
Tove Janssonin ikoninen Kesäkirja valkokankaalle – Glenn Close elokuvan pääosassa

Tulevana kesänä pieni saari Suomen kauniissa saaristossa kuhisee elämää, kun Kesäkirjaan, kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin rakastettuun romaaniin, pohjoismaisen kaunokirjallisuuden klassikkoon ja bestselleriin perustuvan elokuvan kuvaukset alkavat. Elokuvan ohjaa Charlie McDowell (Windfall, The one I love) ja pääosissa nähdään kahdeksankertainen Oscar-ehdokas Glenn Close sekä norjalainen Anders Danielsen Lie, joka myös oli Oscar-ehdokkaana Joachim Trierin The Worst Person in the World.
Kansainvälisen yhteistuotannon suomalainen osatuottaja on Helsinki-filmi, joka on tuottanut myös Janssonin elämään pohjautuvan Tove-menestyselokuvan. Ohjaaja Charlie McDowell, joka on itsekin Tove Jansson- ja muumifani, sanoo romaanin olevan hänelle hyvin rakas: ”Minulle on suuri kunnia saada sovittaa elokuvaksi yksi lempiromaaneistani, Tove Janssonin Kesäkirja, ja kuvata se Suomessa, kauniissa maassa, johon tämä tarina perustuu. Olen jo pitkään haaveillut työskenteleväni Glenn Closen kanssa. Olen pitkään ihaillut hänen harkitsevuutta, valtavaa monipuolisuutta ja syvästi vangitsevaa läsnäoloa sekä näyttämöllä että valkokankaalla. Löysin Anders Danielsen Lien ensimmäisen kerran hänen loistavasta yhteistyöstään Joachim Trierin kanssa, ja hänestä on nopeasti tullut yksi suosikkinäyttelijöistäni Skandinaviassa. En voi kuvitella upeampaa kaksikkoa tekemään yhteistyötä tässä elokuvassa.”
Kesäkirja – Tove Janssonin henkilökohtainen suosikki
Kesäkirja on Tove Janssonin aikuisten romaaneista rakastetuin, jonka lukijat ympäri maailmaa valitsevat vuosi vuotensa jälkeen kesälukemisekseen. Tove Janssonin vuonna 1972 kirjoittama kirja on elämänmyönteinen tarina iäkkään taiteilijan ja hänen kuusivuotiaan lapsenlapsensa Sophian ystävyydestä, kun he viettävät kesän yhdessä pienellä saarella Suomenlahdella. Kirja oli Tove Janssonille hyvin henkilökohtainen, ja samalla myös yksi hänen suosikeistaan. Sekä kriitikot että yleisö ovat pitäneet sitä mestariteoksena, ja se on käännetty 35 kielelle. Myös Tove Janssonin veljentyttärelle Sophia Janssonille tuntuu hyvin erityiseltä nähdä näin rakas tarina elokuvakankaalla:
”Kesäkirja on rakas monille lukijoille ympäri maailmaa, ja sillä on erityinen paikka sydämessäni. Sen jokainen sana herättää eläviä lapsuusmuistoja rakkaasta isoäidistäni – hänen äänensä, hänen tapansa suhtautua saareen ja liikkua saarella. On fantastista ja henkilökohtaisella tasolla syvästi liikuttavaa vihdoin nähdä tämän tarinan heräävän eloon valkokankaalla.”
Sophia Janssonilta kysytään usein, onko hän kirjan Sophia.
Tunnetut näyttelijät aikuisten rooleissa
Kahdeksankertainen Oscar-ehdokas Glenn Close, joka on hiljattain saanut valmiiksi Netflixin kahden elokuvan kuvaukset: ohjaaja Seth Gordonin toimintakomedian ”Back in Action” ja Lee Danielsin manaajatrillerin ”The Deliverance”, on ollut viihdeteollisuuden vakiokasvo jo puoli vuosisataa.

Hänen rinnallaan Sophia-tytön isän roolissa nähdään Anders Danielsen Lie, joka keräsi ylistäviä arvioita ja kansainvälistä suosiota hiljattain Oscar-ehdokkaana olleesta elokuvasta The Worst Person in the World.

Charlie McDowell on käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hänen esikoisohjauksensa The One I Love sai ensiesityksenä Sundancen elokuvajuhlilla 2014. Elokuva niitti kiitosta esimerkiksi The New York Timesin ja Varietyn kriitikoilta.
Sittemmin McDowell käsikirjoitti Justin Laderin kanssa elokuvan The Discovery (2017), jonka hän myös ohjasi. McDowellin viimeisin valmistunut pitkä elokuva on Windfall, jonka Netflix julkaisi vuonna 2022.
McDowell on myös ohjannut jaksoja tv-sarjoihin, kuten Tales from the Loop (2020) ja Silicon Valley (2016). Tänä vuonna saa ensi-iltanasa McDowellin ohjaama rikoselokuva Gilded Rage, jonka pääosissa nähdään Bill Skarsgård, Christopher Waltz ja Lily Collins.

Kesäkirja-elokuvan tuotantotiimi
Robert Jonesin käsikirjoittaman ja High Frequency Entertainmentin sekä Hurst Capitalin yhteisrahoittaman elokuvan kuvaukset alkavat tänä kesänä Suomessa. Suomessa Kesäkirja-elokuvan levittää ja markkinoi Aurora Studios.
Tuottajina toimivat Kath Mattock (Stille Productions), Kevin Loader (Free Range Films), Duncan Montgomery (High Frequency Entertainment), Aleksi Bardy (Helsinki-Filmi), joka tuotti myös ylistetyn elämäkertaelokuvan Tove, sekä McDowell ja Alex Orlovsky (Case Study Films). Ohjaaviin tuottajiin kuuluvat Jack Selby (High Frequency), Arthur Farache ja Victoria Castelli (Hurst Capital) sekä Lily Collins (Case Study Films). Lily Collins tähdittää myös uutta Moomin Phenomenon podcastia, jota voit kuunnella ja josta voit lukea englanniksi lisää täältä.
Täältä löydät joitakin koskettavimpia Kesäkirjan sitaatteja.
Kesäkirjan on julkaissut suomeksi WSOY ja alkuperäiskielellään ruotsiksi Förlaget Suomessa.