Tove Jansson atelier

E
l
ä
m
ä
ä
a
t
e
l
j
e
e
s
s
a

  1. 0
    1
    A
    v
    o
    i
    n
    t
    e
    n
    o
    v
    i
    e
    n
    p
    e
    r
    h
    e
  2. 0
    2
    M
    a
    a
    l
    a
    u
    k
    s
    i
    s
    t
    a
    k
    a
    t
    o
    a
    a
    h
    o
    h
    d
    e
  3. 0
    3
    M
    a
    a
    l
    a
    u
    s
    t
    e
    l
    i
    n
    e
    k
    e
    s
    k
    e
    l
    l
    ä
    l
    a
    t
    t
    i
    a
    a
  4. 0
    4
    K
    i
    v
    i
    t
    ä
    y
    t
    t
    ä
    h
    o
    p
    e
    a
    a
01

Avointen ovien perhe


Boheemin ateljeekodin seinillä riippuu perheen ystävien maalaamia tauluja, ja hyllyillä on metreittäin erilaisia kirjoja.

Lapsuudessaan Tove Jansson istui äitinsä Signe Hammarsten Janssonin, Hamin, sylissä, kun tämä teki kuvituksia lehtiin ja suunnitteli seteleitä. Pieni perhe asui jugendtalossa Katajanokan Luotsikadulla.

Ham oli yllättänyt kaikki ja muuttanut kaupunkiin, jossa puhutaan suomea, ja kaiken tämän hän oli tehnyt rakkaudesta Viktor Janssoniin, Faffaniin, jonka hän oli tavannut Pariisissa. Venäjän vallankumouksista puhuttiin, ja kun Tove Jansson oli vain muutaman vuoden ikäinen, Suomi julistautui itsenäiseksi ja sisällissota puhkesi.

Ham kantoi vastuun perheen päivittäisestä elannosta. Yhdessä tyttärensä kanssa hän esiintyi feministisen aikakauslehden kannessa; nainen perheen raha-asioiden hoitajana oli harvinaisuus.

Tove Jansson mother child

Tove Jansson äitinsä Signe Hammarsten Janssonin, Hamin, sylissä.

Kymmenluku oli muutoksen aikaa Suomessa – täysin oma kansallinen ja kielellinen identiteetti alkoi versoa. Sota-aika leimasi lapsuutta, mutta tunnelma Janssonien kotona oli onnellinen. Äiti ja lapsi istuivat yhdessä uunivalkeaa katsellen, ja äiti kertoi sadun, joka alkoi aina samalla tavalla:

”Oli kerran pieni tyttö joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti…” (Kuvanveistäjän tytär, 1968)

Tove Jansson oli ydinperheen vanhin lapsi; perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen vanhemmat sekä veljet Per Olov ja Lars. Kulttuuri kotona oli yhtä paljon suomenruotsalainen kuin ruotsalainenkin.

Sisarukset oppivat jo varhain, että taiteilijan ammatti on arkipäivää ja elämän tarkoitus.

Viktor Jansson Signe Hammarsten-Jansson Paris

Viktor Jansson ja Signe Hammarsten Jansson tapasivat Pariisissa.

Astra Signe Hammarsten Jansson Tove Jansson cover

Signe Hammarsten Jansson ja tytär Tove aikakauslehti Astran kannessa vuonna 1922.

Tove Jansson childhood illustration

Tove Jansson kirjoitti ja kuvitti jo varhain pieniä tarinoita, tämä on vuodelta 1921.

Toinen Tove Janssonille tärkeä perhe eli Pohjanlahden toisella puolen. Kuusitoistavuotiaana hän asui enonsa luona Tukholmassa opiskellessaan taideteollisessa koulussa. Samalla hän vietti pitkiä aikoja äidinäidin, äidinisän ja koko suuren pappisperheen seurassa, rehevän puutarhan ympäröimän talon suurella kuistilla. Enot kertovat vauhdikkaita kummitustarinoita, ja aivan kuten sisarensa Ham, he olivat tarmokkaita, rohkeita, ja Tove Jansson piti heistä kovasti.


O
l
i
k
e
r
r
a
n
p
i
e
n
i
t
y
t
t
ö
j
o
k
a
o
l
i
n
i
i
n
t
a
v
a
t
t
o
m
a
n
k
a
u
n
i
s
,
j
a
h
ä
n
e
n
ä
i
t
i
n
s
ä
p
i
t
i
h
ä
n
e
s
t
ä
n
i
i
n
t
a
v
a
t
t
o
m
a
s
t
i


Taideteollisessa koulussa teini-ikäinen Tove Jansson kasvoi kohisten. Hän muotoili, piirsi croquis’ta ja rakasti värejä. Kirjeissään hän kertoi koti-ikävästä mutta myös kaikenlaisesta hauskasta, sekä siitä vastuusta, jota hän jo tuolloin tunsi. Tove Jansson paloi halusta kertoa tarinoita ja “duunata”, kuten hän itse nimitti luovaa tekemistä, mutta elämässä oli muutakin, hän halusi myös auttaa Hamia perheen elannon hankkimisessa.

Vanhempien jalanjäljissä kulkeminen oli luonnollista, he olivat omistautuneet kokonaan taiteelle, sellainen jättää jälkensä. Perhe muutti vastaperustettuun taiteilijakoti Lallukkaan Töölöön ja muodosti oman taiteilijayhteisön.

Ham avusti Faffania kipsivalannassa, veljekset alkoivat kirjoittaa ja perheenjäsenistä tuli toistensa hovikriitikoita. Hamin työkontaktien kautta Tove Janssonille aukesivat monien merkittävien lehtien toimitusten ovet. Faffanin ja hänen taiteilijaystäviensä juhlat venyivät pikkutunneille.

Toimeentulon ja taiteen teon suhde oli alusta asti kristallinkirkas. Taide oli työtä, elämänasenne, intohimo, ja jotakin jolla elättää itsensä.

Boheemin ateljeekodin seinillä riippuu perheen ystävien maalaamia tauluja, ja hyllyillä on metreittäin erilaisia kirjoja.

Lapsuudessaan Tove Jansson istui äitinsä Signe Hammarsten Janssonin, Hamin, sylissä, kun tämä teki kuvituksia lehtiin ja suunnitteli seteleitä. Pieni perhe asui jugendtalossa Katajanokan Luotsikadulla.

Ham oli yllättänyt kaikki ja muuttanut kaupunkiin, jossa puhutaan suomea, ja kaiken tämän hän oli tehnyt rakkaudesta Viktor Janssoniin, Faffaniin, jonka hän oli tavannut Pariisissa. Venäjän vallankumouksista puhuttiin, ja kun Tove Jansson oli vain muutaman vuoden ikäinen, Suomi julistautui itsenäiseksi ja sisällissota puhkesi.

Ham kantoi vastuun perheen päivittäisestä elannosta. Yhdessä tyttärensä kanssa hän esiintyi feministisen aikakauslehden kannessa; nainen perheen raha-asioiden hoitajana oli harvinaisuus.

Kymmenluku oli muutoksen aikaa Suomessa – täysin oma kansallinen ja kielellinen identiteetti alkoi versoa. Sota-aika leimasi lapsuutta, mutta tunnelma Janssonien kotona oli onnellinen. Äiti ja lapsi istuivat yhdessä uunivalkeaa katsellen, ja äiti kertoi sadun, joka alkoi aina samalla tavalla:

”Oli kerran pieni tyttö joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti…”
Kuvanveistäjän tytär 1968

Tove Jansson oli ydinperheen vanhin lapsi; perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen vanhemmat sekä veljet Per Olov ja Lars. Kulttuuri kotona oli yhtä paljon suomenruotsalainen kuin ruotsalainenkin.

Sisarukset oppivat jo varhain, että taiteilijan ammatti on arkipäivää ja elämän tarkoitus.

Toinen Tove Janssonille tärkeä perhe eli Pohjanlahden toisella puolen. Kuusitoistavuotiaana hän asui enonsa luona Tukholmassa opiskellessaan taideteollisessa koulussa. Samalla hän vietti pitkiä aikoja äidinäidin, äidinisän ja koko suuren pappisperheen seurassa, rehevän puutarhan ympäröimän talon suurella kuistilla. Enot kertovat vauhdikkaita kummitustarinoita, ja aivan kuten sisarensa Ham, he olivat tarmokkaita, rohkeita, ja Tove Jansson piti heistä kovasti.


O
l
i
k
e
r
r
a
n
p
i
e
n
i
t
y
t
t
ö
j
o
k
a
o
l
i
n
i
i
n
t
a
v
a
t
t
o
m
a
n
k
a
u
n
i
s
,
j
a
h
ä
n
e
n
ä
i
t
i
n
s
ä
p
i
t
i
h
ä
n
e
s
t
ä
n
i
i
n
t
a
v
a
t
t
o
m
a
s
t
i


Taideteollisessa koulussa teini-ikäinen Tove Jansson kasvoi kohisten. Hän muotoili, piirsi croquis’ta ja rakasti värejä. Kirjeissään hän kertoi koti-ikävästä mutta myös kaikenlaisesta hauskasta, sekä siitä vastuusta, jota hän jo tuolloin tunsi. Tove Jansson paloi halusta kertoa tarinoita ja “duunata”, kuten hän itse nimitti luovaa tekemistä, mutta elämässä oli muutakin, hän halusi myös auttaa Hamia perheen elannon hankkimisessa.

Vanhempien jalanjäljissä kulkeminen oli luonnollista, he olivat omistautuneet kokonaan taiteelle, sellainen jättää jälkensä. Perhe muutti vastaperustettuun taiteilijakoti Lallukkaan Töölöön ja muodosti oman taiteilijayhteisön.

Ham avusti Faffania kipsivalannassa, veljekset alkoivat kirjoittaa ja perheenjäsenistä tuli toistensa hovikriitikoita. Hamin työkontaktien kautta Tove Janssonille aukesivat monien merkittävien lehtien toimitusten ovet. Faffanin ja hänen taiteilijaystäviensä juhlat venyivät pikkutunneille.

Toimeentulon ja taiteen teon suhde oli alusta asti kristallinkirkas. Taide oli työtä, elämänasenne, intohimo, ja jotakin jolla elättää itsensä.

Tove Jansson perhe ateljee
02

Maalauksista katoaa hohde


Kun toinen maailmansota syttyy ja Suomi jää puristuksiin Neuvostoliiton ja Saksan väliin, kääntyy koko elämä ylösalaisin. Nuoren Tove Janssonin ura taiteilijana törmää uusiin vastoinkäymisiin, ja perheessä erimielisyydet syvenevät.

Maalauksista katoaa hohde, olemassaololta katoaa suunta.

”Päivät ovat lyhyitä ja harmaita. Kaikki kulkevat omaa pikku kehäänsä, odottavat rauhaa ja pitävät yksinpuheluita sodasta.” (Kirjeitä Tove Janssonilta)

Tove Jansson tukeutuu perheeseensä ja väittelee perheensä kanssa. Eräässä öljymaalauksessa neljäkymmentäluvun alussa Tove Jansson kuvaa perhettään ja samalla sodan läsnäoloa. Maalauksen tunnelma on vääristynyt, ja hän yrittää korjata sitä väreillä.

Faffanin saksalaismielisyys ja Tove Janssonin lapsuuden aikaisen sisällissodan arvet koettelevat häntä ja perhettä. Kaiken lisäksi Per Olov Jansson on rintamalla, ja perhe, erityisesti Ham, on hyvin huolissaan.

Tove Jansson family painting 1942

Tove Janssonin maalaus ”Perhe” (1942) kuvaa sotaa.

Sodankäynti näyttäytyy shakkipelinä. Erot poliittisissa näkemyksissä synnyttävät jännitteitä perheen sisällä; Tove Jansson pohtii naisen osaa, vastustaa isänsä mielipiteitä ja pitää sotaa täysin mielettömänä. Hän on rakastunut vasemmistolaiseen Tapio Tapiovaaraan, mikä ei ole Faffanin mieleen.

Tove Jansson Garm illustration

Tove Janssonin Garm-lehteen vuonna 1943 piirtämä kansikuva

”Sitten minä synnytän, kun miehet lakkaavat tappamasta, mutta eiväthän he koskaan lakkaa”, hän kirjoittaa, ja purkaa turhautumistaan Garm-lehden pilapiirroksiin ja poliittisesti uskaliaisiin kuviin.

Vastapainoksi Tove Jansson pakenee mielikuvituksen maailmaan. Hän kaipaa lämpöä ja kuljeskelua, pelkkää oleilua; hän maalaa asetelmia, eskapistisia satumaisemia ja muita aiheita, joilla ei tunnu olevan lainkaan yhteyttä sotaan.

Hän tasapainottelee tuottoisampien kuvitustöiden ja maalaamisen, intohimonsa, välillä. Maalauksista tulee väkinäisiä, ”kunnollisia”, ja niitä kritisoidaan siitä, että piirtäminen näkyy niissä. Hän pohtii mitä tekee itsensä ja mitä muiden vuoksi. Kun kuvien teko tyrehtyy kokonaan, hän alkaa hahmotella kertomusta laaksossa asuvasta perheestä.


S
i
t
t
e
n
m
i
n
ä
s
y
n
n
y
t
ä
n
,
k
u
n
m
i
e
h
e
t
l
a
k
k
a
a
v
a
t
t
a
p
p
a
m
a
s
t
a
,
m
u
t
t
a
e
i
v
ä
t
h
ä
n
h
e
k
o
s
k
a
a
n
l
a
k
k
a
a


Ensimmäinen kertomus, Muumit ja suuri tuhotulva, alkaa syvältä metsän uumenista. Tarinassa Muumipeikko ja hänen äitinsä etsivät kadonnutta Muumipappaa. Ruotsinkielisessä alkuteoksessa muumipeikkojen nimenä on ’småtroll’, pikkupeikot, sillä kustantajan mielestä nimi ’muumipeikko’ oli vaikeasti ymmärrettävä. Tarina suuresta tuhotulvasta päättyy onnellisesti, suureen pyöreään taloon rauhallisessa laaksossa, ja laajenee aikanaan kokonaiseksi muikkusten, hemuleiden ja nyytien maailmaksi.

Kun toinen maailmansota syttyy ja Suomi jää puristuksiin Neuvostoliiton ja Saksan väliin, kääntyy koko elämä ylösalaisin. Nuoren Tove Janssonin ura taiteilijana törmää uusiin vastoinkäymisiin, ja perheessä erimielisyydet syvenevät.

Maalauksista katoaa hohde, olemassaololta katoaa suunta.

”Päivät ovat lyhyitä ja harmaita. Kaikki kulkevat omaa pikku kehäänsä, odottavat rauhaa ja pitävät yksinpuheluita sodasta.”
Kirjeitä Tove Janssonilta

Tove Jansson tukeutuu perheeseensä ja väittelee perheensä kanssa. Eräässä öljymaalauksessa neljäkymmentäluvun alussa Tove Jansson kuvaa perhettään ja samalla sodan läsnäoloa. Maalauksen tunnelma on vääristynyt, ja hän yrittää korjata sitä väreillä.

Faffanin saksalaismielisyys ja Tove Janssonin lapsuuden aikaisen sisällissodan arvet koettelevat häntä ja perhettä. Kaiken lisäksi Per Olov Jansson on rintamalla, ja perhe, erityisesti Ham, on hyvin huolissaan.

Sodankäynti näyttäytyy shakkipelinä. Erot poliittisissa näkemyksissä synnyttävät jännitteitä perheen sisällä; Tove Jansson pohtii naisen osaa, vastustaa isänsä mielipiteitä ja pitää sotaa täysin mielettömänä. Hän on rakastunut vasemmistomieliseen Tapio Tapiovaaraan, mikä ei ole Faffanin mieleen.

”Sitten minä synnytän, kun miehet lakkaavat tappamasta, mutta eiväthän he koskaan lakkaa”, hän kirjoittaa, ja purkaa turhautumistaan Garm-lehden pilapiirroksiin ja poliittisesti uskaliaisiin kuviin.

Vastapainoksi Tove Jansson pakenee mielikuvituksen maailmaan. Hän kaipaa lämpöä ja kuljeskelua, pelkkää oleilua; hän maalaa asetelmia, eskapistisia satumaisemia ja muita aiheita, joilla ei tunnu olevan lainkaan yhteyttä sotaan.

Hän tasapainottelee tuottoisampien kuvitustöiden ja maalaamisen, intohimonsa, välillä. 

Maalauksista tulee väkinäisiä, ”kunnollisia”, niitä kritisoidaan siitä, että piirtäminen näkyy niissä, ja hän pohtii mitä tekee itsensä ja mitä muiden vuoksi. Kun kuvien teko tyrehtyy kokonaan, hän alkaa hahmotella kertomusta laaksossa asuvasta perheestä.


S
i
t
t
e
n
m
i
n
ä
s
y
n
n
y
t
ä
n
,
k
u
n
m
i
e
h
e
t
l
a
k
k
a
a
v
a
t
t
a
p
p
a
m
a
s
t
a
,
m
u
t
t
a
e
i
v
ä
t
h
ä
n
h
e
k
o
s
k
a
a
n
l
a
k
k
a
a


Ensimmäinen kertomus, Muumit ja suuri tuhotulva, alkaa syvältä metsän uumenista. Tarinassa Muumipeikko ja hänen äitinsä etsivät kadonnutta Muumipappaa. Ruotsinkielisessä alkuteoksessa muumipeikkojen nimenä on ’småtroll’, pikkupeikot, sillä kustantajan mielestä nimi ’muumipeikko’ oli vaikeasti ymmärrettävä. Tarina suuresta tuhotulvasta päättyy onnellisesti, suureen pyöreään taloon rauhallisessa laaksossa, ja laajenee aikanaan kokonaiseksi muikkusten, hemuleiden ja nyytien maailmaksi.

Tove Jansson atelier
03

Maalausteline keskellä lattiaa


Neljäkymmentäluvun puolivälissä, samoihin aikoihin kun Tove Jansson muuttaa omaan torniateljeehensa, rauha solmitaan viimeinkin. Entiset unelmat ja suunnitelmat menevät uusiksi, ja Tove Jansson aloittaa taas alusta.
Tove Jansson cat black white photo

Tove Jansson ja Psipsina-kissa Ullanlinnankatu 1:n torniateljeessa.

Ateljee Ullanlinnankatu 1:ssä oli pommitusten runtelema, mutta helpotus oli valtava. Luvassa oli jääkylmiä talvia, ja vuokrat ja velat painoivat häntä vielä pitkään, mutta elettyään varsin tiiviisti perheensä kanssa sotavuosien ajan oli hän enemmän kuin valmis.

”Ensimmäisen kerran kun saavuin uuteen ateljeehen, tuli hälytys ja tykistö ampui minulle tervetuliaistoivotuksen. Seisoin hiljaa ja vain katselin ja olin onnellinen. Tuuli puhalsi sisään rikkinäisistä ikkunanpuitteista, romuttuneen kamiinan putkista, seinien halkeamien alla oli suuria laastikasoja. Kaksitoista ikkunaa valoa kohti, korkeita kuin kirkossa. Asetin maalaustelineen keskelle lattiaa ja olin täydellisen onnellinen.”
Muistiinpano 1944

Oma huone oli kaikki kaikessa nuorelle taiteilijalle. Naiselle oma tila oli erityisen tärkeä.

Tove Jansson seurusteli filosofi, toimittaja ja kansanedustaja Atos Wirtasen kanssa. Tämä oli avarakatseinen persoona ja rakasti Nietzscheä, mutta ajatteli joskus myös avioliittoa. ”Näen miten Maalaamiseni käy, jos menen naimisiin”, pohti Tove Jansson, joka oli nähnyt monen naisen, mukaan lukien oman äitinsä, hylkäävän taiteen miehen vuoksi.

Ateljeessa vaalittiin perinteisestä naisroolista poikkeavaa itsenäisyyttä ja taiteilijan identiteettiä. Tove Jansson lähestyi kolmeakymmentä ikävuotta ja tarvitsi vapautta voidakseen työskennellä ja olla oma itsensä.


A
s
e
t
i
n
m
a
a
l
a
u
s
t
e
l
i
n
e
e
n
k
e
s
k
e
l
l
e
l
a
t
t
i
a
a
j
a
o
l
i
n
t
ä
y
d
e
l
l
i
s
e
n
o
n
n
e
l
l
i
n
e
n
.


 

Tuulikki Pietilä

Tove Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä oli graafikko.

Tove Janssonin elämänkumppani ei lopulta ollutkaan mies. Hän alkoi kiinnostua naisista ja huomasi rakastuvansa persoonaan, ei sukupuoleen, mikä oli tuolloin epätavallista ja laitontakin.

Hän tapasi Vivica Bandlerin, karismaattisen teatteriohjaajan, ja yllättyi itsekin siitä, miten täydellisen luonnolliselta ja oikealta naiseen rakastuminen tuntui.

Tove Jansson löysi viimein elämänkumppanikseen rauhallisen ja käytännöllisen graafikon Tuulikki Pietilän. He eivät saaneet koskaan lapsia. Sen sijaan he jakoivat arjen työrutiineineen, filmeineen, pienoismallitaloineen ja snapseineen.

Läpi elämänsä Tove Jansson kuului erilaisiin perheisiin, ja myös taiteilijan ura synnytti perheitä. Käsitys perheestä muuttui ja laajeni – ja haki alati uusia muotoja.

Neljäkymmentäluvun puolivälissä, samoihin aikoihin kun Tove Jansson muuttaa omaan torniateljeehensa, rauha solmitaan viimeinkin. Entiset unelmat ja suunnitelmat menevät uusiksi, ja Tove Jansson aloittaa taas alusta.

Ateljee Ullanlinnankatu 1:ssä oli pommitusten runtelema, mutta helpotus oli valtava. Luvassa oli jääkylmiä talvia, ja vuokrat ja velat painoivat häntä vielä pitkään, mutta elettyään varsin tiiviisti perheensä kanssa sotavuosien ajan oli hän enemmän kuin valmis.

”Ensimmäisen kerran kun saavuin uuteen ateljeehen, tuli hälytys ja tykistö ampui minulle tervetuliaistoivotuksen. Seisoin hiljaa ja vain katselin ja olin onnellinen. Tuuli puhalsi sisään rikkinäisistä ikkunanpuitteista, romuttuneen kamiinan putkista, seinien halkeamien alla oli suuria laastikasoja. Kaksitoista ikkunaa valoa kohti, korkeita kuin kirkossa. Asetin maalaustelineen keskelle lattiaa ja olin täydellisen onnellinen.”
Päiväkirjamerkintä vuodelta 1944

Oma huone oli kaikki kaikessa nuorelle taiteilijalle. Naiselle oma tila oli erityisen tärkeä.

Tove Jansson seurusteli filosofi, toimittaja ja kansanedustaja Atos Wirtasen kanssa. Tämä oli avarakatseinen persoona ja rakasti Nietzscheä, mutta ajatteli joskus myös avioliittoa. ”Näen miten Maalaamiseni käy, jos menen naimisiin”, pohti Tove Jansson, joka oli nähnyt monen naisen, mukaan lukien oman äitinsä, hylkäävän taiteen miehen vuoksi.

Ateljeessa vaalittiin perinteisestä naisroolista poikkeavaa itsenäisyyttä ja taiteilijan identiteettiä. Tove Jansson lähestyi kolmeakymmentä ikävuotta ja tarvitsi vapautta voidakseen työskennellä ja olla oma itsensä.


A
s
e
t
i
n
m
a
a
l
a
u
s
t
e
l
i
n
e
e
n
k
e
s
k
e
l
l
e
l
a
t
t
i
a
a
j
a
o
l
i
n
t
ä
y
d
e
l
l
i
s
e
n
o
n
n
e
l
l
i
n
e
n
.


Tove Janssonin elämänkumppani ei lopulta ollutkaan mies. Hän alkoi kiinnostua naisista ja huomasi rakastuvansa persoonaan, ei sukupuoleen, mikä oli tuolloin epätavallista ja laitontakin.

Hän tapasi Vivica Bandlerin, karismaattisen teatteriohjaajan, ja yllättyi itsekin siitä, miten täydellisen luonnolliselta ja levolliselta oikealta naiseen rakastuminen tuntui.

Tove Jansson löysi viimein elämänkumppanikseen vakaan ja käytännöllisen graafikon Tuulikki Pietilän. He eivät saaneet koskaan lapsia, sen sijaan he jakoivat arjen työrutiineineen, filmeineen, pienoismallitaloineen ja snapseineen.

Läpi elämänsä Tove Jansson kuului erilaisiin perheisiin, ja myös taiteilijan ura synnytti perheitä. Käsitys perheestä muuttui ja laajeni – ja haki alati uusia muotoja.

Tove Jansson perhe ateljee
04

Kivi täyttä hopeaa


Seesteisenä kesänä 1967 Tove Jansson kirjoittaa kertomusta, jota hän kutsuu nimellä ”Minä, Kuvanveistäjän tytär”. Aistit herkistyvät, ympäröivän maailman kauneus voimistuu, muuttuu taiteeksi.

Kesät Janssonin perhe vietti Pellingin saaristossa. Kun Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä saivat siihen mahdollisuuden, he rakensivat oman mökin karulle saarelle, kauas ulkosaaristoon.

Kirjoitettuaan lastenkirjoja useiden vuosikymmenten ajan Tove Jansson suuntasi katseensa ajassa taaksepäin ja loi pienoismaailman aikuista lukijaa varten. Hän kirjoitti lapsuudesta ateljeessa, jossa katettu päivällispöytä muuttui kuin maalaukseksi, kun sitä katseli makuuparvelta. Yhtäläisyys omaan lapsuuteen Faffanin ateljeessa oli ilmeinen. Tässä maailmassa ”amatööri” oli kaikkein kauhein haukkumasana.

Kirja on tyypillinen taiteilijakirja, kertomus kypsästä ja samaan aikaan lapsellisen oikukkaasta katseesta. Yöllinen maisema saaristossa on kuin kuva, jossa kaikki harmaan sävyt on viimeinkin painettu oikein.

Tove Jansson statue Victor Jansson

 ”Tytön pää”, Tove Janssonin muotokuva, jonka Viktor Jansson veisti marmorista noin vuonna 1920.

Eräässä luvussa hän kirjoittaa taiteilijan työstä kertomalla pienestä henkilöstä lapsesta, joka työllä ja tuskalla kierittää kotiin suuren kiven, varmana siitä, että se on täyttä hopeaa.

Vaivannäkö ja varmuus siitä, että kivi on lumottu, vertautuvat taiteilijan yksinäiseen työhön kaukana muiden katseilta. Päähenkilö kapuaa ylös kerrostalon rappusia, kerros kerrokselta kotiovea kohti, mutta sitten kivi vahingossa putoaa parvekkeelta kuin meteori, ja kertoja epäonnistuu.

”Kukaan ei tullut tietämään että me kerran olimme niin vähällä tulla rikkaiksi”, kirjoittaa Tove Jansson, päättäen tarinan silmäniskuun lukijalle.

Sinä kesänä Klovharun saarella kirjoittaessaan Tove Jansson kuvasi miestä, joka muistutti kovin kymmenen vuotta sitten kuollutta Faffania. Kuvanveistäjän rutiini ja juhlallinen työnteko häiriintyvät, kun eräs täti tuppautuu seuraan ja haluaa tehdä kiiltokuvatauluja.

“En tiennyt mitä ajatella. Kipsitaulut olivat tosiaan kauneinta mitä olin koskaan nähnyt mutta taidetta ne eivät olleet. Niitä ei voinut, niitä ei saanut pitää arvossa. Oikeastaan niitä olisi kuulunut halveksia. Oli kauheaa tehdä kiiltokuvatauluja isän ateljeessa ja kaiken lisäksi kipsivalun aikana.”
Kuvanveistäjän tytär 1968


K
u
k
a
a
n
e
i
t
u
l
l
u
t
t
i
e
t
ä
m
ä
ä
n
e
t
t
ä
m
e
k
e
r
r
a
n
o
l
i
m
m
e
n
i
i
n
v
ä
h
ä
l
l
ä
t
u
l
l
a
r
i
k
k
a
i
k
s
i


Tove Jansson tarkkailee tilannetta. Isä ei heitä tädin tekemää taulua pois vaan asettelee sen vähän taaemmas kirjahyllyyn, ja tytär vertaa itseään isäänsä ja tämän käsitykseen taiteesta.

Kuten Faffan käytti tytärtään veistostensa mallina, käytti tytär isänsä muistoa. Tove Jansson antoi kuvata itseään ja jatkoi itse kuvaamista, luontevasti ja kunnioittavasti.

Seesteisenä kesänä 1967 Tove Jansson kirjoittaa kertomusta, jota hän kutsuu nimellä ”Minä, Kuvanveistäjän tytär”. Aistit herkistyvät, ympäröivän maailman kauneus voimistuu, muuttuu taiteeksi.

Kesät Janssonin perhe vietti Pellingin saaristossa. Kun Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä saivat siihen mahdollisuuden, he rakensivat oman mökin karulle saarelle, kauas ulkosaaristoon.

Kirjoitettuaan lastenkirjoja useiden vuosikymmenten ajan Tove Jansson suuntasi katseensa ajassa taaksepäin ja loi pienoismaailman aikuista lukijaa varten.

Hän kirjoitti lapsuudesta ateljeessa, jossa katettu päivällispöytä muuttui kuin maalaukseksi, kun sitä katseli makuuparvelta. Yhtäläisyys omaan lapsuuteen Faffanin ateljeessa oli ilmeinen. Tässä maailmassa ”amatööri” oli kaikkein kauhein haukkumasana.

Kirja on tyypillinen taiteilijakirja, kertomus kypsästä ja samaan aikaan lapsellisen oikukkaasta katseesta. Yöllinen maisema saaristossa on kuin kuva, jossa kaikki harmaan sävyt on viimeinkin painettu oikein.

Eräässä luvussa hän kirjoittaa taiteilijan työstä kertomalla lapsesta, joka työllä ja tuskalla kierittää kotiin suuren kiven, varmana siitä, että se on täyttä hopeaa.

Vaivannäkö ja varmuus siitä, että kivi on lumottu, vertautuvat taiteilijan yksinäiseen työhön kaukana muiden katseilta. Päähenkilö kapuaa ylös kerrostalon rappusia, kerros kerrokselta kotiovea kohti, mutta sitten kivi vahingossa putoaa parvekkeelta kuin meteori, ja kertoja epäonnistuu.

”Kukaan ei tullut tietämään että me kerran olimme niin vähällä tulla rikkaiksi”, kirjoittaa Tove Jansson, päättäen tarinan silmäniskuun lukijalle.

Sinä kesänä Klovharun saarella kirjoittaessaan Tove Jansson kuvasi miestä, joka muistutti kovin kymmenen vuotta sitten kuollutta Faffania. Kuvanveistäjän rutiini ja juhlallinen työnteko häiriintyvät, kun eräs täti tuppautuu seuraan ja haluaa tehdä kiiltokuvatauluja.

“En tiennyt mitä ajatella. Kipsitaulut olivat tosiaan kauneinta mitä olin koskaan nähnyt mutta taidetta ne eivät olleet. Niitä ei voinut, niitä ei saanut pitää arvossa. Oikeastaan niitä olisi kuulunut halveksia. Oli kauheaa tehdä kiiltokuvatauluja isän ateljeessa ja kaiken lisäksi kipsivalun aikana.”
Kuvanveistäjän tytär 1968


K
u
k
a
a
n
e
i
t
u
l
l
u
t
t
i
e
t
ä
m
ä
ä
n
e
t
t
ä
m
e
k
e
r
r
a
n
o
l
i
m
m
e
n
i
i
n
v
ä
h
ä
l
l
ä
t
u
l
l
a
r
i
k
k
a
i
k
s
i


Tove Jansson tarkkailee tilannetta. Isä ei heitä tädin tekemää taulua pois vaan asettelee sen vähän taaemmas kirjahyllyyn, ja tytär vertaa itseään isäänsä ja tämän käsitykseen taiteesta.

Kuten Faffan käytti tytärtään veistostensa mallina, käytti tytär isänsä muistoa. Tove Jansson antoi kuvata itseään ja jatkoi itse kuvaamista, luontevasti ja kunnioittavasti.

Lähteet & oikeudet

Teksti

Hanna Ylöstalo

Suomenkielinen käännös: Jenni Hurri

Lähteet

Jansson, Tove. Kuvanveistäjän tytär (1969, alkuperäinen teos Bildhuggarens dotter 1968). Suomentanut Kristiina Kivivuori. Helsinki: WSOY.
(Avointen ovien perhe: ”Pimeys”. Hopeanhohtoinen kivi: ”Kivi”, ”Juhlimisista”, ”Jäävuori”, ”Merenlahdet”, ”Jeremiah” ja ”Täti jolla oli idea”.)

Jansson, Tove. Muumit ja suuri tuhotulva (1991, alkuperäinen teos Småtrollen och den stora översvämningen 1945). Suomentanut Jaakko Anhava. Helsinki: WSOY.(Maalauksista katoaa loisto)

Antas, Maria. ”Livet i ateljén var ingen fest”. Teoksessa Historiska och litteraturhistoriska studier 89 (2014), toim. Jennica Thylin-Klaus & Julia Tidigs. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet.

Karjalainen, Tuula. Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta (2013). Helsinki: Tammi.

Westin, Boel. Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä (2008). Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildts.
(Luku 5, “Miesten sota”. Maalausteline keskellä lattiaa: s.140, muistiinpano syyskuulta 1944.)

Westin, Boel & Helen Svensson (toim.). Kirjeitä Tove Janssonilta (2014). Suomentaneet Jaana Nikula & Tuula Kojo. Helsinki: Schildts & Söderströms.
(Avointen ovien perhe: kirjeitä perheelle 1938–1939. Maalauksista katoaa loisto: kirjeitä Eva Konikoffille 1941–1942. Maalausteline keskellä lattiaa: kirje Eva Konikoffille 1.11.1941.)

Aikakauslehti Astran kansi (1922) aiheesta ”Den gifta kvinnans arbete utom hemmet”.

Kuvaoikeudet

01 © Per Olov Jansson

02–06 Perhe-albumi, Moomin Charactersin arkisto

07 © Tove Jansson

08  Kuvitus © Tove Jansson

09 © Tove Jansson

10 © Eva Konikoff

11 © Beata Bergström

12 Moomin Charactersin arkisto


image-2505