Tuulikki pietilä tove jansson

T
u
u
l
i
k
k
i
P
i
e
t
i
l
ä

  1. 0
    1
    L
    E
    V
    Y
    S
    O
    I
    T
    T
    I
    M
    E
    N
    Ä
    Ä
    R
    E
    L
    L
    Ä
  2. 0
    2
    K
    Y
    M
    M
    E
    N
    E
    N
    V
    U
    O
    T
    T
    A
    U
    L
    K
    O
    M
    A
    I
    L
    L
    A
  3. 0
    3
    J
    A
    P
    A
    N
    I
    S
    T
    A
    K
    A
    I
    T
    A
    F
    I
    L
    M
    I
    K
    A
    M
    E
    R
    A
  4. 0
    4
    K
    A
    K
    S
    I
    T
    A
    I
    T
    E
    I
    L
    I
    J
    A
    A
01

LEVYSOITTIMEN ÄÄRELLÄ


”Olen viimein päässyt perille sen luokse, jonka kanssa haluan olla”, kirjoittaa Tove Jansson yhdessä ensimmäisistä kirjeistään taiteilija ja graafikko Tuulikki Pietilälle kesäkuussa 1956.

Heidän tiensä olivat ristenneet vuosien varrella muutaman kerran, mutta vasta Taiteilijaseuran joulujuhlissa Helsingissä vuonna 1955, levysoittimen äärellä, he todella löysivät toisensa. Molemmat olivat tuoneet mukanaan levyjä ja halusivat soittaa juuri niitä. Tove haki Tuulikkia tanssiin, mutta tämä kieltäytyi, sillä kertaa.

Mutta sitten Tove sai joulukortin, jonka kuvituksena oli Tuulikki Pietilän signeeraama raidallinen kissa, ja rakkaus syveni nopeasti. Korkeat kinokset kimmelsivät purevassa pakkasessa Toven astellessa maaliskuussa 1956 ensimmäistä kertaa Tuulikin ateljeehen Taka-Töölöön. He joivat pullollisen viiniä ja soittivat uusia ranskalaisia levyjä. Musiikki yhdisti heitä alusta alkaen. Vuotta myöhemmin ilmestyi Tove Janssonin kuudes muumikirja Taikatalvi (1957, suomennos 1958), jossa Muumipeikko tapaa Tuu-Tikin ja oppii tuntemaan talven arat olennot. Kirjeissään Tove kutsui Tuulikkia aluksi nimellä ”Too-tikki”, mutta nimi lyheni pian Tootiksi. Sarjakuvassa Muumiperhe ja meri (1957) Tuu-tikki esittelee itsensä sanoen: ”Minä olen Tuu-tikki ja kerään ajopuuta.”

Tove Jansson on usein todennut, että Tuu-tikin hahmon esikuva on Tuulikki Pietilä, ja yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä onkin paljon. Tuu-tikin tavoin Tuulikki oli rakentaja, joka loi ateljeehen oman maailmansa. Hänen laaja kiinnostuksensa ulottui kirjoihin ja elokuviin, ja taitavasti nikkaroidut kirjahyllyt – joista löytyi myös alati kasvava videoelokuvien kokoelma – kohosivat katonrajaan. Kuvaavaa on, että hän keräsi Daniel Defoen klassikkoromaani Robinson Crusoen painoksia.

Tove Jansson työ rakkaus Tuulikki Pietilä kissa joulukortti
Tuulikki Pietilän Tove Janssonille lähettämä joulukortti, 1955.
tove jansson trollvinter
Tuulikki Pietilä toimi Taikatalvi-kirjassa esitellyn Tuu-tikin esikuvana ja inspiraationa.
”Olen viimein päässyt perille sen luokse, jonka kanssa haluan olla”, kirjoittaa Tove Jansson yhdessä ensimmäisistä kirjeistään taiteilija ja graafikko Tuulikki Pietilälle kesäkuussa 1956.

Heidän tiensä olivat ristenneet vuosien varrella muutaman kerran, mutta vasta Taiteilijaseuran joulujuhlissa Helsingissä vuonna 1955, levysoittimen äärellä, he todella löysivät toisensa. Molemmat olivat tuoneet mukanaan levyjä ja halusivat soittaa juuri niitä. Tove haki Tuulikkia tanssiin, mutta tämä kieltäytyi, sillä kertaa.

Mutta sitten Tove sai joulukortin, jonka kuvituksena oli Tuulikki Pietilän signeeraama raidallinen kissa, ja rakkaus syveni nopeasti. Korkeat kinokset kimmelsivät purevassa pakkasessa Toven astellessa maaliskuussa 1956 ensimmäistä kertaa Tuulikin ateljeehen Taka-Töölöön. He joivat pullollisen viiniä ja soittivat uusia ranskalaisia levyjä. Musiikki yhdisti heitä alusta alkaen. Vuotta myöhemmin ilmestyi Tove Janssonin kuudes muumikirja Taikatalvi (1957, suomennos 1958), jossa Muumipeikko tapaa Tuu-Tikin ja oppii tuntemaan talven arat olennot. Kirjeissään Tove kutsui Tuulikkia aluksi nimellä ”Too-tikki”, mutta nimi lyheni pian Tootiksi. Sarjakuvassa Muumiperhe ja meri (1957) Tuu-tikki esittelee itsensä sanoen: ”Minä olen Tuu-tikki ja kerään ajopuuta.”

Tove Jansson on usein todennut, että Tuu-tikin hahmon esikuva on Tuulikki Pietilä, ja yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä onkin paljon. Tuu-tikin tavoin Tuulikki oli rakentaja, joka loi ateljeehen oman maailmansa. Hänen laaja kiinnostuksensa ulottui kirjoihin ja elokuviin, ja taitavasti nikkaroidut kirjahyllyt – joista löytyi myös alati kasvava videoelokuvien kokoelma – kohosivat katonrajaan. Kuvaavaa on, että hän keräsi Daniel Defoen klassikkoromaani Robinson Crusoen painoksia.

Tove Jansson Tuulikki Pietilä Signe Hammarsten Jansson
02

KYMMENEN VUOTTA ULKOMAILLA


Tuulikki Pietilä opiskeli etsausta Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa, minkä jälkeen tie vei vuosiksi Pariisiin.

Tuulikki Pietilä (1917–2009) syntyi Seattlessa, mutta perhe muutti Suomeen hänen ollessaan neljävuotias. Hänen vanhempansa Frans ja Ida Pietilä (os. Lehtinen) asettuivat Turkuun, jossa veli Reima syntyi vuonna 1923. Reima Pietilästä tuli Suomen tunnetuimpia arkkitehtejä.

Tuulikki Pietilä suuntasi Tove Janssonin tavoin jo varhain taiteilijan uralle. Hän aloitti taideopintonsa 16-vuotiaana Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja jatkoi kolmen vuoden jälkeen opiskeluja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä. Sotavuosina hän palveli lottana Itä-Karjalassa ja oli vuonna 1944 mukana evakuoimassa sotalapsia Suomesta Ruotsiin. Hän päätyi hoitajaksi Halmstadiin, jossa hän myös piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä.

Sodan päätyttyä Tuulikki Pietilä opiskeli etsausta Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa (1945–1949), minkä jälkeen tie vei Pariisiin. Siellä hän paneutui grafiikan tekoon Fernand Légerin akatemiassa ja työskenteli legendaarisen graafikon Louis Calevaert-Brunin ateljeessa, jossa hän myös opetti graafista muotoilua ja tekniikkaa. Kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Tuulikki Pietilä palasi Helsinkiin vuonna 1954. Seuraavana vuonna hän tapasi Tove Janssonin. He elivät yhdessä neljäkymmentäviisi vuotta.

Tuulikki Pietilä grafiikka
Tuulikki Pietilän grafiikkaa vuodelta 1956.
Tuulikki Pietilä opiskeli etsausta Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa, minkä jälkeen tie vei vuosiksi Pariisiin.

Tuulikki Pietilä (1917–2009) syntyi Seattlessa, mutta perhe muutti Suomeen hänen ollessaan neljävuotias. Hänen vanhempansa Frans ja Ida Pietilä (os. Lehtinen) asettuivat Turkuun, jossa veli Reima syntyi vuonna 1923. Reima Pietilästä tuli Suomen tunnetuimpia arkkitehtejä.

Tuulikki Pietilä suuntasi Tove Janssonin tavoin jo varhain taiteilijan uralle. Hän aloitti taideopintonsa 16-vuotiaana Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja jatkoi kolmen vuoden jälkeen opiskeluja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä. Sotavuosina hän palveli lottana Itä-Karjalassa ja oli vuonna 1944 mukana evakuoimassa sotalapsia Suomesta Ruotsiin. Hän päätyi hoitajaksi Halmstadiin, jossa hän myös piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä.

Sodan päätyttyä Tuulikki Pietilä opiskeli etsausta Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa (1945–1949), minkä jälkeen tie vei Pariisiin. Siellä hän paneutui grafiikan tekoon Fernand Légerin akatemiassa ja työskenteli legendaarisen graafikon Louis Calevaert-Brunin ateljeessa, jossa hän myös opetti graafista muotoilua ja tekniikkaa. Kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Tuulikki Pietilä palasi Helsinkiin vuonna 1954. Seuraavana vuonna hän tapasi Tove Janssonin. He elivät yhdessä neljäkymmentäviisi vuotta.

 

Tuulikki Pietilä Tove Jansson matkustaa
03

JAPANISTA KAITAFILMIKAMERA


Tuulikki Pietilä oli vapautta kaipaava matkaaja ja etsijä, kuten Tove Janssonkin. Yhteinen tulevaisuus oli suunnitelmissa jo alusta alkaen.

”Näethän, että rakastan sinua samalla sekä lumoutuneena että hyvin rauhallisena enkä pelkää mitään mikä meitä mahdollisesti tulevaisuudessa odottaa”, Tove kirjoittaa rakastetulleen kesäkuussa 1956. Tuulikki vastaa:


E
t
v
o
i
t
i
e
t
ä
ä
k
ä
ä
n
m
i
t
e
n
p
a
l
j
o
n
r
a
k
a
s
t
a
n
s
i
n
u
a
.


Näin alkaa Toven ja Tootin yhteinen tarina.

Vuosien myötä heidän tarinansa elää, mutta sen perustukset – työ ja rakkaus – pysyvät. Kun Tooti etsi uutta asuntoa 1960-luvun alussa, löytyi vapaa huoneisto samasta talosta, jossa Toven ateljee sijaitsi, osoite vain oli eri, ja hän rakensi sinne ateljeen ja kodin. Siitä lähtien he asuivat samassa rakennuksessa, kumpikin omassa asunnossaan; järjestely, joka sopi molemmille mainiosti. Asunnosta toiseen he kulkivat ullakon kautta.

Matkustaminen oli äärettömän tärkeää molemmille jo nuoruudesta lähtien. He valmistautuivat matkoille huolellisesti, mutta olennaisinta oli silti vapaus, matkustaminen ilman lukkoon lyötyjä suunnitelmia. Hotellejakaan ei yleensä varattu etukäteen. Teoksessa Toven matkassa. Muistoja Tove Janssonista (2002) Tooti kertoo Toven kustannustoimittaja Helen Svenssonille matkojen tärkeimmästä periaatteesta: ”Jos me viihdyimme jossakin, viivyimme niin pitkään kuin halusimme, jos emme viihtyneet niin jatkoimme matkaa. Matkoilla tunne vapaudesta oli itsestäänselvyys, siitä ei edes puhuttu.” Ensimmäisen yhteisen matkansa Tove ja Tooti tekivät vuonna 1959 Kreikkaan, jonne he matkasivat junalla Euroopan halki. Kotimatkalla he pysähtyivät kuukaudeksi Pariisiin, joka oli molempien suosikkikaupunki. Sittemmin matkat suuntautuivat Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan, Englantiin, Irlantiin, Italiaan, Puolaan, Tšekkiin ja Itävaltaan sekä myöhemmin pohjoiseen Färsaarille ja Norjan vuonoille.

Pariisissa Tooti ja Tove asuivat kahteen otteeseen Cité des Arts -taiteilijakeskuksessa, josta heille oli myönnetty residenssi. Juuri siellä Tove maalasi teoksen Graafikko (1975). Suurella maailmanympärimatkalla (1971–1972) Tooti osti Japanista Konica-merkkisen filmikameran, joka kulki siitä lähtien tiiviisti matkoilla mukana. Kanerva Cederströmin ja Riikka Tannerin ohjaama dokumenttielokuva Tove ja Tooti Euroopassa (2004) perustuu Tootin matkoilla vuosina 1972–1993 kuvaamiin kaitafilmeihin.

Tuulikki ja Tove Tokiossa
Tuulikki ja Tove Tokiossa, 1971. Kuva: Tamiko Bjernér
Tuulikki Pietilä oli vapautta kaipaava matkaaja ja etsijä, kuten Tove Janssonkin. Yhteinen tulevaisuus oli suunnitelmissa jo alusta alkaen.

”Näethän, että rakastan sinua samalla sekä lumoutuneena että hyvin rauhallisena enkä pelkää mitään mikä meitä mahdollisesti tulevaisuudessa odottaa”, Tove kirjoittaa rakastetulleen kesäkuussa 1956. Tuulikki vastaa:


E
t
v
o
i
t
i
e
t
ä
ä
k
ä
ä
n
m
i
t
e
n
p
a
l
j
o
n
r
a
k
a
s
t
a
n
s
i
n
u
a
.


Näin alkaa Toven ja Tootin yhteinen tarina.

Vuosien myötä heidän tarinansa elää, mutta sen perustukset – työ ja rakkaus – pysyvät. Kun Tooti etsi uutta asuntoa 1960-luvun alussa, löytyi vapaa huoneisto samasta talosta, jossa Toven ateljee sijaitsi, osoite vain oli eri, ja hän rakensi sinne ateljeen ja kodin. Siitä lähtien he asuivat samassa rakennuksessa, kumpikin omassa asunnossaan; järjestely, joka sopi molemmille mainiosti. Asunnosta toiseen he kulkivat ullakon kautta.

Matkustaminen oli äärettömän tärkeää molemmille jo nuoruudesta lähtien. He valmistautuivat matkoille huolellisesti, mutta olennaisinta oli silti vapaus, matkustaminen ilman lukkoon lyötyjä suunnitelmia. Hotellejakaan ei yleensä varattu etukäteen. Teoksessa Toven matkassa. Muistoja Tove Janssonista (2004) Tooti kertoo Toven kustannustoimittaja Helen Svenssonille matkojen tärkeimmästä periaatteesta: ”Jos me viihdyimme jossakin, viivyimme niin pitkään kuin halusimme, jos emme viihtyneet niin jatkoimme matkaa. Matkoilla tunne vapaudesta oli itsestäänselvyys, siitä ei edes puhuttu.” Ensimmäisen yhteisen matkansa Tove ja Tooti tekivät vuonna 1959 Kreikkaan, jonne he matkasivat junalla Euroopan halki. Kotimatkalla he pysähtyivät kuukaudeksi Pariisiin, joka oli molempien suosikkikaupunki. Sittemmin matkat suuntautuivat Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan, Englantiin, Irlantiin, Italiaan, Puolaan, Tšekkiin ja Itävaltaan sekä myöhemmin pohjoiseen Färsaarille ja Norjan vuonoille.

Pariisissa Tooti ja Tove asuivat kahteen otteeseen Cité des Arts -taiteilijakeskuksessa, josta heille oli myönnetty residenssi. Juuri siellä Tove maalasi teoksen Graafikko (1975). Suurella maailmanympärimatkalla (1971–1972) Tooti osti Japanista Konica-merkkisen filmikameran, joka kulki siitä lähtien tiiviisti matkoilla mukana. Kanerva Cederströmin ja Riikka Tannerin ohjaama dokumenttielokuva Tove ja Tooti Euroopassa (2004) perustuu Tootin matkoilla vuosina 1972–1993 kuvaamiin kaitafilmeihin.

Tove Jansson Tuulikki Pietilä Pentti Eistola
04

KAKSI TAITEILIJAA


Elämä aina vain kuuluisamman Tove Janssonin kanssa tarkoitti suurta muutosta taiteilija Tuulikki Pietilälle.

Yhdessä työskenteleminen oli erottamaton osa Toven ja Tootin elämää, ja vuonna 1969 he pitivätkin yhteisnäyttelyn Alvar Aalto -museossa Jyväskylässä. Monet hankkeista saivat innoituksensa muumimaailmasta. Yhdessä ystävänsä Pentti Eistolan kanssa he rakensivat suuren muumitalon, joka sittemmin kiersi näyttelyissä ympäri maailmaa, ja jatkoivat yhteistyötä sarjalla kolmiulotteisia kuvaelmia, jotka esittivät kohtauksia muumikirjoista. Tampereen Muumipeikkoa esittävä patsas on Tootin muotoilema, ja 1990-luvun alussa hän suunnitteli Arabialle pieniä keraamisia figuriineja, muun muassa Muumimamman ja Muumipapan hahmot.

Elämää kesäparatiisissa Klovharun saarella, kaukana Pellingin ulkosaaristossa, kuvataan yhteisessä teoksessa Haru, eräs saari (1996), jonka teksti on Toven ja kuvitus Tootin. Hänen akvatintoissaan väreilevät saaren luonto ja alati muuttuva maisema, juhannusyön kuunvaloa päilyvä meri ja ankaran myrskyn pimeys. Saari, jolla hän ja Tove viettivät kesänsä yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ei ollut vain paikka vaan myös elämäntapa. Saarielämästä kertoo kirjan lisäksi Cederströmin ja Tannerin ohjaama dokumenttielokuva Haru, yksinäisten saari (1998), joka on koostettu Tootin Klovharulla vuosien mittaan kuvaamista kaitafilmeistä.


K
a
i
k
k
i
o
n
h
y
v
i
n
e
p
ä
v
a
r
m
a
a
,
j
a
j
u
u
r
i
s
e
t
e
k
e
e
m
i
n
u
t
l
e
v
o
l
l
i
s
e
k
s
i
.


Tove ja Tooti rakensivat yhteisen elämän, mutta helppoa se ei ollut. Jos eli Tove Janssonin kanssa, oli elettävä myös hänen perheensä kanssa. ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”, toteaa Tuu-tikki Taikatalvessa.

Elämä aina vain kuuluisamman Tove Janssonin kanssa – heidän tavatessaan muumit olivat jo menestys – tarkoitti suurta muutosta taiteilija Tuulikki Pietilälle. Hän oli Suomen merkittävimpiä taidegraafikoita; hän piti vuosien mittaan satoja näyttelyitä ja hänen tuotantonsa käsittää toista tuhatta teosta. Hän toimi grafiikan opettajana Suomen Taideakatemian koulussa ja kirjoitti grafiikan oppikirjoja. Professorin arvonimi Tuulikki Pietilälle myönnettiin vuonna 1982, joitakin vuosia ennen Tove Janssonia. Graafikkona hän kiinnostui jo varhain värien käytöstä ja kokeili monipuolisesti eri tekniikoita. Aiheiltaan hänen työnsä olivat niin esittäviä kuin abstraktejakin. Sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen Ateneumissa vuonna 2017 järjestetty retrospektiivinen näyttely oli vaikuttava läpileikkaus hänen monipuolisesta tuotannostaan, johon kuuluu sommitelmia, maisemia, omakuvia ja tutkielmia ihmiskehon liikekielestä.

Taiteilija Tuulikki Pietilä joutui tottumaan siihen, että hän toisinaan jäi Tove Janssonin varjoon, mutta samalla sekä hänen taiteellaan että käytännöllisellä elämänasenteellaan oli valtava merkitys Tove Janssonin työlle kirjailijana ja kuvataiteilijana. ”Oli kokonaan Tootin ansiota, että pystyin kirjoittamaan Taikatalven”, kirjoitti Tove Jansson eräässä kirjeessään minulle. Tooti sai Toven kirjoittamaan siitä “millaista on, kun tulee vaikeuksia”.

Monet Tove Janssonin tekstit perustuvat hänen elämäänsä Tootin kanssa, aina Taikatalvesta pienoisromaaniin Reilua peliä (1989, suomennos 1990), joka kertoo kahden naisen suhteesta. Toinen naisista on kuvataiteilija, toinen kirjailija ja kuvataiteilija. Viimeisessä luvussa nimeltään ”Kirje” kuvataiteilija on saanut apurahan Pariisissa työskentelyä varten, mutta epäröi lähteä matkaan yksin, ilman kumppaniaan. Mutta kuten teoksen lopussa todetaan, yksinäisyys on täynnä mahdollisuuksia sille, jota on ”siunattu rakkaudella”.

 

Teksti: Boel Westin

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä Klovharunilla
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettivät liki 30 kesää Klovharunilla. Tuulikki oli Tovelle suuri tuki, ja auttoi Tovea hallitsemaan työtään sekä tarjosi ohjausta, aivan kuten Tuutikki Taikatalvi-romaanissa.
Tuulikki Pietilä 1999 © Pertti Nisonen
Tuulikki Pietilä, 1999. Kuva: Pertti Nisonen
Elämä aina vain kuuluisamman Tove Janssonin kanssa tarkoitti suurta muutosta taiteilija Tuulikki Pietilälle.

Yhdessä työskenteleminen oli erottamaton osa Toven ja Tootin elämää, ja vuonna 1969 he pitivätkin yhteisnäyttelyn Alvar Aalto -museossa Jyväskylässä. Monet hankkeista saivat innoituksensa muumimaailmasta. Yhdessä ystävänsä Pentti Eistolan kanssa he rakensivat suuren muumitalon, joka sittemmin kiersi näyttelyissä ympäri maailmaa, ja jatkoivat yhteistyötä sarjalla kolmiulotteisia kuvaelmia, jotka esittivät kohtauksia muumikirjoista. Tampereen Muumipeikkoa esittävä patsas on Tootin muotoilema, ja 1990-luvun alussa hän suunnitteli Arabialle pieniä keraamisia figuriineja, muun muassa Muumimamman ja Muumipapan hahmot.

Elämää kesäparatiisissa Klovharun saarella, kaukana Pellingin ulkosaaristossa, kuvataan yhteisessä teoksessa Haru, eräs saari (1996), jonka teksti on Toven ja kuvitus Tootin. Hänen akvatintoissaan väreilevät saaren luonto ja alati muuttuva maisema, juhannusyön kuunvaloa päilyvä meri ja ankaran myrskyn pimeys. Saari, jolla hän ja Tove viettivät kesänsä yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ei ollut vain paikka vaan myös elämäntapa. Saarielämästä kertoo kirjan lisäksi Cederströmin ja Tannerin ohjaama dokumenttielokuva Haru, yksinäisten saari (1998), joka on koostettu Tootin Klovharulla vuosien mittaan kuvaamista kaitafilmeistä.


K
a
i
k
k
i
o
n
h
y
v
i
n
e
p
ä
v
a
r
m
a
a
,
j
a
j
u
u
r
i
s
e
t
e
k
e
e
m
i
n
u
t
l
e
v
o
l
l
i
s
e
k
s
i
.


Tove ja Tooti rakensivat yhteisen elämän, mutta helppoa se ei ollut. Jos eli Tove Janssonin kanssa, oli elettävä myös hänen perheensä kanssa. ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”, toteaa Tuu-tikki Taikatalvessa.

Elämä aina vain kuuluisamman Tove Janssonin kanssa – heidän tavatessaan muumit olivat jo menestys – tarkoitti suurta muutosta taiteilija Tuulikki Pietilälle. Hän oli Suomen merkittävimpiä taidegraafikoita; hän piti vuosien mittaan satoja näyttelyitä ja hänen tuotantonsa käsittää toista tuhatta teosta. Hän toimi grafiikan opettajana Suomen Taideakatemian koulussa ja kirjoitti grafiikan oppikirjoja. Professorin arvonimi Tuulikki Pietilälle myönnettiin vuonna 1982, joitakin vuosia ennen Tove Janssonia. Graafikkona hän kiinnostui jo varhain värien käytöstä ja kokeili monipuolisesti eri tekniikoita. Aiheiltaan hänen työnsä olivat niin esittäviä kuin abstraktejakin. Sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen Ateneumissa vuonna 2017 järjestetty retrospektiivinen näyttely oli vaikuttava läpileikkaus hänen monipuolisesta tuotannostaan, johon kuuluu sommitelmia, maisemia, omakuvia ja tutkielmia ihmiskehon liikekielestä.

Taiteilija Tuulikki Pietilä joutui tottumaan siihen, että hän toisinaan jäi Tove Janssonin varjoon, mutta samalla sekä hänen taiteellaan että käytännöllisellä elämänasenteellaan oli valtava merkitys Tove Janssonin työlle kirjailijana ja kuvataiteilijana. ”Oli kokonaan Tootin ansiota, että pystyin kirjoittamaan Taikatalven”, kirjoitti Tove Jansson eräässä kirjeessään minulle. Tooti sai Toven kirjoittamaan siitä “millaista on, kun tulee vaikeuksia”.

Monet Tove Janssonin tekstit perustuvat hänen elämäänsä Tootin kanssa, aina Taikatalvesta pienoisromaaniin Reilua peliä (1989, suomennos 1990), joka kertoo kahden naisen suhteesta. Toinen naisista on kuvataiteilija, toinen kirjailija ja kuvataiteilija. Viimeisessä luvussa nimeltään ”Kirje” kuvataiteilija on saanut apurahan Pariisissa työskentelyä varten, mutta epäröi lähteä matkaan yksin, ilman kumppaniaan. Mutta kuten teoksen lopussa todetaan, yksinäisyys on täynnä mahdollisuuksia sille, jota on ”siunattu rakkaudella”.

 

Teksti: Boel Westin

Lähteet & oikeudet

Teksti

Boel Westin

Boel Westin on kirjallisuustieteen professori emerita. Hän kirjoitti ensimmäisen Tove Janssonin muumimaailmaa käsittelevän väitöskirjan Familjen i dalen (1988) ja on julkaissut useita elämäkertateoksia Tove Janssonista. Westin oli sekä Tove Janssonin että Tuulikki Pietilän ystävä.

Suomenkielinen käännös

Jenni Hurri

Lähteet

Latvi, Ari, Marjatta Mäkinen & Anneli Ilmonen. Tuulikki Pietilä: Taidegraafikko ja maailmanmatkaaja (1986). Tampere: Tampereen taidemuseo – Pirkanmaan aluetaidemuseo.

Svensson, Helen (toim.). Toven matkassa. Muistoja Tove Janssonista (2002). Suomentanut Outi Menna. Helsinki: WSOY.

Westin, Boel. Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä (2008). Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildts.

Westin, Boel & Helen Svensson (toim.). Kirjeitä Tove Janssonilta (2014). Suomentaneet Jaana Nikula & Tuula Kojo. Helsinki: Schildts & Söderströms.

Kuvaoikeudet

01 © Beata Bergström

02 © Tove Jansson Estate

03 © Moomin Characters

04 © Alf Lidman

05 Tuntematon kuvaaja © Tuulikki Pietilä Estate

06 Tuntematon kuvaaja © Tove Jansson Estate

07 © Tamiko Bjernér

08 © Per Olov Jansson

09 © Tuntematon kuvaaja © Tove Jansson Estate

10 © Pertti Nisonen

11 © Per Olov Jansson


Tuulikki Tove Klovharun