Kirjoittiko Tove Jansson queer-kirjallisuutta? Tämä oli yksi aiheista, joista keskusteltiin Tove-festivaaleilla Helsingissä syyskuussa 2021. Poimintoja keskustelusta samoin kuin englanniksi tekstitetyn videon tapahtumasta löydät tästä artikkelista. 

Kaikki kolme keskustelijaa – kirjailija Kaj Korkea-aho, toimittaja ja juontaja Mark Levengood sekä kirjallisuustieteen dosentti Mia Österlund – olivat yhtä mieltä siitä, että Tove Janssonin tuotannosta on mahdollista löytää queer-teemoja, jos niitä etsii. Mutta he totesivat myös, että queer-tulkinta on vain yksi tapa lukea Janssonin tekstejä ja juuri mahdollisten tulkintojen runsaus tekee hänen tuotannostaan niin kiinnostavan.

”Muumi-tarinoiden Mörkö esimerkiksi on tulkittu homofobian personoitumaksi, mutta myös homoseksuaalisen halun ja monen muunkin asian ilmentymäksi. Tällaiset teemat ja tulkinnat myös muuttuvat ajan myötä. Nykyinen queer-luentamme voi hyvinkin muuttua ajan mittaan toisenlaiseksi”, hän totesi.

”Jokainen näkee mitä voi ”

Kirjailija Kaj Korkea-aho lainasi katkelman Tove Janssonin novellista ”Taidetta luonnossa”, joka julkaistiin alun perin ruotsiksi vuonna 1978 (”Konst i naturen”, suomennos vuodelta 1980 kokoelmassa Nukkekaappi ja muita kertomuksia). Novellin päähenkilö, mies nimeltä Räsänen, työskentelee taidenäyttelyn vartijana ja päätyy keskustelemaan kahden vierailijan kanssa sulkemisajan jälkeen. Hän kertoo heille, että juuri salaperäisyys on tärkeää, ja pohtii ääneen: ”Taide on ihmeellinen asia. Jokainen näkee siinä mitä voi ja juuri se onkin tarkoitus.”

Tove Janssonin teosten queer-teemat ovat avoimia tulkinnoille

”Tove Janssonin teosten hienous piilee siinä, että mitään ei ole ilmaistu suoraan. Missään ei sanota, että Surku [Muumi-tarinoiden koira, joka haluaa leikkiä kissojen kanssa] on queer. Se vain sattuu pitämään kissoista. Eikä missään lue, että Muumi-tarinoiden Tiuhti ja Viuhti edustavat Tovea ja Vivica Bandleria tai homoseksuaalista rakkautta. Tulkinta on lukijan. Mitään ei tyrkytetä”, Korkea-aho sanoi.

”Kukin omaksuu sen, mitä tarvitsee ja pystyy. Toven ja Räsäsen mukaan niin on tarkoituskin. Tällainen sovitteleva lähestymistapa ihmisyyteen ja taiteeseen on hyvin merkittävä.”

Kaapista tuleva perhonen

Mark Levengood huomautti, että queer-teemat nousivat Tove Janssonin taiteessa esiin sen jälkeen, kun Jansson oli tavannut Vivica Bandlerin ja rakastunut ensimmäistä kertaa naiseen.

”Olen yrittänyt analysoida asiaa ja tullut siihen tulokseen, että meidänlaisemme ihmiset, me aikuistumme, nautimme elämästämme ja maailmasta, mutta meistä tuntuu, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Olemme jollakin tapaa erilaisia kuin muut. Jonakin päivää, jos on onnekas, tapaa oman Vivicansa. Rakastuu tai kokee upean seksuaalisen kokemuksen. Yhtäkkiä kaikki loksahtaa paikalleen. On kuin toukasta kuoriutuisi perhonen. Kokemus on mullistava. Yhtäkkiä kaikki on aivan selvää. Sen haluaa julistaa koko maailmalle – mikään ei ole niin ärsyttävää kuin nuoret, jotka ovat juuri tulleet kaapista. Mieluummin sitä tapaisi vaikka Jehovan todistajan.”

”Jonakin päivää, jos on onnekas, tapaa oman Vivicansa”

”Mutta kokemus on valtavan voimakas, ja luulen, että se on taustalla oleva viesti, erityisesti Muumi-kirjoissa, jotka on pääasiallisesti tarkoitettu nuorille lukijoille.”

Levengood jatkoi yhdistäen Muumi-kirjat Tove Janssonin myöhempään tuotantoon: 

”Kolikolla on toinenkin puoli – maailma, joka jää taakse. Kaikki ne ihmiset, jotka itse asiassa rakastavat pientä perhosentoukkaansa. Ne, jotka odottivat toukalta kaikenlaista ja joiden odotukset tuntee pettävänsä. Tämän toisen puolen tunnen löytäväni Toven aikuisille suunnatusta kirjallisuudesta, esimerkiksi hänen äitiinsä liittyen. Ja kun on muuttunut perhoseksi, paluuta ei ole. Pettymyksen tuottaminen rakkaille ihmisille on kauheaa, mutta vielä pahempaa on pettyä itseensä. Niin ei voi elää. Mielestäni näen teoksissa nimenomaan tämän, mutta saatan tulkita niitä omien kokemusteni kautta. Minulle juuri tässä on yhteys Muumi-kirjojen ja Toven aikuisproosan välillä.”

Kielletty alue

Joitakin Levengoodin kuvaamista teemoista on mahdollista nähdä Tove Janssonin novellissa ”Suuri matka” (”Den stora resan” 1978, suomennos vuodelta 1980 kokoelmassa Nukkekaappi ja muita kertomuksia). Kertomuksen päähenkilö Rosa on nuori nainen, jonka tyttöystävä (nimitys, jota itse asiassa ei käytetä novellissa kertaakaan) haluaa lähteä pitkälle matkalle hänen kanssaan. Rosa yrittää tasapainoilla kumppaninsa Elenan ja hyvin vaativan ja takertuvan äitinsä odotusten välillä. Myös äiti haluaa matkalle Rosan kanssa. Rosa ja hänen äitinsä eivät kertaakaan puhu Rosan ja Elenan suhteen todellisesta, romanttisesta luonteesta, ja ilma on pidätellyistä tunteista sakeana.

Elena haukotteli ja veti tuhkakupin lähemmäksi. Hän kysyi: Ja milloin me sitten matkustamme todella?
Rosa naurahti hiukan eikä vastannut.
Ei, katso minuun. Koska me matkustamme todella?
Joskus… Onhan meillä aikaa.

Onko? Sinä olet yli kolmenkymmenen etkä ole koskaan matkustanut. Minä tahdon että sinä matkustat ensimmäisen kerran minun kanssani. Minä näytän sinulle kaupunkeja ja maisemia ja opetan sinut katselemaan uudella tavalla ja rohkaisemaan mielesi että selviydyt paikoissa joita et osaa ulkoa, tahdon että alat elää, ymmärrätkö?

”Suuri matka” on kirjoitettu vuonna 1978. Juontaja Kira Schroeder huomautti, että vaikka on selvää, millainen suhde nuorten naisten välillä on, tilanne tuntuu melko synkältä, ainakin kun Rosan äiti tulee puheeksi. Lausahdukset kuten ”Siitä ei voi puhua. Kielletty alue”, toistuvat usein.

”Tällaisen suhteen olemassaolo oli jo itsessään radikaalia”

”Lukija ymmärtää kyllä, mistä novellissa on kyse. Mutta asiaa käsitellään enimmäkseen peitellysti. Rosa taitaa kutsua Elenaa ystäväkseen. Fyysistä läheisyyttä ei ole. Mutta on muistettava, että tämä tapahtui vuonna 1978”, totesi Kaj Korkea-aho.

”Kaikki oli täysin ihmisten tiedossa” 

”Homoseksuaalisuus oli vielä tuolloin luokiteltu sairaudeksi ja homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus oli poistettu laista vasta muutamaa vuotta aiemmin. Tällaisen suhteen olemassaolo oli jo itsessään radikaalia. Tove ei ollut koskaan queer-aktivisti, mutta hän asui aina avoimesti yhdessä elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa. He osallistuivat jopa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle pariskuntana. Kaikki oli täysin ihmisten tiedossa.”

”Ajattelen täsmälleen samaa. Tuntuu absurdilta, että se oli rikollista 70-luvulle asti. Olin rikollinen kuuden vuoden ajan pelkästään siksi, että olin olemassa!” Mark Levengood sanoi.

”’Suuri matka’ on kirjoitettu 1978. Vuonna 1976 Tove palkittiin Pro Finlandia -mitalilla ja hän matkusti avonaisilla rattailla läpi Helsingin Tuulikki vierellään. Ja muistan, miten voimakas kannanotto se oli. Sillä kaikki tiesivät, että hän oli homoseksuaali. Kukaan ei myöskään puhunut heistä pahaa, ainakaan minun muistaakseni. Asiat vain olivat niin. Heidän pieni ajelunsa rattailla oli mullistava.”

Reilua peliä – radikaalin normalisoiminen iäkkään pariskunnan queer-suhteessa

Panelistit pohtivat myös suhdetta, jota Tove Jansson kuvaa vuonna 1989 julkaistussa romaanissa Reilua peliä (Rent spel, suomennos vuodelta 1990). Romaani kertoo ikääntyneestä naisparista, jonka osapuolet elävät kumpikin omassa ateljeessaan, ullakon yhdistäminä. Molemmat luovat taidetta – Jonna on graafikko ja Mari on kirjailija ja kuvittaja.

”Tove oli radikaali teksteissään ja elämässään,”

”Tässäkään teoksessa ei ole eksplisiittisiä seksikohtauksia. Se kuvaa jokapäiväistä elämää, taiteilijan arkea. Teos havainnollistaa sitä, mistä olemme puhuneet: Tove oli radikaali teksteissään ja elämässään, mutta pystyi samalla normalisoimaan molemmat. Juuri tämä jännite on mielestäni erittäin uraauurtava. Ja romaani sai seksuaali- ja ihmisoikeusjärjestö Setan palkinnon. Ihmiset kokivat sen kannanottona queer-asioihin”, sanoi Mia Österlund.

Queer-tunnelma teoksessa Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Kaikkia keskustelijoita oli pyydetty lukemaan kappale jostakin Tove Janssonin teoksesta. Mia Österlund valitsi katkelman kirjasta, joka muutti hänen tapansa lukea Tove Janssonin teoksia. Tuo kirja oli vuonna 1960 julkaistu ja samana vuonna suomennettu kuvakirja Kuka lohduttaisi Nyytiä? (Vem ska trösta Knyttet?)

”Tove Janssonin muistikirjoista käy ilmi, että Nyytin ruotsinkielinen nimi oli pitkään Knyttan – jolloin Nyyti olisi ollut nainen – lopulliseen versioon päätyneen nimen Knyttet sijaan. Jos kuvakirjan lukee tästä näkökulmasta, tarinasta tulee mielestäni erittäin jännittävä”, sanoi Österlund.

Nyytin laukussa on vaaleanpunainen ruusu, Nyytillä on korkokengät ja tyköistuva villakangastakki, hieman samanlainen kuin Tove Janssonilla tuoreessa draamaelokuvassa ”Tove”, Österlund luetteli. Hänen päätelmänsä on selvä: 

”Kirjan tunnelma on queer.”

 ”Ja kirjan loppukuva, jossa Nyyti ja Tuittu istuvat simpukan sisällä – se varmastikin kuvaa naisen sukuelimiä. Löysin aivan uuden tavan lukea tätä kuvakirjaa. Se oli todella hauskaa. Tällaisen oivalluksen jälkeen nähtyä ei saa näkemättömäksi. En voi enää lukea kirjaa toisella tapaa. Katsokaapa vain kuvia, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Katso Helsingin Tove-festivaalin keskustelu kokonaisuudessan: