Signe Hammarsten Jansson

01

ÄIDIN JA TYTTÄREN SYMBIOOTTINEN SUHDE

”Minusta tuntuu että sinä ymmärrät minua paremmin kuin kukaan muu”, kirjoittaa Tove Jansson 1930-luvun alussa äidilleen, piirtäjä ja postimerkkitaiteilija Signe Hammarsten Janssonille, joka signeerasi työnsä nimellä Ham.

Tove oli kuudentoista ja opiskeli toista lukukautta Tukholman taideteollisessa oppilaitoksessa, jossa Ham itse oli aikoinaan ollut oppilaana.

Läheinen työkumppanuus syntyi jo varhain ja äidin ja tyttären symbioottinen suhde kesti läpi elämän. Tove Jansson on usein kertonut Hamin olleen Muumimamman hahmon esikuva. Naistaiteilijana Ham oli esikuva myös nuorelle tyttärelleen miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Erään 1930-luvun puolivälissä pidetyn Piirtäjäliiton kokouksen jälkeen Tove toteaa hänen ja äidin olleen ”ainoat naiset” paikalla.

Piirtäjänä nuori Tove Jansson kulki Hamin jalanjäljissä ja avusti samoja lehtiä – häneltä julkaistiin piirros ensimmäisen kerran hänen ollessaan vasta 14-vuotias. Äitinsä tavoin hänkin kuvitti kirjoja ja teki jonkin verran kirjojen kansia. Poliittisesta pilalehti Garmista (1923–1953) tuli yhteinen foorumi signeerauksille Ham ja Tove, ja vuosien mittaan he tekivät lehteen satoja piirroksia. Ham oli mukana lehden perustamisesta saakka, ja jo vuonna 1929 lehti julkaisi ensimmäisen piirroksen Tovelta. Tuotteliaimpana Garm-kautenaan 1940-luvulla Tovea pidettiin lehden ”hovipiirtäjänä”. Äidin ja tyttären yhteistyö tuotti hedelmää monella saralla – yhdessä he esimerkiksi kuvittivat täytettävän vauvakirjan Jag (1937, Ella Pippingin tekstein). Vuosikymmeniä myöhemmin ilmestyi vastaavanlainen kirja Onnelliset. Rakastavaisten oma kirja (1965, suomennos 2017), jonka tekstit ovat Toven ja kuvitus Hamin.

Tove Jansson Signe Hammarsten Jansson — Tove Jansson äitinsä Hamin kanssa.

”Minusta tuntuu että sinä ymmärrät minua paremmin kuin kukaan muu”, kirjoittaa Tove Jansson 1930-luvun alussa äidilleen, piirtäjä ja postimerkkitaiteilija Signe Hammarsten Janssonille, joka signeerasi työnsä nimellä Ham.

Tove oli kuudentoista ja opiskeli toista lukukautta Tukholman taideteollisessa oppilaitoksessa, jossa Ham itse oli aikoinaan ollut oppilaana.

Läheinen työkumppanuus syntyi jo varhain ja äidin ja tyttären symbioottinen suhde kesti läpi elämän. Tove Jansson on usein kertonut Hamin olleen Muumimamman hahmon esikuva. Naistaiteilijana Ham oli esikuva myös nuorelle tyttärelleen miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Erään 1930-luvun puolivälissä pidetyn Piirtäjäliiton kokouksen jälkeen Tove toteaa hänen ja äidin olleen ”ainoat naiset” paikalla.

Piirtäjänä nuori Tove Jansson kulki Hamin jalanjäljissä ja avusti samoja lehtiä – häneltä julkaistiin piirros ensimmäisen kerran hänen ollessaan vasta 14-vuotias. Äitinsä tavoin hänkin kuvitti kirjoja ja teki jonkin verran kirjojen kansia. Poliittisesta pilalehti Garmista (1923–1953) tuli yhteinen foorumi signeerauksille Ham ja Tove, ja vuosien mittaan he tekivät lehteen satoja piirroksia. Ham oli mukana lehden perustamisesta saakka, ja jo vuonna 1929 lehti julkaisi ensimmäisen piirroksen Tovelta. Tuotteliaimpana Garm-kautenaan 1940-luvulla Tovea pidettiin lehden ”hovipiirtäjänä”. Äidin ja tyttären yhteistyö tuotti hedelmää monella saralla – yhdessä he esimerkiksi kuvittivat täytettävän vauvakirjan Jag (1937, Ella Pippingin tekstein). Vuosikymmeniä myöhemmin ilmestyi vastaavanlainen kirja Onnelliset. Rakastavaisten oma kirja (1965, suomennos 2017), jonka tekstit ovat Toven ja kuvitus Hamin.

02

VILLI PAPINTYTTÖ

Nuori Signe Hammarsten oli rohkea luonteeltaan ja pyrki irti ajan ahtaasta naiskuvasta. Hän piti melomisesta, purjehtimisesta ja vuorikiipeilystä ja oli taitava ampuja.

Signe Hammarsten (1882–1970) syntyi Hannäsissa, Itä-Götanmaalla Ruotsissa, ja varttui pappisperheessä isosiskon ja neljän veljen kanssa. Isä Fredrik Hammarstenilla oli lukuisia kirkollisia virkoja, hänet nimitettiin hovisaarnaajaksi ja vuonna 1908 hänestä tuli Tukholman Jaakobin seurakunnan kirkkoherra. Äiti Elin Emanuelsson – joka nai Fredrikin vuonna 1879 – oli tunnetun herätysmiehen ja rovastin tytär. Nuoruudessaan häntä kutsuttiin ”villiksi papintytöksi”, ja tuo vapaamielisyys periytyi tytär Signelle. Hänestä tuli seuraavan sukupolven villi papintyttö.

Nuori Signe Hammarsten oli rohkea luonteeltaan ja pyrki irti ajan ahtaasta naiskuvasta. Hän piti melomisesta, purjehtimisesta ja vuorikiipeilystä ja oli taitava ampuja. Hän ratsasti ilman naistensatulaa ja kerrotaan, että hän kerran esitti sirkusratsastusta yleisölle, jonka joukossa oli Ruotsin kuningaspari. Ennen kaikkea Signe Hammarsten halusi koulutuksen ja ammatin, jota harjoittaa. Jo varhain hän unelmoi kuvanveistäjän ammatista, mutta 1900-luvun taitteessa sellainen oli naiselle liki mahdottomuus. Veljien koulutus oli perheessä etusijalla, mutta Signenkin kouluttautumista piirustuksenopettajaksi tuettiin. Hän osallistui kustannuksiin myös itse työskentelemällä muun muassa kotiopettajattarena. Vuonna 1902 hän aloitti opinnot Högre Konstindustriella Skolanissa (HKS), joka oli yksi Tukholman taideteollisen oppilaitoksen osastoista. Siellä hän oli jo suorittanut joitakin kuvanveistokursseja – kipsivalantaa, ihmisen figuurin muotoilua ja puuleikkausta. Noilta ajoilta peräisin olevassa valokuvassa hän säteilee ilosta erään työnsä vieressä. Mutta Tukholman Taideakatemian naistenosastolle hän ei koskaan hakenut.

Sen sijaan Signe Hammarstenista tuli tukholmalaisen Wallinin koulun opettaja. Siellä hän perusti pian tyttöjen partioryhmän kahden kollegansa kanssa, ennen partiotyttöliikkeen perustamista Ruotsissa. Partio merkitsi vapautta – niin oppilaille kuin opettajillekin – ja valokuvassa liikkeen pioneerit esiintyvät leiritulen ympärillä pukeutuneina paitaan ja housuhameeseen, täysin kaupunkielämän pitkistä hameista poikkeavaan asuun. Mutta pitemmän päälle Signe, joka tuki suffragetteja, ei tyytynyt opettajan ammattiin ja partiolaisten ulkoilmaelämään. Hän halusi maailmalle, opiskelemaan taidetta, ja matkusti Pariisiin, Lontooseen ja Dresdeniin. Eräällä Pariisin-matkalla – johon hän oli itse tienannut rahat – hän tapasi suomalaisen kuvanveistäjän ja rakastui.

Ham piirtää — Ham teki paljon muutakin kuin vain kotitöitä hankkien perheelleen elannon kuvitustöillään. Lue lisää perheen ja työn yhteensovittamisesta.

Ham teki paljon muutakin kuin vain kotitöitä hankkien perheelleen elannon kuvitustöillään. Lue lisää perheen ja työn yhteensovittamisesta.

Signe Hammarsten Jansson partio — Ham oli mukana perustamassa tyttöjen partioryhmää ennen partiotyttöliikkeen perustamista Ruotsissa.

Ham oli mukana perustamassa tyttöjen partioryhmää ennen partiotyttöliikkeen perustamista Ruotsissa.

Nuori Signe Hammarsten oli rohkea luonteeltaan ja pyrki irti ajan ahtaasta naiskuvasta. Hän piti melomisesta, purjehtimisesta ja vuorikiipeilystä ja oli taitava ampuja.

Signe Hammarsten (1882–1970) syntyi Hannäsissa, Itä-Götanmaalla Ruotsissa, ja varttui pappisperheessä isosiskon ja neljän veljen kanssa. Isä Fredrik Hammarstenilla oli lukuisia kirkollisia virkoja, hänet nimitettiin hovisaarnaajaksi ja vuonna 1908 hänestä tuli Tukholman Jaakobin seurakunnan kirkkoherra. Äiti Elin Emanuelsson – joka nai Fredrikin vuonna 1879 – oli tunnetun herätysmiehen ja rovastin tytär. Nuoruudessaan häntä kutsuttiin ”villiksi papintytöksi”, ja tuo vapaamielisyys periytyi tytär Signelle. Hänestä tuli seuraavan sukupolven villi papintyttö.

Nuori Signe Hammarsten oli rohkea luonteeltaan ja pyrki irti ajan ahtaasta naiskuvasta. Hän piti melomisesta, purjehtimisesta ja vuorikiipeilystä ja oli taitava ampuja. Hän ratsasti ilman naistensatulaa ja kerrotaan, että hän kerran esitti sirkusratsastusta yleisölle, jonka joukossa oli Ruotsin kuningaspari. Ennen kaikkea Signe Hammarsten halusi koulutuksen ja ammatin, jota harjoittaa. Jo varhain hän unelmoi kuvanveistäjän ammatista, mutta 1900-luvun taitteessa sellainen oli naiselle liki mahdottomuus. Veljien koulutus oli perheessä etusijalla, mutta Signenkin kouluttautumista piirustuksenopettajaksi tuettiin. Hän osallistui kustannuksiin myös itse työskentelemällä muun muassa kotiopettajattarena. Vuonna 1902 hän aloitti opinnot Högre Konstindustriella Skolanissa (HKS), joka oli yksi Tukholman taideteollisen oppilaitoksen osastoista. Siellä hän oli jo suorittanut joitakin kuvanveistokursseja – kipsivalantaa, ihmisen figuurin muotoilua ja puuleikkausta. Noilta ajoilta peräisin olevassa valokuvassa hän säteilee ilosta erään työnsä vieressä. Mutta Tukholman Taideakatemian naistenosastolle hän ei koskaan hakenut.

Sen sijaan Signe Hammarstenista tuli tukholmalaisen Wallinin koulun opettaja. Siellä hän perusti pian tyttöjen partioryhmän kahden kollegansa kanssa, ennen partiotyttöliikkeen perustamista Ruotsissa. Partio merkitsi vapautta – niin oppilaille kuin opettajillekin – ja valokuvassa liikkeen pioneerit esiintyvät leiritulen ympärillä pukeutuneina paitaan ja housuhameeseen, täysin kaupunkielämän pitkistä hameista poikkeavaan asuun. Mutta pitemmän päälle Signe, joka tuki suffragetteja, ei tyytynyt opettajan ammattiin ja partiolaisten ulkoilmaelämään. Hän halusi maailmalle, opiskelemaan taidetta, ja matkusti Pariisiin, Lontooseen ja Dresdeniin. Eräällä Pariisin-matkalla – johon hän oli itse tienannut rahat – hän tapasi suomalaisen kuvanveistäjän ja rakastui.

03

TERÄVÄSTÄ PIIRTIMESTÄ JA TARKOISTA VIIVOISTA TUNNETTU KUVITTAJA JA KARIKATYRISTI

Työuransa aikana Ham teki lukemattomia kirjankansia, kuvituksia ja piirroksia ja hänestä tuli eräs Suomen merkittävimmistä postimerkkitaiteilijoista.

Signe Hammarsten ja Viktor ”Faffan” Jansson avioituivat vuonna 1913 – heidät vihki Signen isä Hammarstenin perheen kesäpaikassa Ängsmarnissa, Blidön saarella Tukholman pohjoissaaristossa – ja matkustivat Pariisiin yhdistetylle hää- ja stipendimatkalle. Signe piirsi ja teki luonnoksia ja Viktor työskenteli Nainen-veistoksensa parissa – samainen veistos voitti valtion kuvanveistokilpailun 1914. Aika Pariisissa oli onnellista. Signen odottaessa Tovea perhe muutti Helsinkiin ja edessä oli sopeutuminen uuteen maahan ja ympäristöön. Elettiin kovia aikoja muutenkin, ja ensimmäisen maailmansodan alussa samoin kuin Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Signe ja Tove asuivat Signen vanhempien luona Tukholmassa. Sisällissodan aika oli kaikkein tuskallisinta, se muutti ainaiseksi elämäniloisen kuvanveistäjän, johon Signe oli rakastunut. Viktorin kokemukset sodasta ja sen kauhuista löivät leimansa perheeseen pitkäksi aikaa.

Muistan Hamin parhaiten istumassa kumartuneena kirjoituspöydän ylle voimakkaat suurennuslasit silmillä.

1920-luvulla Hamin työ kuvittajana ja piirtäjänä pääsi toden teolla vauhtiin, mutta ”taiteenkaipuulle”, josta hän puhuu aikakauslehti Astran haastattelussa ”Den gifta kvinnans arbete utom hemmet” (naimisissa olevan naisen työ kodin ulkopuolella, 1922), ei koskaan jäänyt sijaa. Piirroksillaan hän saavutti paikan Suomen kulttuuripiireissä kuvittajana ja karikatyristinä, joka tunnettiin terävästä piirtimestään ja tarkoista viivoistaan. Jo Ruotsin vuosinaan hän oli ollut mukana perinteikkäässä pilalehdessä Strixissä. Työuransa aikana hän teki lukemattomia kirjankansia, kuvituksia ja piirroksia ja hänestä tuli eräs Suomen merkittävimmistä postimerkkitaiteilijoista. Hän suunnitteli kaikkiaan 173 postimerkkiä – monet klassikoiksi muodostuneita – sekä seteleitä, obligaatioita ja leimoja työskennellessään Suomen Pankin setelipainossa vuodesta 1924 alkaen. ”Muistan Hamin parhaiten istumassa kumartuneena kirjoituspöydän ylle voimakkaat suurennuslasit silmillä. Hän työskenteli pitkälle yöhön postimerkkiluonnosten pikkutarkkojen yksityiskohtien kimpussa. Setelipainon tunnit eivät riittäneet koskaan,” kirjoittaa Per Olov Jansson muistokirjassa.

Piirtäjä Ham ei kirjoittanut tekstejä julkaistavaksi, mutta hän on mahdollisesti kuvakirjan Prinsessan som inte kunde skratta (1923) säkeiden takana – kirjan tekijänä mainitaan ainoastaan kuvittaja Signe Hammarsten Jansson. Hän kertoi kuitenkin vaikuttavasti tarinoita – joiden aihe oli usein Raamatusta – mitä Tove Jansson on monesti muistellut. ”Ateljeen valot sammutetaan ja me istumme valkean edessä ja äiti sanoo: oli kerran”, kuvaillaan omaelämäkerrallisessa romaanissa Kuvanveistäjän tytär (1968, suomennos 1969), jossa tarinoiden kertomisen taianomaisuus havainnollistaa samalla äidin ja tyttären symbioottista läheisyyttä.

Signe Hammarsten Jansson työskentelee — Ei ihme, että Tove Janssonille syntyi nuorena luonnollinen suhde piirtämiseen – hän oli tottunut näkemään äitinsä piirtämässä päivä toisensa jälkeen.

Ei ihme, että Tove Janssonille syntyi nuorena luonnollinen suhde piirtämiseen – hän oli tottunut näkemään äitinsä piirtämässä päivä toisensa jälkeen.

Signe Hammarsten Jansson postimerkki — Lukuisten muiden kuvitustöiden ohella, Ham suunnitteli ja piirsi liki kaikki Suomen postimerkit 40-luvulta vuoteen 1962 saakka.

Lukuisten muiden kuvitustöiden ohella, Ham suunnitteli ja piirsi liki kaikki Suomen postimerkit 40-luvulta vuoteen 1962 saakka.

Työuransa aikana Ham teki lukemattomia kirjankansia, kuvituksia ja piirroksia ja hänestä tuli eräs Suomen merkittävimmistä postimerkkitaiteilijoista.

Signe Hammarsten ja Viktor ”Faffan” Jansson avioituivat vuonna 1913 – heidät vihki Signen isä Hammarstenin perheen kesäpaikassa Ängsmarnissa, Blidön saarella Tukholman pohjoissaaristossa – ja matkustivat Pariisiin yhdistetylle hää- ja stipendimatkalle. Signe piirsi ja teki luonnoksia ja Viktor työskenteli Nainen-veistoksensa parissa – samainen veistos voitti valtion kuvanveistokilpailun 1914. Aika Pariisissa oli onnellista. Signen odottaessa Tovea perhe muutti Helsinkiin ja edessä oli sopeutuminen uuteen maahan ja ympäristöön. Elettiin kovia aikoja muutenkin, ja ensimmäisen maailmansodan alussa samoin kuin Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Signe ja Tove asuivat Signen vanhempien luona Tukholmassa. Sisällissodan aika oli kaikkein tuskallisinta, se muutti ainaiseksi elämäniloisen kuvanveistäjän, johon Signe oli rakastunut. Viktorin kokemukset sodasta ja sen kauhuista löivät leimansa perheeseen pitkäksi aikaa.

Muistan Hamin parhaiten istumassa kumartuneena kirjoituspöydän ylle voimakkaat suurennuslasit silmillä.

1920-luvulla Hamin työ kuvittajana ja piirtäjänä pääsi toden teolla vauhtiin, mutta ”taiteenkaipuulle”, josta hän puhuu aikakauslehti Astran haastattelussa ”Den gifta kvinnans arbete utom hemmet” (naimisissa olevan naisen työ kodin ulkopuolella, 1922), ei koskaan jäänyt sijaa. Piirroksillaan hän saavutti paikan Suomen kulttuuripiireissä kuvittajana ja karikatyristinä, joka tunnettiin terävästä piirtimestään ja tarkoista viivoistaan. Jo Ruotsin vuosinaan hän oli ollut mukana perinteikkäässä pilalehdessä Strixissä. Työuransa aikana hän teki lukemattomia kirjankansia, kuvituksia ja piirroksia ja hänestä tuli eräs Suomen merkittävimmistä postimerkkitaiteilijoista. Hän suunnitteli kaikkiaan 173 postimerkkiä – monet klassikoiksi muodostuneita – sekä seteleitä, obligaatioita ja leimoja työskennellessään Suomen Pankin setelipainossa vuodesta 1924 alkaen. ”Muistan Hamin parhaiten istumassa kumartuneena kirjoituspöydän ylle voimakkaat suurennuslasit silmillä. Hän työskenteli pitkälle yöhön postimerkkiluonnosten pikkutarkkojen yksityiskohtien kimpussa. Setelipainon tunnit eivät riittäneet koskaan,” kirjoittaa Per Olov Jansson muistokirjassa.

Piirtäjä Ham ei kirjoittanut tekstejä julkaistavaksi, mutta hän on mahdollisesti kuvakirjan Prinsessan som inte kunde skratta (1923) säkeiden takana – kirjan tekijänä mainitaan ainoastaan kuvittaja Signe Hammarsten Jansson. Hän kertoi kuitenkin vaikuttavasti tarinoita – joiden aihe oli usein Raamatusta – mitä Tove Jansson on monesti muistellut. ”Ateljeen valot sammutetaan ja me istumme valkean edessä ja äiti sanoo: oli kerran”, kuvaillaan omaelämäkerrallisessa romaanissa Kuvanveistäjän tytär (1968, suomennos 1969), jossa tarinoiden kertomisen taianomaisuus havainnollistaa samalla äidin ja tyttären symbioottista läheisyyttä.

04

HAM TOVEN TUOTANNOSSA

Kesällä 1970 Ham kuoli, ja saman vuoden syksynä ilmestyi Muumilaakson marraskuu (1970). Se oli viimeinen muumilaaksosta kertova kirja, jäähyväiset satumaailmalle, jolle Ham oli merkinnyt niin kovin paljon.

Jälkiä Hamista ja hänen elämäntarinastaan voi nähdä monessa kohtaa Tove Janssonin kirjallista tuotantoa. Ham ja Tove matkustivat muutaman kerran yhdessä 1950-luvulla, ja erään matkan innoittamana syntyi sarjakuva muumiperheestä Rivieralla. Joissakin novelleissaan Tove Jansson myös kuvaa ajoittain vaikeaakin suhdetta Hamiin, esimerkiksi ”Suuri matka” (Nukkekaappi ja muita kertomuksia, 1978, suomennos 1980) kertoo konfliktista, joka syntyy, kun tarinan nainen haluaa matkustaa rakastettunsa eikä äitinsä kanssa. Mutta nuo jäljet voivat yhtä lailla liittyä aikoihin tyttöpartiojohtajana 1910-luvulla Tukholmassa tai rakkauteen myrskyjä rakastavaa taiteilijaa kohtaan, kuten teoksessa Kesäkirja (1972, suomennos 1973), kirjassa isoäidistä, isästä ja lapsesta nimeltä Sophia. Kesäkirjassa häivähtää myös ajatus siitä, että tulee aika, jolloin (isän)äitiä ei enää ole. Kesällä 1970 Ham kuoli, ja saman vuoden syksynä ilmestyi Muumilaakson marraskuu (1970). Se oli viimeinen muumilaaksosta kertova kirja, jäähyväiset satumaailmalle, jolle Ham oli merkinnyt niin kovin paljon.

Tove Janssonin side Signen sukuun oli vahva, ja opiskellessaan kolme vuotta Tukholmassa 1930-luvun alussa hän asui Hamin veljen, kovasti rakastamansa Einar Hammarstenin ja tämän perheen luona. Seikkailut ympäröivät enoja vankkumattoman sädekehän lailla – Signe oli monessa suhteessa heidän kaltaisensa – millä oli suuri vaikutus Toveen. Enot olivat tarinankertojia, purjehtijoita, tiedemiehiä, talonrakentajia, ja omaelämäkerrallisessa novellissa ”Rakkaat enoni” (Viesti. Valitut novellit 1971–1997, alkuteos 1998, suomennos 1999) Tove kuvailee heidän omapäisiä hahmojaan. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän vietti monia kesäviikkoja Blidön kesäparatiisissa Tukholman liepeillä – miljöö, johon hän myös kirjoissaan palaa. ”Minun ukkini oli pappi ja saarnasi kuninkaalle.” Näin alkaa Kuvanveistäjän tytär, ja seuraavaksi kerrotaan, miten äidinisä kerran tuli niitylle, joka oli ”metsän ja vuorten reunustama niin että se muistutti paratiisin laaksoa”. Sinne hän rakensi talon ja perusti suuren puutarhan.

Signe Hammarsten jätti kotimaansa rakkauden tähden ja tuli täysin vieraaseen maahan, jonka kulttuuria hän ei tuntenut lainkaan. Kielitaidon puute lisäsi eristyneisyyden tunnetta, eikä hän koskaan oppinut suomea kunnolla. Kaipuunsa vapaaseen taiteeseen hän sai unohtaa – mutta häivähdyksiä siitä voi nähdä kartoissa, joita hän piirsi paljon myöhemmin. Yksi niistä on Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän teoksen Haru, eräs saari (1996) kansikuva. Kun Ham myöhemmin kiteytti elämäänsä Spoon River antologian hengessä, vapaalla runomitalla runoilija Edgar Lee Mastersin jalanjäljissä, muodostui runosta samalla rakkaudentunnustus elämälle, joka oli tullut hänen osakseen. Hän oli tehnyt kannen Mastersin runokokoelman Spoon River vuoden 1927 painokseen.

Minä olin
papintytär
suffragetti
opettaja
partiolainen
kiinnostunut
sairaanhoidosta
kirjoista ja ratsastuksesta
uskonnollinen idealisti

rakastin
taiteilijaa
muutin hänen maahansa
koin 4 sotaa
tein töitä ansaitakseni
elämän lihapullia
synnytin 3 ihanaa
mahtavaa lasta
eikä kaikki oikeastaan
ollut
hullumpaa.

Ham

Teksti: Boel Westin

Signe Hammarsten Jansson reliefi — Ham ja muotokuvareliefi mahdollisesti hänen äidistään, Elin Emanuelssonista.

Ham ja muotokuvareliefi mahdollisesti hänen äidistään, Elin Emanuelssonista.

Tove Janssonin äiti Signe — Signe "Ham" Hammarsten Jansson.

Kesällä 1970 Ham kuoli, ja saman vuoden syksynä ilmestyi Muumilaakson marraskuu (1970). Se oli viimeinen muumilaaksosta kertova kirja, jäähyväiset satumaailmalle, jolle Ham oli merkinnyt niin kovin paljon.

Jälkiä Hamista ja hänen elämäntarinastaan voi nähdä monessa kohtaa Tove Janssonin kirjallista tuotantoa. Ham ja Tove matkustivat muutaman kerran yhdessä 1950-luvulla, ja erään matkan innoittamana syntyi sarjakuva muumiperheestä Rivieralla. Joissakin novelleissaan Tove Jansson myös kuvaa ajoittain vaikeaakin suhdetta Hamiin, esimerkiksi ”Suuri matka” (Nukkekaappi ja muita kertomuksia, 1978, suomennos 1980) kertoo konfliktista, joka syntyy, kun tarinan nainen haluaa matkustaa rakastettunsa eikä äitinsä kanssa. Mutta nuo jäljet voivat yhtä lailla liittyä aikoihin tyttöpartiojohtajana 1910-luvulla Tukholmassa tai rakkauteen myrskyjä rakastavaa taiteilijaa kohtaan, kuten teoksessa Kesäkirja (1972, suomennos 1973), kirjassa isoäidistä, isästä ja lapsesta nimeltä Sophia. Kesäkirjassa häivähtää myös ajatus siitä, että tulee aika, jolloin (isän)äitiä ei enää ole. Kesällä 1970 Ham kuoli, ja saman vuoden syksynä ilmestyi Muumilaakson marraskuu (1970). Se oli viimeinen muumilaaksosta kertova kirja, jäähyväiset satumaailmalle, jolle Ham oli merkinnyt niin kovin paljon.

Tove Janssonin side Signen sukuun oli vahva, ja opiskellessaan kolme vuotta Tukholmassa 1930-luvun alussa hän asui Hamin veljen, kovasti rakastamansa Einar Hammarstenin ja tämän perheen luona. Seikkailut ympäröivät enoja vankkumattoman sädekehän lailla – Signe oli monessa suhteessa heidän kaltaisensa – millä oli suuri vaikutus Toveen. Enot olivat tarinankertojia, purjehtijoita, tiedemiehiä, talonrakentajia, ja omaelämäkerrallisessa novellissa ”Rakkaat enoni” (Viesti. Valitut novellit 1971–1997, alkuteos 1998, suomennos 1999) Tove kuvailee heidän omapäisiä hahmojaan. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän vietti monia kesäviikkoja Blidön kesäparatiisissa Tukholman liepeillä – miljöö, johon hän myös kirjoissaan palaa. ”Minun ukkini oli pappi ja saarnasi kuninkaalle.” Näin alkaa Kuvanveistäjän tytär, ja seuraavaksi kerrotaan, miten äidinisä kerran tuli niitylle, joka oli ”metsän ja vuorten reunustama niin että se muistutti paratiisin laaksoa”. Sinne hän rakensi talon ja perusti suuren puutarhan.

Signe Hammarsten jätti kotimaansa rakkauden tähden ja tuli täysin vieraaseen maahan, jonka kulttuuria hän ei tuntenut lainkaan. Kielitaidon puute lisäsi eristyneisyyden tunnetta, eikä hän koskaan oppinut suomea kunnolla. Kaipuunsa vapaaseen taiteeseen hän sai unohtaa – mutta häivähdyksiä siitä voi nähdä kartoissa, joita hän piirsi paljon myöhemmin. Yksi niistä on Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän teoksen Haru, eräs saari (1996) kansikuva. Kun Ham myöhemmin kiteytti elämäänsä Spoon River antologian hengessä, vapaalla runomitalla runoilija Edgar Lee Mastersin jalanjäljissä, muodostui runosta samalla rakkaudentunnustus elämälle, joka oli tullut hänen osakseen. Hän oli tehnyt kannen Mastersin runokokoelman Spoon River vuoden 1927 painokseen.

Minä olin
papintytär
suffragetti
opettaja
partiolainen
kiinnostunut
sairaanhoidosta
kirjoista ja ratsastuksesta
uskonnollinen idealisti

rakastin
taiteilijaa
muutin hänen maahansa
koin 4 sotaa
tein töitä ansaitakseni
elämän lihapullia
synnytin 3 ihanaa
mahtavaa lasta
eikä kaikki oikeastaan
ollut
hullumpaa.

Ham

Teksti: Boel Westin

ÄIDIN JA TYTTÄREN SYMBIOOTTINEN SUHDE

VILLI PAPINTYTTÖ

TERÄVÄSTÄ PIIRTIMESTÄ JA TARKOISTA VIIVOISTA TUNNETTU KUVITTAJA JA KARIKATYRISTI

HAM TOVEN TUOTANNOSSA

MUUT HENKILÖT

Viktor Jansson

Tuulikki Pietilä

Atos Wirtanen