Viime artikkeli
Luet nyt: Muumit valloittavat maailman
Seuraava artikkeli

Tove Jansson

  • Suomi
  • English
  • Svenska
Tove Jansson portrait photo atelier Tove Jansson painting black white Ex Libris Klovharun Tove Jansson black white movie still
  1. 01
    Elämäkerta Tove Janssonin hehkuvan värikäs elämä
    Tove Janssonin hehkuvan värikäs elämä
  2. 02
    Galleria Tove Janssonin ainutlaatuinen taideaarre
    Tove Janssonin ainutlaatuinen taideaarre
  3. 03
    Tovepedia Faktoja Tove Janssonista
    Faktoja Tove Janssonista
  4. 04
    Henkilöt (Tulossa 2022)
    (Tulossa 2022)
  5. 05
    Paikat (Tulossa 2022)
    (Tulossa 2022)
  6. 06
    Uutisia ja arkiston helmiä
    ja arkiston helmiä
Lataa press kit
image-3532

Muumit valloittavat maailman

  1. 01Muumilaakson filosofinen perusta
  2. 02Muumit Lontoossa
  3. 03Muumi-tuotteet ja tuotteliaisuus
01

Muumilaakson filosofinen perusta


Muumien maailma syntyy sodan runtelemassa ja köyhässä maassa, tuhon partaalla. Katastrofi häämöttää taustalla myös ensimmäisessä Muumi-tarinassa. Tove Jansson ympäröi Muumit lukuisilla ystävillä – yhteisö ja taiteen voima kantavat peikkoja läpi elämän.

Varhaisella muumihahmolla oli pitkä, suippo nenä, ja hahmon nimi oli ”snork”, niisku. Se esiintyi maalauksissa noenharmaana, varjomaisena hahmona, ja siitä tuli osa Tove Janssonin signeerausta pilalehti Garmissa. Aivan ensimmäisen muumimaisen hahmon Tove Jansson oli piirtänyt ulkokäymälän seinään, visuaaliseksi kommentiksi erääseen filosofiseen keskusteluun.

Tove Jansson kirjoitti ensimmäisen muumikertomuksen Muumit ja suuri tuhotulva (1945, suomennos 1991) köyhinä sotavuosina neljäkymmenluvulla, jolloin lastenkertomukset olivat harvassa. Jo ennen ensimmäisen kirjan julkaisua hän alkoi Atos Wirtasen huvilalla Kauniaisissa hahmotella seuraavaa. Jokin inspiroi häntä – ehkä lupaus onnellisemmasta ajasta.

Tove Jansson, Småtrollen och den stora översvämningen -kirjan kansikuva, 1945

Tove Jansson, Småtrollen och den stora översvämningen -kirjan kansikuva, 1945.

Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson luonnosteli kallioisia vuoria, tähtitaivaita, pyrstötähtiä ja Kaivopuiston observatoriota muistuttavan tähtitornin. Muumeista tuli muodoltaan pyöreämpiä, kiltimpiä. Lapsille kirjoitettu teos Muumipeikko ja pyrstötähti (1946, suomennos 1955) kertoo pyrstötähdestä, joka syöksyy kohti Muumilaaksoa. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään Tähtitornia ja siellä asuvia professoreita selvittääkseen mitä oikein on tapahtumassa. Matkalla he kohtaavat ensin Nuuskamuikkusen, josta tulee Muumipeikon paras ystävä, ja sitten Niiskuneidin, johon Muumipeikko rakastuu. Joukon jatkoksi liittyvät vielä Niisku ja Hemuli, ja niin Muumipeikolla on ystävät ympärillään.

Matkan etenee pienten ja suurten katastrofien vuorotellessa, ja ystävykset pelastavat toinen toisensa milloin jyrkänteen reunalta Yksinäisillä Vuorilla, milloin kauhean myrkkypensaan Angosturan tai jättiläismustekalan kourista. Ystävien avuliaisuus on tarinassa keskeistä. Nuuskamuikkunen muistuttaa Muumipeikkoa olennaisesta: taiteesta ja luonnon kauneudesta. Hän saa myös Muumipeikon ja Nipsun heittämään pois tarpeettomat, raskaat kantamuksensa.

Observatorio Tove Janssonin kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti, 1946.

Observatorio Tove Janssonin kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti, 1946.

Piisamisuon filosofi

Tove Jansson seurusteli Atos Wirtasen kanssa, joka oli Ny Tid -lehden päätoimittaja ja sitä mieltä, että lehdessä pitäisi olla jatkuvajuoninen sarjakuva, Amerikan malliin. Tove Jansson tarttui tuumasta toimeen, piirsi ja kirjoitti, ja pian ensimmäinen tarina Mumintrollet och jordens undergång (’Muumipeikko ja maailmanloppu’) painettiinkin lehden lastenosastoon.

Sarjakuvan tarina alkaa Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan tapaan myrskyn keskeltä. Piisamirotta, joskus Piisamiprofeetaksikin kutsuttu, tupsahtaa läpimärkänä Muumitaloon ja kertoo grogilasillisen äärellä muumiperheelle pyrstötähdestä. Perhe hätääntyy suunniltaan, mutta Piisamirotta heittäytyy riippumattoon lukemaan Oswald Spenglerin kirjaa länsimaiden perikadosta.

Tove Janssonin kuvitus Piisamirotasta, 1947-48.

Tove Janssonin kuvitus Piisamirotasta, 1947-48.

Tove Janssonin ensimmäinen Muumi-sarjakuva Ny Tid -lehdessä, 1947.

Tove Janssonin ensimmäinen Muumi-sarjakuva Ny Tid -lehdessä, 1947.

Piisamirotan hahmo kuvastaa filosofian ja eksistentialismin läsnäoloa Muumilaaksossa. Atos Wirtasen huvilan lähellä oli Träskmossenin suoalueen osa, jota Wirtanen ja Jansson nimittivät ”piisamisuoksi”. Wirtasella oli tapana vetäytyä sinne pohdiskelemaan filosofisia kysymyksiä. Kirjeissä Wirtanen on Tove Janssonille ”rakkain”, tai miehen pohdiskelevaan luonteeseen viitaten ”solofif” ja ”mi caro sofo”, ja tosielämän filosofin ajatukset kietoutuvat Muumilaakson ytimeen. 

Muumilaaksoa uhkaavan pyrstötähden vastapainoksi Tove Jansson luo tarinan ystävyyden, taiteen, kauneuden ja yhteisön merkityksestä. Kun pyrstötähti lopulta saavuttaa maapallon, istuu Muumipeikko perheensä ja ystäviensä kanssa luolassa, toisistaan tiukasti kiinni pitäen. Asetelma tuo mieleen sodan aikaiset ilmahyökkäykset ja pommisuojiin paenneet ihmiset. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen koittaa viimein hiljaisuus. Juuri tässä, pienen seurueen yhteisyyden tunteen ja suuren pyrstötähden julmuuden vastakohtaisuudessa, piilee Muumilaakson filosofinen perusta.

image-3541

Kuvitus luolasta Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta, 1946.

Muumien maailma syntyy sodan runtelemassa ja köyhässä maassa, tuhon partaalla. Katastrofi häämöttää taustalla myös ensimmäisessä Muumi-tarinassa. Tove Jansson ympäröi Muumit lukuisilla ystävillä – yhteisö ja taiteen voima kantavat peikkoja läpi elämän.

Varhaisella muumihahmolla oli pitkä, suippo nenä, ja hahmon nimi oli ”snork”, niisku. Se esiintyi maalauksissa noenharmaana, varjomaisena hahmona, ja siitä tuli osa Tove Janssonin signeerausta pilalehti Garmissa. Aivan ensimmäisen muumimaisen hahmon Tove Jansson oli piirtänyt ulkokäymälän seinään, visuaaliseksi kommentiksi erääseen filosofiseen keskusteluun.

Tove Jansson kirjoitti ensimmäisen muumikertomuksen Muumit ja suuri tuhotulva (1945, suomennos 1991) köyhinä sotavuosina neljäkymmenluvulla, jolloin lastenkertomukset olivat harvassa. Jo ennen ensimmäisen kirjan julkaisua hän alkoi Atos Wirtasen huvilalla Kauniaisissa hahmotella seuraavaa. Jokin inspiroi häntä – ehkä lupaus onnellisemmasta ajasta. 

Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson luonnosteli kallioisia vuoria, tähtitaivaita, pyrstötähtiä ja Kaivopuiston observatoriota muistuttavan tähtitornin. Muumeista tuli muodoltaan pyöreämpiä, kiltimpiä. Lapsille kirjoitettu teos Muumipeikko ja pyrstötähti (1946, suomennos 1955) kertoo pyrstötähdestä, joka syöksyy kohti Muumilaaksoa. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään Tähtitornia ja siellä asuvia professoreita selvittääkseen mitä oikein on tapahtumassa. Matkalla he kohtaavat ensin Nuuskamuikkusen, josta tulee Muumipeikon paras ystävä, ja sitten Niiskuneidin, johon Muumipeikko rakastuu. Joukon jatkoksi liittyvät vielä Niisku ja Hemuli, ja niin Muumipeikolla on ystävät ympärillään.

Matkan etenee pienten ja suurten katastrofien vuorotellessa, ja ystävykset pelastavat toinen toisensa milloin jyrkänteen reunalta Yksinäisillä Vuorilla, milloin kauhean myrkkypensaan Angosturan tai jättiläismustekalan kourista. Ystävien avuliaisuus on tarinassa keskeistä. Nuuskamuikkunen muistuttaa Muumipeikkoa olennaisesta: taiteesta ja luonnon kauneudesta. Hän saa myös Muumipeikon ja Nipsun heittämään pois tarpeettomat, raskaat kantamuksensa. 

Piisamisuon filosofi

Tove Jansson seurusteli Atos Wirtasen kanssa, joka oli Ny Tid -lehden päätoimittaja ja sitä mieltä, että lehdessä pitäisi olla jatkuvajuoninen sarjakuva, Amerikan malliin. Tove Jansson tarttui tuumasta toimeen, piirsi ja kirjoitti, ja pian ensimmäinen tarina Mumintrollet och jordens undergång (’Muumipeikko ja maailmanloppu’) painettiinkin lehden lastenosastoon.

Sarjakuvan tarina alkaa Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan tapaan myrskyn keskeltä. Piisamirotta, joskus Piisamiprofeetaksikin kutsuttu, tupsahtaa läpimärkänä Muumitaloon ja kertoo grogilasillisen äärellä muumiperheelle pyrstötähdestä. Perhe hätääntyy suunniltaan, mutta Piisamirotta heittäytyy riippumattoon lukemaan Oswald Spenglerin kirjaa länsimaiden perikadosta.

Piisamirotan hahmo kuvastaa filosofian ja eksistentialismin läsnäoloa Muumilaaksossa. Atos Wirtasen huvilan lähellä oli Träskmossenin suoalueen osa, jota Wirtanen ja Jansson nimittivät ”piisamisuoksi”. Wirtasella oli tapana vetäytyä sinne pohdiskelemaan filosofisia kysymyksiä. Kirjeissä Wirtanen on Tove Janssonille ”rakkain”, tai miehen pohdiskelevaan luonteeseen viitaten ”solofif” ja ”mi caro sofo”, ja tosielämän filosofin ajatukset kietoutuvat Muumilaakson ytimeen.

Muumilaaksoa uhkaavan pyrstötähden vastapainoksi Tove Jansson luo tarinan ystävyyden, taiteen, kauneuden ja yhteisön merkityksestä. Kun pyrstötähti lopulta saavuttaa maapallon, istuu Muumipeikko perheensä ja ystäviensä kanssa luolassa, toisistaan tiukasti kiinni pitäen. Asetelma tuo mieleen sodan aikaiset ilmahyökkäykset ja pommisuojiin paenneet ihmiset. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen koittaa viimein hiljaisuus. Juuri tässä, pienen seurueen yhteisyyden tunteen ja suuren pyrstötähden julmuuden vastakohtaisuudessa, piilee Muumilaakson filosofinen perusta.

image-3529
02

Muumit Lontoossa


Brittiläisen kustantamon julkaisemien kahden Muumi-kirjan menestyksen myötä Tove Janssonille ehdotetaan muumiaiheisen, aikuisille suunnatun sarjakuvan piirtämistä. Hän pitää ajatuksesta, ja vuosien kovan työn jälkeen Muumipeikosta tulee maailmankuulu. Mutta kuuluisuus ei ole helppoa, eikä se tule yksin.

Vappuaattona vuonna 1952 brittiläinen Charles Sutton Associated Newspapers -lehtiyhtymästä saapui vierailulle Helsinkiin. Sutton ja Tove Jansson olivat jo käyneet kirjeenvaihtoa suurelle yleisölle suunnatusta muumiaiheisesta sarjakuvasta, ja Tove Jansson varasi pöydän liikelounasta varten hotelli Kämpistä. Hän oli kokonaan unohtanut vapun, jonka juhlinta oli lounaan alkaessa täydessä vauhdissa.

Tove Jansson muumi sarjakuvaluonnos 1954-55

Tove Janssonin luonnos Muumipeikosta ja Nipsusta ensimmäiseen Muumi-sarjakuvaan 1954-55.

Kämpistä Fleet Streetille

Täysin tuntematon nainen istuutui Charles Suttonin syliin, kaikkialla oli ilmapalloja ja pöytien alla ryömi lapsia. Sutton yllättyi perin pohjin – suomalaisethan olivatkin kovia juhlimaan! Hauskanpito jatkui monikielisillä kekkereillä ateljeessa, jossa tanssittiin skottilaisittain, ja kauniiksi lopuksi Tove Jansson allekirjoitti seitsemänvuotisen sopimuksen jatkuvajuonisesta Muumi-sarjakuvasta.

Charles Sutton ja Tove Jansson työstivät sarjakuvaa kirjeiden välityksellä. Sutton halusi tarinaan mukaan ihastuttavan Niiskuneidin, joka ”käyttää naisellista oveluutta sellaisella vilpittömyydellä, että hän voittaa varmasti miesten sydämet”. Hän myös ehdotti Muumimammalle esiliinaa, jotta tämä erottuisi paremmin muista sarjakuvan hahmoista. Sutton omistautui sarjalle täydestä sydämestään. Hänen vastuullaan oli myös sarjakuvan myynti eri lehtiin, minkä hän tekikin kärsivällisesti ja taiten. 

Tove Jansson oli nerokas ja luova. Hän oli jo ensimmäisessä muumisarjakuvassaan käyttänyt yli kahtakymmentä pitkulaista esinettä – kaikkea vesiletkusta ja siveltimistä piikkilankaan – sarjakuvan ruutujen erottamiseen toisistaan. Sutton kannusti häntä jatkamaan tätä visuaalista erikoisuutta.

Suttonia voi kutsua Muumi-sarjakuvan isäksi, sillä kaikki alkoi noina sateisina päivinä Helsingissä. Puolitoista vuotta tuon ikimuistoisen vappuaaton jälkeen Tove Jansson kutsuttiin viimeinkin Fleet Streetille opiskelemaan sarjakuvan viimeistelyä julkaisukuntoon.

image-3547

Tove Jansson, ”Muumipeikko ja kultainen häntä”, 1958.

image-3550

Tove Jansson, ”Muumipeikko ja kultainen häntä”, 1958.

image-3553

Tove Jansson, ”Muumipeikko ja kultainen häntä”, 1958.

image-3556

Tove Jansson, ”Muumipeikko ja kultainen häntä”, 1958.

image-3559

Tove Jansson, ”Muumipeikko ja kultainen häntä”, 1958.

Vauhtia!

Julian Phipps, Associated Newspapers -yhtymän sarjakuvaosaston päällikkö, isännöi Tove Janssonin muutaman viikon mittaista vierailua Lontoossa helmikuussa 1954. ”Vauhtia! Lisää jännitystä! Lisää vaarallisia tilanteita!” kuului ohje. Keväällä, muutamaa vierailua myöhemmin, sarjakuvan konsepti oli valmis.

Tove Janssonin Muumi-sarjakuvaa alettiin julkaista The Evening News -iltapäivälehdessä syyskuussa 1954. Lehden jakeluautot varustettiin muumiaiheisin mainoksin, joiden välityksellä uutinen sarjasta levisi kulovalkean tavoin läpi kaupungin, ja pian kaikki Lontoossa tunsivat Muumit. Tove Janssonin taloudellinen tilanne muuttui täysin. Vakituinen palkka oli suunnaton helpotus kuvitustöiden pienillä palkkioilla sinnitelleelle taiteilijalle.

Kaksikymmentä miljoonaa lukijaa

The Evening News -iltapäivälehden lisäksi sarjakuva ilmestyi Charles Suttonin väsymättömän myyntityön ansiosta lehdissä ympäri maailman. Muumeista tuli maailmankuuluja. Parhaimmillaan sarjakuvalla oli huimaavat kaksikymmentä miljoonaa lukijaa päivittäin – se tavoitti enemmän lukijoita kuin mikään toinen suomalainen sarjakuva koskaan.

Varsinaisen luomistyön tavoitteena oli kuitenkin kekseliäs intiimiys. Siihen oli vaikea yltää vaaditussa tahdissa. Sarjakuvan teko rasitti Tove Janssonia, joka ei halunnut piirtää konemaisen tehokkaasti, ja lopulta hän kyllästyi Muumipeikkoon niin, että halusi erota tästä. ”En toivoisi pahimmalle vihollisellenikaan, jos minulla sellaista olisi, sopimusta sarjakuvan piirtämisestä”, hän sanoi. Tympääntyminen heijastui kaikkeen Muumeihin liittyvään: myös lapsille kirjoitettujen Muumi-kirjojen huolettomat seikkailut alkoivat saada tummempia sävyjä.

Mieluummin iloinen kuin kuuluisa

Sarjakuvan ilmestyessä neljättä vuotta Tove Jansson piirsi tarinan nimeltään Muumipeikko ja kultainen häntä. Hän oli jo tuolloin alkanut tehdä sarjakuvaa yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa, mutta tämän tarinan hän käsikirjoitti ja piirsi itse.

Tarinassa Muumipeikon häntä on muuttunut kultaiseksi. Nuuskamuikkusen, Muumipapan ja Muumimamman mielestä kuuluisuus ei tee hyvää Muumipeikolle. Niiskuneiti vuoroin ihailee, vuoroin kadehtii häntää, ja röyhkeä Haisuli yrittää hyötyä Muumipeikon kuuluisuudesta. Maine tuo mukanaan hauskoja juhlia mutta myös väärinkäsityksiä, ajanpuutetta, oikeussotkuja ja vihaisen managerin. Sitä paitsi kukaan ei ole kiinnostunut Muumipeikosta itsestään, ainoastaan tämän hännästä. 

Sarjakuvan piirtäminen ei ollut enää hauskaa, ja harkittuaan asiaa jonkin aikaa Tove Jansson luovutti yhteisymmärryksessä Associated Newspapers -yhtymän kanssa sarjakuvien piirtämisen Larsille ja irtisanoi omalta osaltaan sopimuksen etuajassa, viiden vuoden jälkeen.

”Tuntuu kuin suuri paino olisi pudonnut harteilta ja näkee kaiken toisella tavalla. […] Pääasia on, että sarjakuvien piirtäminen on ohi ja nyt minä kaikessa rauhassa vain olen kunnes jokin, into tehdä jotakin, saa minut valtaansa, muttei velvollisuudesta vaan tarpeesta.”Kirjeitä Tove Janssonilta

Tove Jansson juhli eroaan sarjakuvasta lähimpiensä, Tootin ja Hamin kanssa, eräänä kesäiltana, kahden Dopff Dry -valkoviinipullon voimin. Oli tärkeämpää olla iloinen kuin kuuluisa.

image-3526

Lars ja Tove Jansson yhdessä Muumien kanssa, 1962.

Brittiläisen kustantamon julkaisemien kahden Muumi-kirjan menestyksen myötä Tove Janssonille ehdotetaan muumiaiheisen, aikuisille suunnatun sarjakuvan piirtämistä. Hän pitää ajatuksesta, ja vuosien kovan työn jälkeen Muumipeikosta tulee maailmankuulu. Mutta kuuluisuus ei ole helppoa, eikä se tule yksin.

Vappuaattona vuonna 1952 brittiläinen Charles Sutton Associated Newspapers -lehtiyhtymästä saapui vierailulle Helsinkiin. Sutton ja Tove Jansson olivat jo käyneet kirjeenvaihtoa suurelle yleisölle suunnatusta muumiaiheisesta sarjakuvasta, ja Tove Jansson varasi pöydän liikelounasta varten hotelli Kämpistä. Hän oli kokonaan unohtanut vapun, jonka juhlinta oli lounaan alkaessa täydessä vauhdissa.

Kämpistä Fleet Streetille 

Täysin tuntematon nainen istuutui Charles Suttonin syliin, kaikkialla oli ilmapalloja ja pöytien alla ryömi lapsia. Sutton yllättyi perin pohjin – suomalaisethan olivatkin kovia juhlimaan! Hauskanpito jatkui monikielisillä kekkereillä ateljeessa, jossa tanssittiin skottilaisittain, ja kauniiksi lopuksi Tove Jansson allekirjoitti seitsemänvuotisen sopimuksen jatkuvajuonisesta Muumi-sarjakuvasta.

Charles Sutton ja Tove Jansson työstivät sarjakuvaa kirjeiden välityksellä. Sutton halusi tarinaan mukaan ihastuttavan Niiskuneidin, joka ”käyttää naisellista oveluutta sellaisella vilpittömyydellä, että hän voittaa varmasti miesten sydämet”. Hän myös ehdotti Muumimammalle esiliinaa, jotta tämä erottuisi paremmin muista sarjakuvan hahmoista. Sutton omistautui sarjalle täydestä sydämestään. Hänen vastuullaan oli myös sarjakuvan myynti eri lehtiin, minkä hän tekikin kärsivällisesti ja taiten.

Tove Jansson oli nerokas ja luova. Hän oli jo ensimmäisessä muumisarjakuvassaan käyttänyt yli kahtakymmentä pitkulaista esinettä – kaikkea vesiletkusta ja siveltimistä piikkilankaan – sarjakuvan ruutujen erottamiseen toisistaan. Sutton kannusti häntä jatkamaan tätä visuaalista erikoisuutta.

Suttonia voi kutsua Muumi-sarjakuvan isäksi, sillä kaikki alkoi noina sateisina päivinä Helsingissä. Puolitoista vuotta tuon ikimuistoisen vappuaaton jälkeen Tove Jansson kutsuttiin viimeinkin Fleet Streetille opiskelemaan sarjakuvan viimeistelyä julkaisukuntoon. 

Vauhtia!

Julian Phipps, Associated Newspapers -yhtymän sarjakuvaosaston päällikkö, isännöi Tove Janssonin muutaman viikon mittaista vierailua Lontoossa helmikuussa 1954. ”Vauhtia! Lisää jännitystä! Lisää vaarallisia tilanteita!” kuului ohje. Keväällä, muutamaa vierailua myöhemmin, sarjakuvan konsepti oli valmis. 

Tove Janssonin Muumi-sarjakuvaa alettiin julkaista The Evening News -iltapäivälehdessä syyskuussa 1954. Lehden jakeluautot varustettiin muumiaiheisin mainoksin, joiden välityksellä uutinen sarjasta levisi kulovalkean tavoin läpi kaupungin, ja pian kaikki Lontoossa tunsivat Muumit. Tove Janssonin taloudellinen tilanne muuttui täysin. Vakituinen palkka oli suunnaton helpotus kuvitustöiden pienillä palkkioilla sinnitelleelle taiteilijalle. 

Kaksikymmentä miljoonaa lukijaa

The Evening News -iltapäivälehden lisäksi sarjakuva ilmestyi Charles Suttonin väsymättömän myyntityön ansiosta lehdissä ympäri maailman. Muumeista tuli maailmankuuluja. Parhaimmillaan sarjakuvalla oli huimaavat kaksikymmentä miljoonaa lukijaa päivittäin – se tavoitti enemmän lukijoita kuin mikään toinen suomalainen sarjakuva koskaan.

Varsinaisen luomitsyön tavoitteena oli kuitenkin kekseliäs intiimiys. Siihen oli vaikea yltää vaaditussa tahdissa. Sarjakuvan teko rasitti Tove Janssonia, joka ei halunnut piirtää konemaisen tehokkaasti, ja lopulta hän kyllästyi Muumipeikkoon niin, että halusi erota tästä. ”En toivoisi pahimmalle vihollisellenikaan, jos minulla sellaista olisi, sopimusta sarjakuvan piirtämisestä”, hän sanoi. Tympääntyminen heijastui kaikkeen Muumeihin liittyvään: myös lapsille kirjoitettujen Muumi-kirjojen huolettomat seikkailut alkoivat saada tummempia sävyjä.

Mieluummin iloinen kuin kuuluisa 

Sarjakuvan ilmestyessä neljättä vuotta Tove Jansson piirsi tarinan nimeltään Muumipeikko ja kultainen häntä. Hän oli jo tuolloin alkanut tehdä sarjakuvaa yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa, mutta tämän tarinan hän käsikirjoitti ja piirsi itse.

Tarinassa Muumipeikon häntä on muuttunut kultaiseksi. Nuuskamuikkusen, Muumipapan ja Muumimamman mielestä kuuluisuus ei tee hyvää Muumipeikolle. Niiskuneiti vuoroin ihailee, vuoroin kadehtii häntää, ja röyhkeä Haisuli yrittää hyötyä Muumipeikon kuuluisuudesta. Maine tuo mukanaan hauskoja juhlia mutta myös väärinkäsityksiä, ajanpuutetta, oikeussotkuja ja vihaisen managerin. Sitä paitsi kukaan ei ole kiinnostunut Muumipeikosta itsestään, ainoastaan tämän hännästä.

Sarjakuvan piirtäminen ei ollut enää hauskaa, ja harkittuaan asiaa jonkin aikaa Tove Jansson luovutti yhteisymmärryksessä Associated Newspapers -yhtymän kanssa sarjakuvien piirtämisen Larsille ja irtisanoi omalta osaltaan sopimuksen etuajassa, viiden vuoden jälkeen.

”Tuntuu kuin suuri paino olisi pudonnut harteilta ja näkee kaiken toisella tavalla. […] Pääasia on, että sarjakuvien piirtäminen on ohi ja nyt minä kaikessa rauhassa vain olen kunnes jokin, into tehdä jotakin, saa minut valtaansa, muttei velvollisuudesta vaan tarpeesta.” Kirjeitä Tove Janssonilta

Tove Jansson juhli eroaan sarjakuvasta lähimpiensä, Tootin ja Hamin kanssa, eräänä kesäiltana, kahden Dopff Dry -valkoviinipullon voimin. Oli tärkeämpää olla iloinen kuin kuuluisa.

image-3535
03

Muumi-tuotteet ja tuotteliaisuus


Tove Jansson on ponnistellut määrätietoisesti voidakseen elättää itsensä taiteella, taiteellisuudesta tinkimättä. Nyt hänet on julistettu neroksi, ja kaupallinen menestyskin on kasvanut sellaisiin mittoihin, että liikeasiat vievät aivan liikaa aikaa. Alkaa olla aika jättää jäähyväiset Muumeille. Mutta onko edes mahdollista päättää tarinaa, joka on kasvanut kokonaiseksi maailmaksi?
image-3538

NK tavaratalon mainos vuodelta 1957.

Helmikuussa 1957 Tove Jansson oli kunniavieraana Tukholmassa. Paikalla olivat myös ruotsalaiset lastenkirjailijatähdet Astrid Lindgren ja Lennart Hellsing, jotka Tove Janssonin tavoin ovat tulleet tunnetuiksi yhtä jalkaa hyvinvointiyhteiskunnan esiinmarssin kanssa. Pisin nimikirjoitusjono kiemurteli silti Muumi-Toven edessä. Hän oli ehtinyt kirjoittaa viisi lapsille suunnattua Muumi-kirjaa ja yhden muumiaiheisen kuvakirjan, ja luki tilaisuudessa ääneen myöhemmin samana vuonna julkaistavan Taikatalven (1957, suomennos 1958) käsikirjoitusta.

image-3574

Tove Jansson Muumipeikko- ja Niiskuneiti-patsaiden kanssa Stockmannilla, 1956.

image-3523

Astrid Lindgren ja Tove Jansson, 1957.

Uudestaan!

Valtaisen menestyksen myötä Muumi-Toven – tai ”muumikrumeluurskan”, kuten hän itseään nimitti – tehtävät veivät paljon aikaa. Tove Jansson työskenteli monella taiteen saralla ja teki valtavasti erilaisia töitä. Hän muokkasi Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ruotsinkielistä versiota useita kertoja (vuonna 1946 ilmestyneen kirjan Kometjakten viimeinen versio Kometen kommer ilmestyi 1968). Samaan teokseen perustui myös Svenska Teaterniin vuonna 1949 sovitettu lastennäytelmä Mumintrollen och kometen, jonka ohjasi Vivica Bandler. Myös sarjakuvasta Mumin och kometen on kaksi versiota – varhainen Ny Tid -lehdessä ilmestynyt, ja myöhemmin julkaistu, yhdessä Lars Janssonin kanssa ammattimaisesti piirretty ja modernisti tyylitelty versio.

Uudet versiot mukautettiin aina uuteen kanavaan ja uuteen aikaan. Näytelmä Mumintrollen och kometen sisälsi aineksia teoksista Taikurin hattu (1948, suomennos 1956) ja Muumipapan urotyöt (1950, suomennos 1963), jotka Tove Jansson oli tuolloin ehtinyt kirjoittaa. Kaikki sujui hyvin niin kauan kuin hän valvoi asioita itse, mutta taide voi joskus ottaa jalat alleen ja livahtaa omille teilleen. Göteborgin kaupunginteatterin versio Mumintrollen och kometen -näytelmästä epäonnistui, ja Tove Jansson oli tyytyväinen, kun esitys ei jatkanut maailman lavoille.

Muumit ja kaupallisuus

Tove Jansson oli ponnistellut määrätietoisesti voidakseen elättää itsensä taiteellaan. 

Nyt hän oli urallaan vaiheessa, jossa työtarjouksia tuli niin paljon, että hän joutui suurimmaksi osaksi kieltäytymään niistä, ja hänen luomansa Muumipeikko oli ikuistettu niin marsipaaniin kuin posliiniinkin. Eri materiaaleista tehtyjä peikkoja myytiin aluksi NK:n tavaratalossa Tukholmassa ja Stockmannilla Helsingissä, ja Tove Jansson valvoi itse kaikkea tuotantoa vasta perustetun perheyrityksen Moomin Charactersin kautta. Kun leluvalmistaja Mettoy Playcraft halusi tehdä muumiaiheisia nukkeja, lähetti Tove Jansson yritykselle yksityiskohtaiset ohjeet:

”Say, about 5 to 6 inches for Moomin and Snorkmaiden, and 6 to 7 for the parents (possible 6 ½ for mamma and 7 for pappa as he has his hat on).” Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä

Kun Tove Jansson kutsuttiin NK:n suureen muumitapahtumaan Tukholmaan, otti hän mukaan vanhempansa. Matka oli unelmien täyttymys, isä Faffan oli haljeta ylpeydestä, ja he nauttivat kaikesta täysin siemauksin. Useimmiten liikematkat pitivät sisällään lähinnä liikeasioita ja signeeraustilaisuuksia, mutta niillä oppi myös suojaamaan yksityisyyttään, kääntämään hienotunteisesti selkänsä kyselijöille.

image-3583

Tove Jansson Atelier Faunin valmistamien Muumien kanssa 1956.

Neroksi julistettu ja plagioijaksi syytetty

Taikatalven (1957, suomennos 1958) julkaisun myötä Tove Jansson oli julistettu neroksi. Hän sai Elsa Beskow -palkinnon kirjan kuvituksista, jotka oli tehty raapetekniikalla, raaputtamalla valkoisia kuvia esiin mustan pinnan alta. Hän oli kriitikoiden lempilapsi ja yleisön suosikki, ja hänen teoksistaan tehtiin akateemista tutkimusta. Valtava kiinnostus toi kuitenkin mukanaan myös ongelmia.

Eräs taideprofessori väitti ruotsalaisessa iltapäivälehti Expressenissä, että Muumipeikko olisi kopio taiteilija Verner Molinin ”mörksugga”-nimisestä hahmosta. Syytös oli perusteeton, sillä Tove Janssonin olisi ollut mahdotonta saada vaikutteita Molinin Ruotsissa vuonna 1942 pitämästä näyttelystä – hänhän oli tuolloin jumissa sotaa käyvän Suomen pääkaupungissa. Muumeja koskevat neuvottelut, erilaiset esiintymiset ja kirjeenvaihto olivat joskus aikamoinen sekamelska.

Jäähyväiset

Tove Jansson uskoi kiinnostuksen Muumeja kohtaan laimenevan ajan myötä, mutta niin ei oikeastaan koskaan tapahtunut. Kaikkiaan yhdeksän lapsille suunnattua kirjaa, kolme kuvakirjaa ja lukematon määrä yhteistöitä, käännöksiä ja liiketoimia takasivat sen, että täydellinen irtautuminen Muumien maailmasta oli mahdottomuus.

Viimeinen Muumi-kirja Muumilaakson marraskuu (1970) oli silti eräänlainen piste Muumien tarinalle. Tove Jansson oli juuri saanut teoksen käsikirjoituksen valmiiksi ja alkanut tehdä kuvitusta, kun Ham kuoli. Oli keskikesä ja kuvitustyö kannatteli häntä surun keskellä, hetkeen hän ei tehnyt muuta kuin piirsi, kumartuneena työpöytänsä ääreen Klovharun saarella; kuvia syntyi kaikkiaan 83. Hän kirjoitti: ”Minusta tuntuu, että olen ollut huolissani Hamista koko ikäni.”

Muumilaakson marraskuu on omistettu Larsille. Tämä oli pyytänyt sisartaan muokkaamaan kertomuksesta valoisamman, mutta muutosten jälkeenkin kirjaan jäi paljon surua ja lopullisuuden tunnetta. Myös kirjan ilmestyttyä sen vastaanotossa noteerattiin melankolia, johon laakso on kietoutunut. Jäähyväiset oli sittenkin mahdollista jättää, kirjoittamalla ne.

 ”Nuuskamuikkunen seisoi teltan edessä ja vainusi lähdön ilmassa; hän oli valmis matkaan. Kohta talvi sulkisi laakson.” Muumilaakson marraskuu

image-3568

Tove Janssonin kuvitus Muumipeikosta ja Esi-isästä Taikatalvi-kirjaan vuodelta 1958.

image-3577

Tove Janssonin kuvitus Muumilaakson marraskuu -kirjaan, 1970.

Tove Janssonin kuvitus Nuuskamuikkusesta kirjaan Muumilaakson marraskuu, 1971.

Tove Janssonin kuvitus Nuuskamuikkusesta kirjaan Muumilaakson marraskuu, 1970.

Tove Jansson on ponnistellut määrätietoisesti voidakseen elättää itsensä taiteella, taiteellisuudesta tinkimättä. Nyt hänet on julistettu neroksi, ja kaupallinen menestyskin on kasvanut sellaisiin mittoihin, että liikeasiat vievät aivan liikaa aikaa. Alkaa olla aika jättää jäähyväiset Muumeille. Mutta onko edes mahdollista päättää tarinaa, joka on kasvanut kokonaiseksi maailmaksi?

Helmikuussa 1957 Tove Jansson oli kunniavieraana Tukholmassa. Paikalla olivat myös ruotsalaiset lastenkirjailijatähdet Astrid Lindgren ja Lennart Hellsing, jotka Tove Janssonin tavoin ovat tulleet tunnetuiksi yhtä jalkaa hyvinvointiyhteiskunnan esiinmarssin kanssa. Pisin nimikirjoitusjono kiemurteli silti Muumi-Toven edessä. Hän oli ehtinyt kirjoittaa viisi lapsille suunnattua Muumi-kirjaa ja yhden muumiaiheisen kuvakirjan, ja luki tilaisuudessa ääneen myöhemmin samana vuonna julkaistavan Taikatalven (1957, suomennos 1958) käsikirjoitusta.

Uudestaan!

 Valtaisen menestyksen myötä Muumi-Toven – tai ”muumikrumeluurskan”, kuten hän itseään nimitti – tehtävät veivät paljon aikaa. Tove Jansson työskenteli monella taiteen saralla ja teki valtavasti erilaisia töitä. Hän muokkasi Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ruotsinkielistä versiota useita kertoja (vuonna 1946 ilmestyneen kirjan Kometjakten viimeinen versio Kometen kommer ilmestyi 1968). Samaan teokseen perustui myös Svenska Teaterniin vuonna 1949 sovitettu lastennäytelmä Mumintrollen och kometen, jonka ohjasi Vivica Bandler. Myös sarjakuvasta Mumin och kometen on kaksi versiota – varhainen Ny Tid -lehdessä ilmestynyt, ja myöhemmin julkaistu, yhdessä Lars Janssonin kanssa ammattimaisesti piirretty ja modernisti tyylitelty versio.

Uudet versiot mukautettiin aina uuteen kanavaan ja uuteen aikaan. Näytelmä Mumintrollen och kometen sisälsi aineksia teoksista Taikurin hattu (1948, suomennos 1956) ja Muumipapan urotyöt (1950, suomennos 1963), jotka Tove Jansson oli tuolloin ehtinyt kirjoittaa. Kaikki sujui hyvin niin kauan kuin hän valvoi asioita itse, mutta taide voi joskus ottaa jalat alleen ja livahtaa omille teilleen. Göteborgin kaupunginteatterin versio Mumintrollen och kometen -näytelmästä epäonnistui, ja Tove Jansson oli tyytyväinen, kun esitys ei jatkanut maailman lavoille. 

Muumit ja kaupallisuus

Tove Jansson oli ponnistellut määrätietoisesti voidakseen elättää itsensä taiteellaan. 

Nyt hän oli urallaan vaiheessa, jossa työtarjouksia tuli niin paljon, että hän joutui suurimmaksi osaksi kieltäytymään niistä, ja hänen luomansa Muumipeikko oli ikuistettu niin marsipaaniin kuin posliiniinkin. Eri materiaaleista tehtyjä peikkoja myytiin aluksi NK:n tavaratalossa Tukholmassa ja Stockmannilla Helsingissä, ja Tove Jansson valvoi itse kaikkea tuotantoa vasta perustetun perheyrityksen Moomin Charactersin kautta. Kun leluvalmistaja Mettoy Playcraft halusi tehdä muumiaiheisia nukkeja, lähetti Tove Jansson yritykselle yksityiskohtaiset ohjeet:

”Say, about 5 to 6 inches for Moomin and Snorkmaiden, and 6 to 7 for the parents (possible 6 ½ for mamma and 7 for pappa as he has his hat on).” Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä 

Kun Tove Jansson kutsuttiin NK:n suureen muumitapahtumaan Tukholmaan, otti hän mukaan vanhempansa. Matka oli unelmien täyttymys, isä Faffan oli haljeta ylpeydestä, ja he nauttivat kaikesta täysin siemauksin. Useimmiten liikematkat pitivät sisällään lähinnä liikeasioita ja signeeraustilaisuuksia, mutta niillä oppi myös suojaamaan yksityisyyttään, kääntämään hienotunteisesti selkänsä kyselijöille.

Neroksi julistettu ja plagioijaksi syytetty

Taikatalven (1957, suomennos 1958) julkaisun myötä Tove Jansson oli julistettu neroksi. Hän sai Elsa Beskow -palkinnon kirjan kuvituksista, jotka oli tehty raapetekniikalla, raaputtamalla valkoisia kuvia esiin mustan pinnan alta. Hän oli kriitikoiden lempilapsi ja yleisön suosikki, ja hänen teoksistaan tehtiin akateemista tutkimusta. Valtava kiinnostus toi kuitenkin mukanaan myös ongelmia.

Eräs taideprofessori väitti ruotsalaisessa iltapäivälehti Expressenissä, että Muumipeikko olisi kopio taiteilija Verner Molinin ”mörksugga”-nimisestä hahmosta. Syytös oli perusteeton, sillä Tove Janssonin olisi ollut mahdotonta saada vaikutteita Molinin Ruotsissa vuonna 1942 pitämästä näyttelystä – hänhän oli tuolloin jumissa sotaa käyvän Suomen pääkaupungissa. Muumeja koskevat neuvottelut, erilaiset esiintymiset ja kirjeenvaihto olivat joskus aikamoinen sekamelska.

Jäähyväiset

Tove Jansson uskoi kiinnostuksen Muumeja kohtaan laimenevan ajan myötä, mutta niin ei oikeastaan koskaan tapahtunut. Kaikkiaan yhdeksän lapsille suunnattua kirjaa, kolme kuvakirjaa ja lukematon määrä yhteistöitä, käännöksiä ja liiketoimia takasivat sen, että täydellinen irtautuminen Muumien maailmasta oli mahdottomuus.

Viimeinen Muumi-kirja Muumilaakson marraskuu (1970) oli silti eräänlainen piste Muumien tarinalle. Tove Jansson oli juuri saanut teoksen käsikirjoituksen valmiiksi ja alkanut tehdä kuvitusta, kun Ham kuoli. Oli keskikesä ja kuvitustyö kannatteli häntä surun keskellä, hetkeen hän ei tehnyt muuta kuin piirsi, kumartuneena työpöytänsä ääreen Klovharun saarella; kuvia syntyi kaikkiaan 83. Hän kirjoitti: ”Minusta tuntuu, että olen ollut huolissani Hamista koko ikäni.”

Muumilaakson marraskuu on omistettu Larsille. Tämä oli pyytänyt sisartaan muokkaamaan kertomuksesta valoisamman, mutta muutosten jälkeenkin kirjaan jäi paljon surua ja lopullisuuden tunnetta. Myös kirjan ilmestyttyä sen vastaanotossa noteerattiin melankolia, johon laakso on kietoutunut. Jäähyväiset oli sittenkin mahdollista jättää, kirjoittamalla ne. 

”Nuuskamuikkunen seisoi teltan edessä ja vainusi lähdön ilmassa; hän oli valmis matkaan. Kohta talvi sulkisi laakson.”Muumilaakson marraskuu

Lähteet & oikeudet

Teksti

Hanna Ylöstalo

Lähteet

Jansson, Tove. Mumintrollet och jordens undergång (3.10.1947–2.4.1948) Ny Tid -lehdessä. Teoksessa Maailmanloppu tulee! Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Ny Tid -lehdessä 1947–48 (2007). Suomentanut Juhani Tolvanen. Helsinki: Tigertext / Ny Tid. (Muumilaakson filosofinen perusta)

Jansson, Tove & Lars Jansson. Sarjakuva #17 Muumipeikko ja pyrstötähti. Käsikirjoitus Lars Jansson, kuvitus Tove Jansson (1958). Teoksessa Muumipeikko 7 (1991). Suomentaneet Anita Salmivuori & Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY (Muumilaakson filosofinen perusta)

Jansson, Tove. Sarjakuva #18 Muumipeikko ja kultainen häntä (1958). Teoksessa Muumipeikko 7 (1991). Suomentaneet Anita Salmivuori & Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY. (Muumit Lontoossa)

Jansson, Tove. Muumilaakson marraskuu (1970, alkuperäinen teos Sent i november). Suomentanut Kaarina Helakisa. Helsinki: WSOY.

Jansson, Tove. ”Atos ystäväni”, teoksessa Maailmanloppu tulee! Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Ny Tid -lehdessä 1947–48 (2007, alkuperäinen essee ”Atos min vän”, Astra Nova nro 2/1996). Suomentanut Juhani Tolvanen. Helsinki: Tigertext / Ny Tid. (Muumilaakson filosofinen perusta)

Järvelä, Juha. Tove Janssonin Helsinki (2021). Helsinki: Minerva Kustannus. (Muumilaakson filosofinen perusta) 

Ringbom, Henrika. ”Sarja alkoi Ny Tid -lehdessä: Muumipeikko ja maailmanloppu. Kuinka sitten sattuikin?” Teoksessa Maailmanloppu tulee! Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Ny Tid -lehdessä 1947–48(2007). Suomentanut Juhani Tolvanen. Helsinki: Tigertext / Ny Tid. (Muumit Lontoossa)

 Tolvanen, Juhani. Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson. Muumipeikko-sarjakuvan tarina (2000). Helsinki: WSOY. (Muumit Lontoossa) 

Westin, Boel. Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä (2008). Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildts.

(Muumit Lontoossa. Muumi-tuotteet ja tuotteliaisuus. Sitaatti ”Say, about 5 to 6 inches…” kirjoitettu 29.5.1966.) 

Westin, Boel & Helen Svensson (toim.). Kirjeitä Tove Janssonilta (2014). Suomentaneet Jaana Nikula & Tuula Kojo. Helsinki: Schildts & Söderströms.

(Muumilaakson filosofinen perusta: Atos Wirtasta käsittelevä luku. Sitaatti kirjeestä 4.1.1948. Muumit Lontoossa: kirje Tuulikki Pietilälle heinäkuussa 1956 ja Maya Vannille 11.7.1959. Muumi-tuotteet ja tuotteliaisuus: kirje Tuulikki Pietilälle 25.3.1957.)

Kuvaoikeudet

01  Moomin Charactersin arkisto

02–06 © Moomin Characters ™

07-08 Moomin Charactersin arkisto

09-13 © Moomin Characters ™

14-15 Moomin Charactersin arkisto

16 © Moomin Characters ™

17-18 Moomin Charactersin arkisto

19 © Reino Loppinen

20-22 © Moomin Characters ™


MUUT ARTIKKELIT

image-1919

Elämää ateljeessa

image-1922

Elämänsä sommitteleva taiteilija

Tove Jansson kirjoittaja

Herkkävaistoinen kirjailija

Tove Jansson pieni nyytiäinen

Olipa kerran pieni nyytiäinen

image-3615

Työn iloa

image-3618

Yksinäisten ja vapaiden saari

PRIVACY POLICY / COOKIE POLICY / SITE CREDITS

SUBSCRIBE TO THE NEWSLETTER
INSTAGRAM

© MOOMIN CHARACTERS ™
© TOVE JANSSON

Our website uses cookies and tracking scripts to improve your experience and analyze the traffic.
Find out more from our Privacy Policy & Cookie Policy.