämään halun yrittää aina uudelleen ja uudelleen.

Innostunut oppilas Tove oli aikanaan heti opetussessioiden jälkeen kirjoittanut muistiin opettajan opetuksen pääkohdat ja lupasi etsiä minulle yhden tärkeänä pitämänsä tekstin, antoi vielä luvan painattaa sen näyttelyluettelossa ja pyysi Tuulikki Pietilää suomentamaan tekstin. Tämä tunsi Samin hyvin ja osasi siksi Toven mukaan rytmittää tekstin miehen originellin puhetavan mukaan. Tove muisteli muistiinpanon olleen vuodelta 1935, jolloin hän istui mallina, kun Sam maalasi teosta työnimeltään ”muotokuva ylävalossa”. Sain todella tekstin häneltä sekä ruotsiksi että suomeksi ja ne julkaistiin molemmissa kuratoimissani Sam Vannin näyttelyiden luetteloissa.

Sam Vannin maalaama muotokuva Tove Janssonista vuodelta 1935, "Muotokuva ylävalossa".

Sam Vanni oli Tove Janssonin opettaja taidekoulussa, ja jatkoi hänen mentorointiaan myös vapaa-ajallaan kun heistä tuli rakastavaisia ja ystäviä.

Tove kertoi minulle Samin suuresta merkityksestä ja muisteli, että Sam oli opettanut hänelle maalauksesta enemmän kuin kukaan muu. Myöhemminkin Sam tuli usein neuvomaan, katsomaan ja arvostelemaan Toven teoksia. Hän oli ankara, mutta aina asiallinen. Vaikka Sam ei ollut Toven mielestä ylen määrin rohkaiseva, hän kuitenkin onnistui herättämään halun yrittää aina uudelleen ja uudelleen.

Innostunut oppilas Tove oli aikanaan heti opetussessioiden jälkeen kirjoittanut muistiin opettajan opetuksen pääkohdat ja lupasi etsiä minulle yhden tärkeänä pitämänsä tekstin, antoi vielä luvan painattaa sen näyttelyluettelossa ja pyysi Tuulikki Pietilää suomentamaan tekstin. Tämä tunsi Samin hyvin ja osasi siksi Toven mukaan rytmittää tekstin miehen originellin puhetavan mukaan. Tove muisteli muistiinpanon olleen vuodelta 1935, jolloin hän istui mallina, kun Sam maalasi teosta työnimeltään ”muotokuva ylävalossa”. Sain todella tekstin häneltä sekä ruotsiksi että suomeksi ja ne julkaistiin molemmissa kuratoimissani Sam Vannin näyttelyiden luetteloissa.

03

TÄYDELLINEN OPAS ASETELMAN MAALAUKSEEN

Tove Jansson säilytti muistiinpanonsa Sam Vannin opetussessioista, joissa tämä jako oppejaan asetelman maalauksesta. Sam puhui intoa puhkuen valon ja varjojen hyödyntämisestä, värien lämpötilasta ja rohkeudesta.

Tove Janssonin kirjoittamasta tekstistä käy ilmi, että taiteen tekeminen oli Samille miltei pyhää, ja siihen, kuten kaikkiin vaativiin rituaaleihin, piti valmistautua niin henkisesti kuin taidollisestikin. Samalla teksti on myös melko täydellinen opas asetelman maalaukseen:

”Samuli oli iloinen ja puhelias, hän asetti puhtaan kankaan telineelle ja sanoi:

Tehdään nyt asetelma katsotaan kuinka sen voi maalata. Tässä on kaksi tyhmää, miltei saman sävyistä ruukkua, mutta huomaa vain melkein. Sinun on ymmärrettävä niiden erikoisluonne, on oltava hyvin tarkkaavainen ja pyydettävä Jumalalta anteeksi ennen kuin alkaa maalata. Ensimmäinen siveltimenveto on hengenvaarallinen – se määrää kaiken. Älä ala valosta, silloin tulee liian tummaa suhteessa muuhun ja silloin kaikki menee pieleen. Älä myöskään ala varjosta, valitse jotain niiden väliltä se takaa ja antaa sinulle kaikki mahdollisuudet.

Katso tätä ruukkua vasten olevaa vihreää kangasta, näet että se on valokohdassa miltei violetti. Ota siis vihreää ja violettia, niitä voit sävyttää mihin suuntaan tahansa, älä sekoita niitä keskenään, siitä tulee sameaa. Pane ne erilleen toistensa viereen, noin. Juuri noin.

Työskentele aluksi kolmella sävyllä toisiaan vasten, ei siis esineillä, kuuletkos, vaan väreillä ja ajattele koko ajan – että minkähän vietävän värinen tuo varjo on? Se on keltainen, siis lämmin. Mutta siinä on myös violettia. Et saa käyttää mustaa, otan siis umbraa. Se on hienostuneempaa. Siis hitunen umbraa, vähän vihreää, keltaista. No eikös tullutkin hyvä? Valo on tänään kylmää, kuten näet. Se voi muuttua tunnin päästä, mutta sinä päätät jo aloittaessasi millaiseksi sen haluat ja viet sen läpi johdonmukaisesti. Siinä missä valo ja varjo kohtaavat on elävin ja kiinnostavin kohta.

….

Sinun on käytettävä koko ajan aivojasi eikä maalattava vain jonkun teorian mukaan.

Ja katsos tänne – eivät suinkaan kaikki varjot ole puhtaita eikä eläviä eikä selkeitä. Esimerkiksi tämä, jonka toinen ruukku heittää toiseen on likainen. Aivan typerä. Tylsä. Se on vain niin. Näetkö, nyt se on oikein. Mutta reunassa siellä siitä taas tulee kiinnostava. Siellä se on niin hiton vaikea.

Tässä sinulla on taulun lämpimin läiskä. Älä kuitenkaan liioittele. Työskentele rehellisesti ja todenmukaisesti. Ei ole mitään vaaraa. Kyllä sinä tiedät, maalaa vain näkemyksesi mukaan. Nyt siitä tuli liian lämmin. Vähän violettia sivele päälle, näethän. Onhan temperaa.

No miltä näyttää? Annetaan kuivua ja aloitetaan maalaus.”¹

Sam Vanni, Asetelma, 1937 öljy kankaalle

Tove Jansson säilytti muistiinpanonsa Sam Vannin opetussessioista, joissa tämä jako oppejaan asetelman maalauksesta. Sam puhui intoa puhkuen valon ja varjojen hyödyntämisestä, värien lämpötilasta ja rohkeudesta.

Tove Janssonin kirjoittamasta tekstistä käy ilmi, että taiteen tekeminen oli Samille miltei pyhää, ja siihen, kuten kaikkiin vaativiin rituaaleihin, piti valmistautua niin henkisesti kuin taidollisestikin. Samalla teksti on myös melko täydellinen opas asetelman maalaukseen:

”Samuli oli iloinen ja puhelias, hän asetti puhtaan kankaan telineelle ja sanoi:

Tehdään nyt asetelma katsotaan kuinka sen voi maalata. Tässä on kaksi tyhmää, miltei saman sävyistä ruukkua, mutta huomaa vain melkein. Sinun on ymmärrettävä niiden erikoisluonne, on oltava hyvin tarkkaavainen ja pyydettävä Jumalalta anteeksi ennen kuin alkaa maalata. Ensimmäinen siveltimenveto on hengenvaarallinen – se määrää kaiken. Älä ala valosta, silloin tulee liian tummaa suhteessa muuhun ja silloin kaikki menee pieleen. Älä myöskään ala varjosta, valitse jotain niiden väliltä se takaa ja antaa sinulle kaikki mahdollisuudet.

Katso tätä ruukkua vasten olevaa vihreää kangasta, näet että se on valokohdassa miltei violetti. Ota siis vihreää ja violettia, niitä voit sävyttää mihin suuntaan tahansa, älä sekoita niitä keskenään, siitä tulee sameaa. Pane ne erilleen toistensa viereen, noin. Juuri noin.

Työskentele aluksi kolmella sävyllä toisiaan vasten, ei siis esineillä, kuuletkos, vaan väreillä ja ajattele koko ajan – että minkähän vietävän värinen tuo varjo on? Se on keltainen, siis lämmin. Mutta siinä on myös violettia. Et saa käyttää mustaa, otan siis umbraa. Se on hienostuneempaa. Siis hitunen umbraa, vähän vihreää, keltaista. No eikös tullutkin hyvä? Valo on tänään kylmää, kuten näet. Se voi muuttua tunnin päästä, mutta sinä päätät jo aloittaessasi millaiseksi sen haluat ja viet sen läpi johdonmukaisesti. Siinä missä valo ja varjo kohtaavat on elävin ja kiinnostavin kohta.

….

Sinun on käytettävä koko ajan aivojasi eikä maalattava vain jonkun teorian mukaan.

Ja katsos tänne – eivät suinkaan kaikki varjot ole puhtaita eikä eläviä eikä selkeitä. Esimerkiksi tämä, jonka toinen ruukku heittää toiseen on likainen. Aivan typerä. Tylsä. Se on vain niin. Näetkö, nyt se on oikein. Mutta reunassa siellä siitä taas tulee kiinnostava. Siellä se on niin hiton vaikea.

Tässä sinulla on taulun lämpimin läiskä. Älä kuitenkaan liioittele. Työskentele rehellisesti ja todenmukaisesti. Ei ole mitään vaaraa. Kyllä sinä tiedät, maalaa vain näkemyksesi mukaan. Nyt siitä tuli liian lämmin. Vähän violettia sivele päälle, näethän. Onhan temperaa.

No miltä näyttää? Annetaan kuivua ja aloitetaan maalaus.”¹

04

HENRI MATISSE INNOITTI VÄRIEN KÄYTÖSSÄ

Ystävykset Sam ja Tove maalasivat useita teoksia toisistaan. He myös jakoivat viehätyksen väreihin ja maalasivat osittain samanlaisia aiheita, omalla tyylillään.

Värin suuri merkitys oli Tove Janssonille ja Sam Vanille yhteistä. Tove suri masennuskausinaan sodan aikana, että värit olivat hänen töissään kuolleet, mutta masennuksen mentyä hän löysi ne kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen. Molempien johtotähti rikkaaseen värimaailmaan oli Henri Matisse, jota he molemmat suorastaan rakastivat ja jonka vaikutus on heidän teoksissaan ilmeinen. Samin merkitys näkyy myös Toven aihevalinnoissa, ehkä myös päinvastoin. Paitsi Italian maisemia, he tekivät yhdessä ja erikseen paljon kaupunkikuvia Helsingistä ja asetelmat kiinnostivat molempia. Joskus heidän teoksissaan on kuvattu samoja esineitäkin. Molemmat maalasivat ystäviään, monet heistä olivat yhteisiä. Ennen kaikkea he maalasivat toisiaan.

Samin Tovesta vuonna 1940 maalaamassa muotokuvassa Toven kädessä on kynä ja polvilla lehtiö, vierellä siveltimiä täynnä oleva ruukku – siinä taiteilijuus on kuin alleviivattuna. Sinivoittoinen teos on yksi aikansa kauneimpia muotokuvamaalauksia ja teoksesta aistii, että se on rakkaudella maalattu. Yksi Samin piirtämä Toven muotokuva miellytti Tovea niin paljon, että hän piirsi kopion siitä ja piti kopioimaansa teosta pitkään eräänlaisena julkisena omakuvanaan. Myös Tove piirsi Samista teoksen, joka oli kauan keskeisellä paikalla Ullanlinnan kadun ateljeessa. Tove maalasi myös Maya Vannista melko häkellyttävän muotokuvan, jossa nainen istuu yläosan ollessa alaston.

Tove Janssonin maalaus Sam Vannin vaimosta Maya Vannista, 1938

Ystävykset Sam ja Tove maalasivat useita teoksia toisistaan. He myös jakoivat viehätyksen väreihin ja maalasivat osittain samanlaisia aiheita, omalla tyylillään.

Värin suuri merkitys oli Tove Janssonille ja Sam Vanille yhteistä. Tove suri masennuskausinaan sodan aikana, että värit olivat hänen töissään kuolleet, mutta masennuksen mentyä hän löysi ne kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen. Molempien johtotähti rikkaaseen värimaailmaan oli Henri Matisse, jota he molemmat suorastaan rakastivat ja jonka vaikutus on heidän teoksissaan ilmeinen. Samin merkitys näkyy myös Toven aihevalinnoissa, ehkä myös päinvastoin. Paitsi Italian maisemia, he tekivät yhdessä ja erikseen paljon kaupunkikuvia Helsingistä ja asetelmat kiinnostivat molempia. Joskus heidän teoksissaan on kuvattu samoja esineitäkin. Molemmat maalasivat ystäviään, monet heistä olivat yhteisiä. Ennen kaikkea he maalasivat toisiaan.

Samin Tovesta vuonna 1940 maalaamassa muotokuvassa Toven kädessä on kynä ja polvilla lehtiö, vierellä siveltimiä täynnä oleva ruukku – siinä taiteilijuus on kuin alleviivattuna. Sinivoittoinen teos on yksi aikansa kauneimpia muotokuvamaalauksia ja teoksesta aistii, että se on rakkaudella maalattu. Yksi Samin piirtämä Toven muotokuva miellytti Tovea niin paljon, että hän piirsi kopion siitä ja piti kopioimaansa teosta pitkään eräänlaisena julkisena omakuvanaan. Myös Tove piirsi Samista teoksen, joka oli kauan keskeisellä paikalla Ullanlinnan kadun ateljeessa. Tove maalasi myös Maya Vannista melko häkellyttävän muotokuvan, jossa nainen istuu yläosan ollessa alaston.

05

USKOTTU YSTÄVÄ

Sam Vannin kautta Tove Jansson sai mielenkiintoisen ikkunan taiteilijan avioelämään ja sen haasteisiin. Työvimman iskiessä Samilta katosi paikan ja ajan taju, eikä hän pystynyt olemaan tarpeeksi läsnä vaimolleen Maya Vannille, josta tuli myös Toven hyvä ystävä.

Sam Vanni ja Tove olivat toistensa uskottuja ja he jakoivat keskenään intiimiäkin ongelmiaan. Samin avioitumisen jälkeen Tove ja nuorikko Maya Vanni (s. London) ystävystyivät ja molemmat, sekä aviomies että -vaimo, pyysivät Tovelta apua jopa avio-ongelmiinsa. Kuvaava on vuonna 1945 Toven kirjoittama kirje, jossa hän kuvaa kuinka Samuli (Sam) ryntäsi hänen ateljeeseensa onnettomana. Vaimo oli jättänyt hänet, ei kestänyt enää miehen henkistä poissaoloa ja lähti Ruotsiin. Syynä oli miehen tiivis luomiskausi, jonka aikana hän pystyi ajattelemaan vain taidettaan. Nyt Maya oli Tukholmassa ja Sam itse Helsingissä hulluna yksinäisyydestä miettien olivatko taulut nyt tämän tuskan arvoisia.

Tove kuvasi luovien ihmisten avioliittoja ja niiden vaikeuksia värikkääksi. Voi olla, että nämä taiteilijaystävien aviosuhteiden ongelmat eivät innostaneet häntä itseään vastaavaan henkiseen riippuvuuteen. Varsinkin Samin avioliiton vaikeudet kiinnostivat häntä ja miehen vaatimus, että naisen tulee rakastaa miehen työtä enemmän kuin omaa itseään tai edes aviomiestään tuntuu vaatimuksena kohtuuttomalta, ainakin 2000-luvun perspektiivistä arvioiden. Ehkä se oli osaltaan määrittämästä Toven omaa suhtautumista avioliittoon:

” … Samuli lateli minulle kaikki ajateltavissa olevat itsesyytökset. Kertoi tekevänsä töitä raivon vallassa, sokeana ja kuurona, viikkotolkulla. Ei hänelle ole olemassa silloin mitään muuta. Ei Mayaa, ei ystäviä, ehkä hänen lahjakkuutensa piileekin siinä hänen kiihkeässä yksiraiteisuudessaan. Siinä julkeassa vimmassa, jotka ovat saaneet nerojen vaimot epätoivoisiksi. Ymmärrän heitä (Ja muusa armias, ymmärrän myös heidän miehiään) Sitä että tuskin saa osakseen yhtä sanaa ystävyyttä, hyväilyä ja että tuskin tohtii ilmoittaa, että päivällinen on valmis. Istuu yksin hiljaisessa talossa viikko toisensa jälkeen ehkä kuukausitolkulla ja odottaa että miehen suoritusperiodi hellittäisi …. Kestääkseen sen Samuli sanoi, että vaimon on rakastettava minun työtäni enemmän kuin itseään, enemmän kuin minua. Minä olen nähnyt, miten viha synkistää Mayan silmät. …”²

Ote Tove Janssonin kirjeestä Eva Konikoffille.

Sam Vannin kautta Tove Jansson sai mielenkiintoisen ikkunan taiteilijan avioelämään ja sen haasteisiin. Työvimman iskiessä Samilta katosi paikan ja ajan taju, eikä hän pystynyt olemaan tarpeeksi läsnä vaimolleen Maya Vannille, josta tuli myös Toven hyvä ystävä.

Sam Vanni ja Tove olivat toistensa uskottuja ja he jakoivat keskenään intiimiäkin ongelmiaan. Samin avioitumisen jälkeen Tove ja nuorikko Maya Vanni (s. London) ystävystyivät ja molemmat, sekä aviomies että -vaimo, pyysivät Tovelta apua jopa avio-ongelmiinsa. Kuvaava on vuonna 1945 Toven kirjoittama kirje, jossa hän kuvaa kuinka Samuli (Sam) ryntäsi hänen ateljeeseensa onnettomana. Vaimo oli jättänyt hänet, ei kestänyt enää miehen henkistä poissaoloa ja lähti Ruotsiin. Syynä oli miehen tiivis luomiskausi, jonka aikana hän pystyi ajattelemaan vain taidettaan. Nyt Maya oli Tukholmassa ja Sam itse Helsingissä hulluna yksinäisyydestä miettien olivatko taulut nyt tämän tuskan arvoisia.

Tove kuvasi luovien ihmisten avioliittoja ja niiden vaikeuksia värikkääksi. Voi olla, että nämä taiteilijaystävien aviosuhteiden ongelmat eivät innostaneet häntä itseään vastaavaan henkiseen riippuvuuteen. Varsinkin Samin avioliiton vaikeudet kiinnostivat häntä ja miehen vaatimus, että naisen tulee rakastaa miehen työtä enemmän kuin omaa itseään tai edes aviomiestään tuntuu vaatimuksena kohtuuttomalta, ainakin 2000-luvun perspektiivistä arvioiden. Ehkä se oli osaltaan määrittämästä Toven omaa suhtautumista avioliittoon:

” … Samuli lateli minulle kaikki ajateltavissa olevat itsesyytökset. Kertoi tekevänsä töitä raivon vallassa, sokeana ja kuurona, viikkotolkulla. Ei hänelle ole olemassa silloin mitään muuta. Ei Mayaa, ei ystäviä, ehkä hänen lahjakkuutensa piileekin siinä hänen kiihkeässä yksiraiteisuudessaan. Siinä julkeassa vimmassa, jotka ovat saaneet nerojen vaimot epätoivoisiksi. Ymmärrän heitä (Ja muusa armias, ymmärrän myös heidän miehiään) Sitä että tuskin saa osakseen yhtä sanaa ystävyyttä, hyväilyä ja että tuskin tohtii ilmoittaa, että päivällinen on valmis. Istuu yksin hiljaisessa talossa viikko toisensa jälkeen ehkä kuukausitolkulla ja odottaa että miehen suoritusperiodi hellittäisi …. Kestääkseen sen Samuli sanoi, että vaimon on rakastettava minun työtäni enemmän kuin itseään, enemmän kuin minua. Minä olen nähnyt, miten viha synkistää Mayan silmät. …”²

06

ABSTRAKTI TAIDE TULI YSTÄVIEN VÄLIIN

Kun abstrakti taide nousi suosioon 1950-luvulla, Sam Vanni omaksui sen välittömästi. Tove, jolle tarinoiden kertominen oli olennaista jopa maalauksissaan, ei ollut yhtä innostunut uudesta aallosta.

Voidaan kuitenkin ajatella, että tiivis ystävyys, johon liittyi myös Toven puolelta suuri määrä ihailua, sai omalla tavallaan kielteisiäkin seurauksia. Sam, kuten monet muut nuorehkot taiteilijat, innostui valtavasti abstraktista taiteesta 1950-luvun alussa. Samille siitä tuli hänen taiteensa suuri rakkaus ja vedenjakaja, joka muutti kaiken hänen taiteessaan. Nonfiguratiivinen taide oli miehen mukaan kuin renessanssi, kaiken uusiutuminen.

Tove oli figuratiivinen taiteilija pohjiaan myöten, hänen teoksensa ovat kertovia ja niiden tarinat ja sisällöt ovat olennaisia elementtejä teoksissa. Hän tunsi jääneensä tämän uuden aallon synnyttämän innostuksen ulkopuolelle ja taidekontakti Samin kanssa vaikeutui. Varsinkin kun abstraktiin taiteeseen innostuivat Suomessa nimenomaan suomenruotsalaiset nuorehkot taiteilijat eli siis Toven itsensä lähipiiri.

Ehkä ympäristön paineesta tai ulkopuolisuuden pakottamana Tove alkoi maalata abstrakteja teoksia. Ensin ne olivat vain abstraktilta näyttäviä, mutta itse asiassa aivan tarkan figuratiivisia teoksia. Niiden aiheina olivat kalliot, rannat tai meren aallot. Myöhemmin rohkeissakin abstrakteissa maalauksissa on usein joku täysin figuratiivinen osa keskellä pelkistettyjä värikenttiä. Tarinankertojan oli vaikea luopua tarinasta kokonaan. Sam Vannikaan ei koskaan ollut ehdoton abstraktikko, vaan silloin tällöin maalasi aivan figuratiivisia teoksia kymmenien muotokuvien rinnalla. Molempien abstrakteissa maalauksissa tärkeänä, ehkä tärkeimpänä elementtinä olivat värit, nuo Matissen hehkuvat ja soivat, eikä kumpikaan suostunut olemaan tinkimätön abstraktikko.

Teksti: Tuula Karjalainen

Tove Janssonin maalaus Abstrakti meri, 1953

Sam Vannin abstrakti maalaus, Kaksi muotoa, 1966

Kun abstrakti taide nousi suosioon 1950-luvulla, Sam Vanni omaksui sen välittömästi. Tove, jolle tarinoiden kertominen oli olennaista jopa maalauksissaan, ei ollut yhtä innostunut uudesta aallosta.

Voidaan kuitenkin ajatella, että tiivis ystävyys, johon liittyi myös Toven puolelta suuri määrä ihailua, sai omalla tavallaan kielteisiäkin seurauksia. Sam, kuten monet muut nuorehkot taiteilijat, innostui valtavasti abstraktista taiteesta 1950-luvun alussa. Samille siitä tuli hänen taiteensa suuri rakkaus ja vedenjakaja, joka muutti kaiken hänen taiteessaan. Nonfiguratiivinen taide oli miehen mukaan kuin renessanssi, kaiken uusiutuminen.

Tove oli figuratiivinen taiteilija pohjiaan myöten, hänen teoksensa ovat kertovia ja niiden tarinat ja sisällöt ovat olennaisia elementtejä teoksissa. Hän tunsi jääneensä tämän uuden aallon synnyttämän innostuksen ulkopuolelle ja taidekontakti Samin kanssa vaikeutui. Varsinkin kun abstraktiin taiteeseen innostuivat Suomessa nimenomaan suomenruotsalaiset nuorehkot taiteilijat eli siis Toven itsensä lähipiiri.

Ehkä ympäristön paineesta tai ulkopuolisuuden pakottamana Tove alkoi maalata abstrakteja teoksia. Ensin ne olivat vain abstraktilta näyttäviä, mutta itse asiassa aivan tarkan figuratiivisia teoksia. Niiden aiheina olivat kalliot, rannat tai meren aallot. Myöhemmin rohkeissakin abstrakteissa maalauksissa on usein joku täysin figuratiivinen osa keskellä pelkistettyjä värikenttiä. Tarinankertojan oli vaikea luopua tarinasta kokonaan. Sam Vannikaan ei koskaan ollut ehdoton abstraktikko, vaan silloin tällöin maalasi aivan figuratiivisia teoksia kymmenien muotokuvien rinnalla. Molempien abstrakteissa maalauksissa tärkeänä, ehkä tärkeimpänä elementtinä olivat värit, nuo Matissen hehkuvat ja soivat, eikä kumpikaan suostunut olemaan tinkimätön abstraktikko.

Teksti: Tuula Karjalainen