Lars Jansson – muumisarjakuvien hiljainen sankari
Lars Jansson (1926–2000), Tove Janssonin nuorempi veli, oli itseoppinut kirjailija, kääntäjä, kullankaivaja ja sarjakuvataiteilija. Tänä vuonna hän olisi täyttänyt 100 vuotta, ja hänen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi sarjakuvaneuvos ja toimittaja Juhani Tolvanen, joka on kääntänyt kaikki Tove ja Lars Janssonin muumisarjakuvat suomeksi, kirjoittaa Lars Janssonin urasta sarjakuvataiteilijana.
Vaikka Lars Jansson oli alusta eli vuodesta 1952 lähtien mukana Tove-sisarensa englantilaisessa sarjakuvaseikkailussa kääntäjänä, varsinainen sarjakuvapiirtäjä hänestä tuli vasta syksyllä 1959, kun Tove oli päättänyt edellisenä keväänä lopettaa Muumipeikko-sarjakuvan tekemisen.

Lars ja Tove Jansson Toven ateljeessa. Sisarukset tekivät vuosien ajan yhteistyötä muumisarjakuvien parissa, ennen kuin Lars otti luomistyön kokonaan vastuulleen.
Tove Jansson oli alun perin tehnyt englantilaisen Associated Newspapersin kanssa vuonna 1952 seitsemänvuotisen sopimuksen Muumipeikko-sarjakuvasta. Sopimustekstin mukaisesti välitystoimistolla olisi sopimuksen päättymisen jälkeen oikeus valita sarjakuvalle uusi tekijä. Ja sitä ennen kaikkea sisarusten äiti Signe “Ham” Hammarsten Jansson ei tahtonut. Äiti istutti Larsin päähän ajatuksen, että tästä tulisi Toven työn jatkaja. Niinpä Lars Jansson aloitti talvella 1959 oman kertomansa mukaan vain kuukauden kestäneen intensiivisen muumisarjakuvien piirtämisharjoittelun. Hän lähetti 15 näytestrippiä Englantiin, ja britit hyväksyivät hänen työnsä jäljen ja tekivät syksyllä uuden Jansson-sopimuksen.

Lars halusi signeerata ensimmäisen oman muumisarjakuvansa, Muumin lamppu (1960), nimellä Lars Fredrik, mutta Associated Press vaati häntä käyttämään sukunimeä Jansson, jotta sarjakuvien siirtyminen Tove Janssonilta Lars Janssonin alaisuuteen menisi sujuvasti.
Lars ottaa vastuun muumisarjakuvien luomisesta
Ensimmäinen Lars Janssonin Muumipeikko-sarjakuva ilmestyi 2.1.1960.
Tove Jansson kertoi olleensa samaan aikaan sekä ylpeä että loukkaantunut siitä, miten helposti Larsin sarjat hyväksyttiin – olihan hänen itsensä pitänyt 1950-luvun alussa harjoitella ja muokata niitä aika lailla.
Itse Muumipeikko-sarjakuva oli Larsille enemmän kuin tuttu, sillä hän oli alusta asti paitsi kääntänyt kaikki Toven sarjakuvat englanniksi, myös ollut käsikirjoittamassa niitä Toven rinnalla jo vuodesta 1957 lähtien.
Tove oli keväällä 1957 keskustellut Lontoossa suomalaisen käsikirjoittajan hankkimisesta, koska hänellä oli jo niin paljon muita työkiireitä. Asia jäi sikseen. Sitten hän lähetti kesällä synopsiksen tarinasta, jossa muumeilla oli käytössään aikakone. Tove kertoi briteille vasta myöhemmin, että Lars oli tehnyt tuon sarjakuvan synopsiksen. Englantilaiset ehtivät kuitenkin kummastella muutosta muumien seikkailuissa ennen kuin Tove paljasti syyn. Tarinan sisältö hyväksyttiin Englannissa ja se julkaistiin nimellä Muumipeikko villissä lännessä.

Lars keksi idean, että muumit rakentaisivat aikakoneen. Sarjakuvasta Muumipeikko villissä lännessä, 1957.
Sen jälkeen Lars oli virallisesti mukana sarjojen käsikirjoittajana aina Toven uran loppuun asti.
Tove Janssonhan loi Muumipeikon ja kehitti siitä myöhemmin myös sarjakuvasankarin, jonka tarinaa Lars Jansson sitten lavensi 18 vuoden ajan; ensin kolme vuotta käsikirjoittajana ja sen jälkeen 15 vuotta yksin taiteilijana.
Mullistava keksintö
Janssonin sisarukset ovat jääneet maailman sarjakuvahistoriaan myös ainutlaatuisella keksinnöllään eli sarjakuvaruutuja erottavan tilan ottamisella mukaan osaksi tarinaa. Sarjakuvassa kaksi vierekkäistä kuvaa muuttuu eläväksi tarinaksi ruutujen välisen tilan myötä. Suomen kielellä tuota tyhjää tilaa kutsutaan “välipalkiksi”, englanniksi se on “gutter” ja ruotsiksi “marginal”. Tove Jansson keksi ensimmäisenä maailmassa laittaa järjestelmällisesti kapeita esineitä ruutujen väliseen tilaan. Lars Jansson vei tuon keinon huippuunsa.

Sarjakuvassa Muumipeikko ja partiolaiset (1961) Lars käytti erilaisia esineitä ruutujen välisinä erottimina, niin sanottuina välipalkkeina.
Lars Jansson kertoi myöhemmin, ettei varmasti ollut yhtään kapeaa esinettä, jota he eivät olisi käyttäneet ruutuja erottamaan. Tarkkasilmäinen lukija löytää noita esineitä Muumipeikko-sarjoista ainakin 60 kappaletta.
Lars päätti lopettaa sarjan piirtämisen 1970-luvun puolivälissä, “kun aloin nähdä unia muumeista, niin silloin ymmärsin, että oli aika lopettaa.” Viimeinen hänen piirtämänsä sarja julkaistiin Englannissa 16.4.1975.
Lars Jansson laajensi muumien seikkailukenttää Muumilaakson ulkopuolelle ja toi sarjaan entistä enemmän sekä seikkailullisuutta että satiiriainesta. Larsin rakkaus dekkareihin ja brittihuumoriin paistaa myös riemukkaasti läpi hänen muumisarjakuvissaan.

Lars on kertonut, että jokaisessa muumitarinassa olisi oltava vähintään kaksi tai kolme toisiinsa kietoutunutta juonta ja joka tarinassa olisi hyvä esitellä vähintään yksi uusi henkilöhahmo.

Sarjakuvassa Nappeja ja avioliittoja (1963) Hosulin ja Suskan “lapsen” mallina on käytetty Larsin tytärtä Sophia Janssonia, mikä on ainoa kerta, kun Muumipeikko-sarjakuvassa on otettu oikea ihminen hahmon malliksi.
Sarjakuvien kekseliäs käyttö oppimisvälineinä
Kesken Muumipeikko-sarjakuvan tekemistä Lars Jansson toimi myös polunavaajana aivan uudella alueella: hän toi ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvan mukaan oppikirjojen kuvituksiin.
Vuonna 1971 ilmestyi 10-12-vuotiaille tarkoitettu kirjallisuuden oppikirja nimeltään Lukukirja 1. Se sisälsi runoja, novelleja ja tekstikatkelmia Suomen ja maailman kirjallisuudesta. Lars Jansson loi teokseen kolme eriluonteista piirroshahmoa, jotka seikkailivat läpi koko 240-sivuisen oppikirjan kommentoiden tekstejä joko yksittäisillä kuvilla tai jopa useamman sivun mittaisilla sarjakuvilla.

Tove Janssonin novelli Sarjakuvapiirtäjä vuodelta 1978 kertoo Allington-nimisen sanomalehtisarjakuvan piirtäjän arjesta. Tove käytti novellissa sekä omia että Larsin kokemuksia ja tuntemuksia ammattipiirtäjän työstä.
Merkittäviä edelläkävijöitä ja keksijöitä
Lars ja Tove Jansson palkittiin 1980 Suomen Sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnolla. Palkinnon perusteluissa sanottiin: “Muumipeikko on sarjakuva, joka on menestyneimmin luonut ja pitänyt yllä suomalaisen sarjakuvapiirrännän mainetta ulkomailla. Sen tekijät kuuluvat myös sarjakuvataiteemme merkittäviin uranuurtajiin ja uudistajiin.”

Muumisisarukset Tove ja Lars kommentoivat palkintoa: “Rituaalista tuli vielä merkityksellisempi, koska meitä oli kaksi palkinnonsaajaa, kaksi ihmistä, jotka olivat tehneet työtä yhdessä.”
Teksti: Juhani Tolvanen, 2026
Juhani Tolvanen (s. 1956) on sarjakuvaneuvos ja toimittaja. Hän on julkaissut useita sarjakuvaa käsitteleviä teoksia, minkä lisäksi hän on suomentanut n. 170 sarjakuvakirjaa. Hän on myös kirjoittanut kaikki tekstit tämän sivuston Sarjakuvat-osion yksittäisistä sarjakuvatarinoista. Tolvanen on puolisonsa Anita Salmivuoren kanssa kääntänyt suomeksi kaikki Muumipeikko-sarjakuvat (WSOY 1990-1995). Juhani Tolvanen on myös kirjoittanut kirjan Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson – Muumipeikko-sarjakuvan tarina, WSOY, (2000).