LEVYSOITTIMEN ÄÄRELLÄ
Heidän tiensä olivat ristenneet vuosien varrella muutaman kerran, mutta vasta Taiteilijaseuran joulujuhlissa Helsingissä vuonna 1955, levysoittimen äärellä, he todella löysivät toisensa. Molemmat olivat tuoneet mukanaan levyjä ja halusivat soittaa juuri niitä. Tove haki Tuulikkia tanssiin, mutta tämä kieltäytyi, sillä kertaa.
Mutta sitten Tove sai joulukortin, jonka kuvituksena oli Tuulikki Pietilän signeeraama raidallinen kissa, ja rakkaus syveni nopeasti. Korkeat kinokset kimmelsivät purevassa pakkasessa Toven astellessa maaliskuussa 1956 ensimmäistä kertaa Tuulikin ateljeehen Taka-Töölöön. He joivat pullollisen viiniä ja soittivat uusia ranskalaisia levyjä. Musiikki yhdisti heitä alusta alkaen. Vuotta myöhemmin ilmestyi Tove Janssonin kuudes muumikirja Taikatalvi (1957, suomennos 1958), jossa Muumipeikko tapaa Tuu-Tikin ja oppii tuntemaan talven arat olennot. Kirjeissään Tove kutsui Tuulikkia aluksi nimellä ”Too-tikki”, mutta nimi lyheni pian Tootiksi. Sarjakuvassa Muumiperhe ja meri (1957) Tuu-tikki esittelee itsensä sanoen: ”Minä olen Tuu-tikki ja kerään ajopuuta.”
Tove Jansson on usein todennut, että Tuu-tikin hahmon esikuva on Tuulikki Pietilä, ja yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä onkin paljon. Tuu-tikin tavoin Tuulikki oli rakentaja, joka loi ateljeehen oman maailmansa. Hänen laaja kiinnostuksensa ulottui kirjoihin ja elokuviin, ja taitavasti nikkaroidut kirjahyllyt – joista löytyi myös alati kasvava videoelokuvien kokoelma – kohosivat katonrajaan. Kuvaavaa on, että hän keräsi Daniel Defoen klassikkoromaani Robinson Crusoen painoksia.
Heidän tiensä olivat ristenneet vuosien varrella muutaman kerran, mutta vasta Taiteilijaseuran joulujuhlissa Helsingissä vuonna 1955, levysoittimen äärellä, he todella löysivät toisensa. Molemmat olivat tuoneet mukanaan levyjä ja halusivat soittaa juuri niitä. Tove haki Tuulikkia tanssiin, mutta tämä kieltäytyi, sillä kertaa.
Mutta sitten Tove sai joulukortin, jonka kuvituksena oli Tuulikki Pietilän signeeraama raidallinen kissa, ja rakkaus syveni nopeasti. Korkeat kinokset kimmelsivät purevassa pakkasessa Toven astellessa maaliskuussa 1956 ensimmäistä kertaa Tuulikin ateljeehen Taka-Töölöön. He joivat pullollisen viiniä ja soittivat uusia ranskalaisia levyjä. Musiikki yhdisti heitä alusta alkaen. Vuotta myöhemmin ilmestyi Tove Janssonin kuudes muumikirja Taikatalvi (1957, suomennos 1958), jossa Muumipeikko tapaa Tuu-Tikin ja oppii tuntemaan talven arat olennot. Kirjeissään Tove kutsui Tuulikkia aluksi nimellä ”Too-tikki”, mutta nimi lyheni pian Tootiksi. Sarjakuvassa Muumiperhe ja meri (1957) Tuu-tikki esittelee itsensä sanoen: ”Minä olen Tuu-tikki ja kerään ajopuuta.”
Tove Jansson on usein todennut, että Tuu-tikin hahmon esikuva on Tuulikki Pietilä, ja yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä onkin paljon. Tuu-tikin tavoin Tuulikki oli rakentaja, joka loi ateljeehen oman maailmansa. Hänen laaja kiinnostuksensa ulottui kirjoihin ja elokuviin, ja taitavasti nikkaroidut kirjahyllyt – joista löytyi myös alati kasvava videoelokuvien kokoelma – kohosivat katonrajaan. Kuvaavaa on, että hän keräsi Daniel Defoen klassikkoromaani Robinson Crusoen painoksia.