Rakas lukija: Tove Janssonin elämänohjeita kirjeistä faneille
Mikä on elämän tarkoitus? Kumpi on tärkeämpää, ystävyys vai rakkaus? Miten ihminen voi tulla kirjailijaksi? Lapset ympäri maailmaa kirjoittivat Tove Janssonille kysymyksiä, joihin kirjailija vastasi aina henkilökohtaisesti. Uusi kirja tutkii Toven elämänohjeita, joita hän on antanut kirjeenvaihdossaan nuorten fanien kanssa.
Tove Jansson eli vapaamielistä elämää, jota leimasivat sekä vahva työmoraali että halu leikkiä ja pitää hauskaa. Hänen muumikirjoissaan näkyy hänen syvällinen ymmärrys yksinäisyydestä, ihmissuhteiden monimutkaisuudesta ja kamppailusta löytää oma paikkansa maailmassa. Kirjojen rivien välistä nuoret ja vanhat lukijat ymmärsivät, että sanojen takana oleva kirjailija oli kokenut paljon ja että hänellä saattoi olla jotain sanottavaa elämän tärkeistä asioista.
Tove Jansson sai vuosittain 1500–2000 fanikirjettä lapsilta ja nuorilta ympäri maailmaa. Lukijat kysyivät Tovelta neuvoja kaikesta sydämen asioista käytännön elämäntaitoihin. Tove vastasi kaikkiin saamiinsa kirjeisiin huolellisesti; hän tutki usein aiheita viikkojen ajan ja konsultoi jopa asiantuntijoita voidakseen vastata kirjeisiin asianmukaisesti. Tuoreessa kirjassa Tove Jansson ja maailman lapset, Tuula Karjalainen, joka on myös kirjoittanut Toven elämäkerran Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, on koonnut Toven fanikirjeitä yksien kansien väliin. Kirjeissä Tove antaa neuvoja rakkaudesta, elämän tarkoituksesta, yksinäisyydestä, kirjailijan urasta ja monista muista aiheista.
Rakkauden luonteesta
Tove Janssonin elämä ja teokset paljastavat, että rakkaus on moniulotteista ja usein rajatonta. Hänelle rakkauden ja ystävyyden välillä ei ollut suurta eroa – molemmat olivat yhtä tärkeitä ja kietoutuneet toisiinsa sekä ihmissuhteissa että taiteessa. Toven omat rakkaudet, Sam Vannista Vivica Bandleriin, säilyivät usein lämpiminä ystävyyssuhteina myös romanssien päätyttyä.
Toven pitkäaikaisessa suhteessaan Tuulikki Pietilän kanssa rakkaus näyttäytyi arjen jakamisena, työtoveruutena ja syvällisenä ymmärryksenä toista kohtaan. He jakoivat elämänsä kaupungissa, saaristossa ja ympäri maailmaa, ja juuri tämä yhteinen elämä loi suhteen vahvuuden. Rakkaus näkyi myös Toven suhteessa perheeseensä, jonka piirteet elävät edelleen muumihahmoissa.
Taiteessaan Tove kuvasi rakkautta monin tavoin. Muumipappa ja meri -teoksen merihevoset huokuvat kauneutta ja salaperäisyyttä, kun taas Syyslaulu tihkuu melankoliaa, kaipuuta ja kiintymystä. Janssonin sanoittama laulu kiteyttää ajatuksen siitä, että rakkaus on elämän perusvoima – yhtä aikaa ystävyyttä, toveruutta, kaipuuta ja lämmintä kiintymystä.
”Miten Syyslaulu syntyi?” kysyi kaksi poikaa Frankfurtista kirjeessään Tovelle. Tove vastasi helmikuussa 1979:
”– – Oli myöhäissyksy ja olin saarella, halusin yrittää kirjoittaa rakkauslaulun ihmisille, jotka eivät enää ole nuoria, mutta käy se tietenkin minkä ikäisille tahansa. Oikeastaan kirjoitin ystävälleni, jonka kanssa välimme olivat hieman viilentyneet, mutta sitä en ollut koskaan aikaisemmin myöntänyt. Laulun teema on yrittää tavoittaa jälleen ystävyys, luottamus, hellyys ja rakkaus ennen kuin on liian myöhäistä.
Sitä paitsi, missä on ystävyyden ja rakkauden ero?
Lämmin tervehdys TJ”
Rakkaudesta ja työstä – elämän todellisen tarkoituksen etsiminen
Tovelle kirjeitä kirjoittaneet lapset esittivät hänelle monia kysymyksiä, joihin hänen oli vaikea vastata, mutta haastavimpia olivat ehkä ne, jotka koskivat elämän tarkoitusta. Vastauksissaan Tove pohti usein, kumpi on elämässä tärkeämpää: rakkaus vai työ.
Vuonna 1995, 81-vuotiaana, Tove kirjoitti kirjeessä:
”– – edes täytettyäni 80 vuotta en ole saanut selville, mikä on elämän tarkoitus. Ihme ja kumma. Joskus ajattelen, että se on työ, joskus rakkaus tai päinvastoin. Miten tahansa. Olla elossa ja vapaa valitsemaan (ja valitsemaan väärinkin) on minusta aivan tarpeeksi, jotta voisi olla iloinen. Vain alkaakseni jostain. Odota hieman, vuoden tai kaksi, kaikki tulee paremmaksi. Sinulla on koko elämä edessäsi.
Tove”
Kysyttäessä mikä on tärkeintä ihmisen elämässä, Tove vaihteli vastauksissaan faneille työn ja elämän välillä. Sekä rakkaus että työ olivat olennaisia Toven olemassaololle, ja siksi Tuula Karjalaisen Tove Janssonin elämäkerran nimi onkin Tee työtä ja rakasta.
Se, että työ ja rakkaus olivat Toven elämän mottona, näkyy konkreettisesti ex libris -merkissä, jonka hän teki itselleen vuonna 1947. Ex libriksessä oleva latinankielinen lause labora et amare (joka ei ole kieliopillisesti aivan oikein, mutta huomionarvoista on, että sana työ on ensimmäisenä) toimii ennusteena siitä, kuinka työ usein vei voiton, vaikka hän yritti tasapainottaa näitä kahta asiaa.
Vastauksissaan Tove korosti myös, kuinka tärkeää on löytää ammatti, jota rakastaa, koska työ on niin tärkeä osa elämän tarkoitusta. Hän kirjoitti myös, että elämän tarkoitus on olla utelias, kiitollinen ja rohkea elämään täysillä, kunhan ei vahingoita muita.
Elämän merkityksen vaikeasti tavoitettava kysymys pysyi Toven mielessä vanhuuteen saakka. 1990-luvulta peräisin olevassa päiväämättömässä kirjeessä Tove kirjoittaa vanhemman ihmisen jälkiviisaudella:
”Ja mitä tulee elämän tarkoitukseen; kun olin kaksikymmentävuotias, uskoin miltei ymmärtäväni kaiken, nyt, kun olen 80-vuotias ymmärrän vähemmän ja vähemmän. Pahinta on, että minä en muista, mitä minä ymmärsin, kun olin 20-vuotias – – .”
Kuinka Tove Jansson lohdutti yksinäisiä
Elinaikanaan Tove Jansson sai paljon kirjeitä yksinäisiltä ja eristäytyneiltä lapsilta ja nuorilta. Kirjeissä toistui tunne, että kukaan ei välittänyt heistä – ja Tove otti nämä kirjeet vakavasti. Niihin vastaaminen oli usein raskasta ja jopa ärsyttävääkin, mutta samalla tärkeää: hän tiesi, että jokaisen lapsen kokemus oli heille merkityksellinen, vaikka se saattoi tuntua merkityksettömältä aikuisille.
Lasten ja nuorten kirjeet heijastuivat myös Toven tuotantoon. Yksi ruotsalainen poika allekirjoitti viestinsä nimellä Knyttet (Nyyti) ja kertoi, että hänet jätettiin aina yksin. Hänen kirjeensä inspiroi Tovea luomaan kuvakirjan Vem ska trösta knyttet? (Kuka lohduttaisi nyytiä?), jossa yksinäinen hahmo löytää rohkeuden pelastamalla toisen. Tove uskoi, että lukijat voisivat löytää lohtua siitä, että kirjassa oli joku, joka oli vieläkin pelokkaampi kuin he, mutta silti onnistui selviytymään.
Tove itse ei kokenut aikuisiässä ahdistavaa yksinäisyyttä; hänelle yksinolo oli vapaaehtoista, jopa ylellisyyttä. Hän kuitenkin ymmärsi yksinäisyyden monia sävyjä. Ehkä siksi Muumilaaksossa esiintyy sekä Nuuskamuikkusen tyytyväistä että Vilijonkan kauheaa, pakonomaista yksinäisyyttä.
Monille lukijoille muumitarinoiden hahmot ovat peili omille tunteille. Jotkut tuntevat olonsa surulliseksi Miskaksi, toiset tunnistavat itsensä Tuitusta, joka ei sovi mihinkään. Kolmannet samaistuvat taas yksinäiseen Mörköön. Vuoden 1957 kirjeessä nuori lukija, joka samaistuu Miskaan, kirjoittaa Tovelle:
”Käraste Snusmumriken
Minä olen aloittanut ainakin viisi kirjettä Sinulle enkä ole päässyt vielä alkulausetta pitemmälle. Minua alkaa pelottaa, että Sinä naurat tyhmille sanoilleni, ja heität kirjeeni roskakoppaan. Tästä pitäisi tulla nimittäin kiitoskirje. Tahtoisin niin sanoa Sinulle, Nuuskamuikkunen, kauneimman kiitokseni, kun opetit ainakin yhden Miskan nauramaan KIITOS! – –
Kiittäen kovasti
Sinun Iloinen-Miskasi”
Toven kirjat sanoittivat kokemuksia, joista oli vaikea puhua, ja tarjosivat lohtua, kun muu maailma ei kuunnellut, aivan kuten Tove lohdutti lapsia ja nuoria heille osoittamissaan henkilökohtaisissa kirjeissä. Tätä roolia ei aina ollut helppo kantaa, varsinkaan kun hänellä ei ollut ammattillista koulutusta terapiatyöhön.
Tove Janssonin neuvoja aloitteleville kirjailijoille
Nuoret muumikirjojen lukijat kirjoittivat Tovelle usein avoimesti tulevaisuuden unelmistaan, ja useat heistä halusivat tulla kirjailijoiksi, aivan kuten heidän idoli Tove Jansson. Tove antoi anteliaasti yleisiä kirjoittamisneuvoja, ja toisinaan hän näytti toimivan eräänlaisena palkattomana kannustajana ja ohjaajana nuorille kirjailijoille. Hän jakoi vapaasti ajatuksiaan omasta kirjoittamisprosessistaan, motivaatiostaan ja arjen rutiineistaan.
Hän kuvaili kirjailijan työtä näin kirjeessään:
”Kirjoittaminen on yksinäistä, mutta ei huono ammatti: ehkä siinä voi olla lohduksi jollekulle, kaikesta huolimatta. Olla avoin ja jättää asioita avoimeksi – myös lukijalle.”
Hän kannusti aina kirjeen kirjoittajia pitämään kiinni unelmastaan tulla kirjailijaksi ja korosti, että kirjoittamisen into on tärkein asia, joka on säilytettävä. Ilman vahvaa ja tietoista halua kirjoittaa ei synny mitään hyvää. ”Älä kadota haluasi, äläkä muusta välitä” oli hänen yleisin neuvonsa. Vuonna 1969 Tove kirjoitti kirjeessä nuorelle tytölle:
”– – Ei ole niin vaarallista, että ei tiedä mihin ryhtyy, kun vain on halua? Olen täysin varma ainakin siitä, että kaikkein tärkeintä on halu. Kun on aitoa halua, ei ole niin väliä, mihin sen liittää. Aito halu on kaiken edellytys ja kun siihen uppoutuu täysin, on mahdollista onnistua.– –”
Tove antoi myös neuvoja käytännön asioista, kuten siitä, mistä löytää kustantamo ja milloin ottaa siihen yhteyttä. Tärkein neuvo oli, että aloittelevien kirjailijoiden tulisi kirjoittaa asioista, jotka olivat heille läheisiä, henkilökohtaisia ja tärkeitä. Hän neuvoi fanejaan kuitenkin myös kohtaamaan pelkonsa ja kirjoittamaan niistä. Tove lähetti kirjeen kirjoittajille myös pitkiä luetteloita kirjoista ja kirjailijoista, joita hän suositteli lukemaan.
Tove sai joskus nuorilta kirjailijoilta myös tekstejä, joihin he halusivat hänen kommentteja, ja joskus niitä tuli hyvin paksuja pinoja. Vuosittain saamiensa tuhansien kirjeiden vastaaminen vei suuren osan hänen ajastaan, joten tekstien kommentointi ei ollut oikeastaan mahdollista. Hän kuitenkin pyrki aina olemaan loukkaamatta nuorten kirjailijoiden tunteita, kun hän joutui kieltäytymään kommenttien antamisesta.
Tove voi yhä toimia esikuvana ja tukena nuorille – omalla tavallaan ja teostensa kautta, vielä kuolemansa jälkeenkin. Hänen rehellisyytensä, rohkeutensa ja kirjoituksensa antavat nuorille toivoa ja voimaa uskoa siihen, että muutos on aina mahdollista.
Kirjeiden lainaukset ovat peräisin Tuula Karjalaisen kirjasta Tove Jansson ja maailman lapset.
