Jokainen taulu on omakuva
Tove Jansson luonnosteli kasvojensa ääriviivat kankaalle hiilellä ja maalasi sitten itsensä öljyvärein omien maalaustensa muodostamaa taustaa vasten. Ensimmäinen näytteille asetettu teos oli piirretty omakuva Strindbergin taidesalongin Humoristien näyttelyssä 1933.
Opiskellessaan kolmekymmentäluvulla Helsingin ja Pariisin taidekouluissa Tove Jansson teki lukuisia omakuvia. Hän omaksui ranskalaisen kolorismin ja impressionismin, ja hän kiinnostui ihmiskasvoista, sekä omistaan että muiden.
Tupakoiva tyttö. Tove Janssonin omakuva, 1940.
Opinnot eivät aina miellyttäneet häntä; hän piti taukoja opinnoista ja vastusti opettajia yhdessä opiskelutovereidensa kanssa. Mutta koko ajan hän sai vaikutteita, ja hän solmi arvokkaita suhteita.
Yksi esikuvista hänen lähipiirissään oli Sam Vanni (Samuel Besprosvanni), joka oli sekä hänen mentorinsa että hänen rakastettunsa. Tove Jansson teki hiilipiirroksen Vannista, joka vuorostaan maalasi hänet.
Yksikään kuva ei ollut toisten kaltainen. Tove Jansson kokeili tekniikoita ja samalla erilaisia rooleja. Uransa ensimmäisten vuosien aikana, neljäkymmentäluvun alussa, hän maalasi itsensä turkislakissa ja turkissa. Häntä innoitti Rembrandtin omakuva, mikä kertoi kuinka paljon hän vaati itseltään. Hän oli taiteilija, joka maalasi taiteen vuoksi.
Maalaus kuvaa itsevarmaa naista vuoropuhelussa taiteen suuren mestarin kanssa, mutta silti hän joskus ajatteli, että hänen ilmeensä näyttää ivalliselta, suorastaan väkinäiseltä. Hän oli tilaisuuttaan itsevarmana odottava maalari, valmis kohtaamaan ammatin haasteet.
Sam Vannin maalaama muotokuva Tove Janssonista, 1940.
Ilvesboa. Tove Janssonin omakuva vuodelta 1942.
Elämäntilanteet näkyivät kuvissa. Kun Tove Janssonista oli tullut menestynyt muumikirjailija, hän maalasi muotokuvan, jolle hän antoi nimeksi ”Vasta-alkaja”. Maalaus aloitti hänen abstraktin kautensa ja samalla uudistumisen, sillä hän signeerasi teoksen sukunimellään.
Aiemmin signeeraus oli ollut Tove, joka yhdistettiin siihen minkä hän nyt halusi jättää taakseen. Hän antautui nöyränä maalaustaiteen palvelukseen: hän oli taas valmis työskentelemään kuin aloittelija.
Kuusikymmenluku oli kuvataiteen saralla tuotteliasta aikaa, jota seurasi jälleen kerran hiljainen kausi. Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä Tove Jansson maalasi viimeistä kertaa tosissaan, intohimoisesti. Hänellä oli tuolloin yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa taiteilijaresidenssi Pariisissa, kuvien kaupungissa.
Siellä Tove Janssonin piti kirjoittaa näytelmäkirjallisuutta, mutta hän oli tv-tuotannon jäljiltä lopen uupunut, ja kun maalaamisen halu syttyi, hän vangitsi itsensä öljyväreillä suorasukaiseen muotokuvaan. Siveltimenvedot ovat leveitä ja riemukkaita, hän näyttäytyy vapautuneena ja itsensä hyvin tuntevana henkilönä.
Tove Janssonin omakuva vuodelta 1975.
Maalaus Seinen rannalla vietetyiltä päiviltä jäi viimeiseksi omakuvaksi, ja se oli esillä myös Tove Janssonin viimeisessä uuden taiteen näyttelyssä vuonna 1975. Ympyrä sulkeutui, sillä myös hänen ensimmäinen näytteille asettamansa teos oli omakuva.
Muotokuva heijastelee Tove Janssonin identiteetin muotoutumista, hänen kykyään muuttua ja tarkastella itseään taiteilijana.
Tove Jansson luonnosteli kasvojensa ääriviivat kankaalle hiilellä ja maalasi sitten itsensä öljyvärein omien maalaustensa muodostamaa taustaa vasten. Ensimmäinen näytteille asetettu teos oli piirretty omakuva Strindbergin taidesalongin Humoristien näyttelyssä 1933.
Opiskellessaan kolmekymmentäluvulla Helsingin ja Pariisin taidekouluissa Tove Jansson teki lukuisia omakuvia. Hän omaksui ranskalaisen kolorismin ja impressionismin, ja hän kiinnostui ihmiskasvoista, sekä omistaan että muiden.
Opinnot eivät aina miellyttäneet häntä; hän piti taukoja opinnoista ja vastusti opettajia yhdessä opiskelutovereidensa kanssa. Mutta koko ajan hän sai vaikutteita, ja hän solmi arvokkaita suhteita.
Yksi esikuvista hänen lähipiirissään oli Sam Vanni (Samuel Besprosvanni), joka oli sekä hänen mentorinsa että hänen rakastettunsa. Tove Jansson teki hiilipiirroksen Vannista, joka vuorostaan maalasi hänet.
Yksikään kuva ei ollut toisten kaltainen. Tove Jansson kokeili tekniikoita ja samalla erilaisia rooleja. Uransa ensimmäisten vuosien aikana, neljäkymmentäluvun alussa, hän maalasi itsensä turkislakissa ja turkissa. Häntä innoitti Rembrandtin omakuva, mikä kertoi kuinka paljon hän vaati itseltään. Hän oli taiteilija, joka maalasi taiteen vuoksi.
Maalaus kuvaa itsevarmaa naista vuoropuhelussa taiteen suuren mestarin kanssa, mutta silti hän joskus ajatteli, että hänen ilmeensä näyttää ivalliselta, suorastaan väkinäiseltä. Hän oli tilaisuuttaan itsevarmana odottava maalari, valmis kohtaamaan ammatin haasteet.
Elämäntilanteet näkyivät kuvissa. Kun Tove Janssonista oli tullut menestynyt muumikirjailija, hän maalasi muotokuvan, jolle hän antoi nimeksi ”Vasta-alkaja”. Maalaus aloitti hänen abstraktin kautensa ja samalla uudistumisen, sillä hän signeerasi teoksen sukunimellään.
Aiemmin signeeraus oli ollut Tove, joka yhdistettiin siihen minkä hän nyt halusi jättää taakseen. Hän antautui nöyränä maalaustaiteen palvelukseen: hän oli taas valmis työskentelemään kuin aloittelija.
Kuusikymmenluku oli kuvataiteen saralla tuotteliasta aikaa, jota seurasi jälleen kerran hiljainen kausi. Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä Tove Jansson maalasi viimeistä kertaa tosissaan, intohimoisesti. Hänellä oli tuolloin yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa taiteilijaresidenssi Pariisissa, kuvien kaupungissa.
Siellä Tove Janssonin piti kirjoittaa näytelmäkirjallisuutta, mutta hän oli tv-tuotannon jäljiltä lopen uupunut, ja kun maalaamisen halu syttyi, hän vangitsi itsensä öljyväreillä suorasukaiseen muotokuvaan. Siveltimenvedot ovat leveitä ja riemukkaita, hän näyttäytyy vapautuneena ja itsensä hyvin tuntevana henkilönä.
Maalaus Seinen rannalla vietetyiltä päiviltä jäi viimeiseksi omakuvaksi, ja se oli esillä myös Tove Janssonin viimeisessä uuden taiteen näyttelyssä vuonna 1975. Ympyrä sulkeutui, sillä myös hänen ensimmäinen näytteille asettamansa teos oli omakuva.
Muotokuva heijastelee Tove Janssonin identiteetin muotoutumista, hänen kykyään muuttua ja tarkastella itseään taiteilijana.
